Saunassani on turkkilainen!

03.07.2019 09:00

Miltä sinun kesäsi näyttää? Minä olen päässyt nauttimaan suomalaisista nähtävyyksistä ja perinteistä, sillä kotiini saapui juhannukseksi turkkilainen vieras.

Matkustamisessa suosikkiasiani on uuden perspektiivin löytäminen. Tavalliset asiat, kuten kaupassa asiointi ja liikenne näyttäytyvät uudessa valossa, kun kaikki ei sujukaan sitä iänikuista samaa kaavaa noudattaen.

On kummallista, että oma maa täytyy kokea muualta kotoisin olevan ihmisen kautta, jotta sen erikoisuudet ja yllätykset ymmärtää nähdä. Ne tavanomaisimmat ihmeet kun tuppaavat ainakin itseltäni unohtumaan arjen kiireiden keskellä. Lempiesimerkkini omaan elämään ja ympäristöön taantumisesta on se, kun ihminen huomaa istuvansa työpaikan parkkipaikalla muistamatta lainkaan, kuinka sinne aamuruuhkassa päätyi.

Tänä kesänä olen kuitenkin hereillä! Kulttuurierojen ansiosta laajentunut perspektiivi sai juhannuksena mökkijärven veden tuntumaan tavattoman puhtaalta, saunominen ja etenkin vastaperinne hämmästyttivät, minkä lisäksi arvostin kalastusta enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Jopa moottoritien varret Helsinki-Tampere -välillä näyttäytyivät kesäyön valossa satumaisen kauniina.

Yritän jatkuvasti muistuttaa itseäni siitä, kuinka onnekkaassa asemassa me pohjolassa olemme. Vuodenajat ohjaavat toimintaamme pitämällä asiat tuoreina, ja kesän herättävän vaikutuksen näkeekin jokaisessa vastaantulijassa. Paikallisena esimerkkinä tästä ovat Ylöjärvellä järjestettävät lukuisat tapahtumat, joita tässäkin lehdessä käsitellään.

Nyt, kun kesä on täällä, kaikkien olisi syytä avata silmänsä ja ottaa hetki jos toinenkin tavallisten arkiasioiden ihmettelyyn. Minä olen viimeisen viikon sisällä iloinnut esimerkiksi siitä, ettei suomalaista lehtisalaattia tarvitse liottaa puhtaaksi tuntikausia ja siitä, että iltaisin on turvallista kävellä ulkona.

Nämä arjen pienet asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä kaikkialla.