”Jääkiekkoilijan on oltava kesällä itsekäs” – Tappara-hyökkääjä kuntouttaa leikattua kättään ja huilaa mökkeilemällä

18.06.2019 17:00

– Jääkiekkoilijan on oltava kesällä itsekäs ja treenattava niin, että hän voi syksyllä taas antaa kaikkensa joukkueen eteen.
Otto Rauhala kulki alkukesän vasen käsi kantositeessä, mutta pystyi onneksi jakamaan faneilleen
nimikirjoituksia oikealla.

Näin kiteyttää pelin hengen Tapparan ylöjärveläislähtöinen hyökkääjä Otto Rauhala, jonka kesäharjoittelu poikkeaa tänä vuonna melkoisesti totutusta.

– Olkapääni leikattiin kauden jälkeen, ja nyt sitä kuntoutetaan. Kuljen jo alkukesän joukkueharjoituksissa, mutta minulla on ihan oma ohjelmani.

Rauhalan tukena kuntoutusprosessissa ovat tiiviisti mukana käden tilannetta seuraavat fysioterapeutti Tomi Mäkelä ja lääkäri Tomi Kianta sekä fysiikkaohjelmat laativa valmentaja Marko Ojanen.

Rauhaal sai ottaa leikatun käden kantositeestä kesäkuun toisella viikolla. Hänet tunnetaan yhtenä Liigan kovakuntoisimmista pelaajista, joten kovin syvältä hänen ei tarvitse normaalia kuntoaan kaivaa pakkolevon jälkeen.

– Siitä lähdetään, että olen syyskuussa taas täydessä pelikunnossa. Kyllähän se vaatii kovasti työntekoa ja kärsivällisyyttä, rautaisesta asenteestaan tunnettu Rauhala myöntää.

Mökkeilyä meren ja järven rannalla

Loppukesästä Rauhala pääsee jo uudistuneen joukkueen kanssa jäälle. (Arkistokuva)

Liigakiekkoilijat pitivät kauden jälkeen kolmen viikon pakollisen vuosilomansa, jonka aikana joukkuetoimintaa ei ollut. Juhannukselta aloitetaan kesäloma eli tosi asiassa omatoiminen harjoitusjakso, joka päättyy heinäkuun viimeisellä viikolla.

– Tänä kesänä jää ulkomaanreissu tekemättä, mutta yritän mökkeillä sekä oman että tyttöystäväni perheen kanssa, Rauhala suunnittelee.

Rauhaloiden suku on lähtöisin Pohjanmaalta, ja siellä sijaitsee Rauhalan perheen kesämökkikin, Siipyyssä meren rannalla.
Mökki sijaitsee saaressa, johon tosin ajelee veneellä mantereelta vain varttitunnin. Siellä kesäasukit ovat silti ihan eri tavalla luonnon armoilla kuin järvenrantamökissä.

– Viime juhannuksena myrsky katkaisi sähköt koko päiväksi. Ei auttanut kuin pysytellä neljän seinän sisällä ja odottaa, Rauhala muistelee.

– on mukavaa viettää aikaa järvimökilläkin, mutta meri on aina meri. Nuorempana tuli kalasteltua paljon enemmän kuin nykyään.

Peruskuntoharjoittelu onnistuu melkein missä hyvänsä, ja nykyään Tampereen Hakametsässä asuva Rauhala käyttää tilaisuuden hyväkseen, jos mökkireissu kestää pidempään kuin pari päivää.

– Jos viikonlopuksi lähdetään mökille, lataan vaan akkujani. Mökillä saa ajatuksetkin hyvin pois kiekkohommista.

Rauhalaa ei ole nähty muutaman muun Tapparankin huippupelaajan tavoin rullakiekkopeleissä, eikä rullaluistelukaan ole kuulunut enää moneen kesään hänen harjoitusohjelmaansa.

– Pidän enemmän juoksulenkkeilystä, ja nyt on vielä varottava kättäkin.

Loppukesästä jo ikävä Hakametsään

Hehkein kesä hujahtaa nopeasti ohi, mutta usein lämpömittari näyttää hellelukemia, kun joukkue kokoontuu uudelleen. Viimeistään silloin mukana ovat myös uudet pelaajat.

– Keväällä on haikeakin olo, kun joukkue hajoaa, mutta saa taas tutustua uusiin pelikavereihin. Tietty vaihtuvuus on kaikin puolin hyvä asia, Rauhala miettii.

– Joukkueessa on toki pitkään tuntemiani jätkiäkin, joiden kanssa vietän aikaa myös kesätauolla, mutta silloin tapaan myös muita kavereita enemmän. Harjoitella kuitenkin tykkään kesällä yksin.

Rauhalan mielessä loppukesä jaottuu selviin osiin: ensin ollaan Kaukajärven Sentterillä, ja sitten tulevat harjoituspelit. Elokuu on jo pitkällä, kun Hakametsästä tulee taas tuttu ja turvallinen tukikohta.

– Jossakin kohtaa kesää rupean jo odottamaan, että päästään linnoittautumaan sinne, Rauhala naurahtaa.

Viime kausi katkaisi Tapparan loppuotteluputken, mutta mitali tuli taas – seitsemäntenä vuonna peräkkäin. Pronssikin kelpaa Rauhalalle nyt jo vallan mainiosti, kun sitä on muutama viikko makusteltu.

– Liigassa on 15 joukkuetta, joista varmasti jokainen haluaisi ennen muuta voittaa kaikki pelinsä. Vaikka finaaleista putoaminen olikin pettymys, saimme päättää kauden voittoon.