Antaverkan, Petäjänkulman ja Pihkaperän vehmaat maalaismaisemat eivät ole varsinaisesti vaaterissa vaan kumpuilevat vallattomasti joka suuntaan mäkinä, notkoina ja mutkina. Jotta kylänraitti säilyisi sekä maalaismaisena että täynnä elämää, kylät tarvitsevat niiden elinehtoja puolustavan kyläyhdistyksen.
Elinvoimaiset kunnat ja kaupungit kehittävät mielellään dynaamisia keskustojaan, satsaavat rakentamiseen, puistoihin ja viihtyisyyteen. Keskustojen ulkopuolella kehittäminen tahtoo jäädä asukkaiden varaan. Koska yksin ei kukaan saa paljon aikaiseksi, tarvitaan kyläyhdistystoimintaa.
40-vuotias Antaverkka-Petäjän kyläyhdistys on Ylöjärven vanhin kyläyhdistys. Perustajajäsen Aarno Perkiö muistaa vielä hyvin, miten yhdistystoiminta käynnistyi. Kuten muissakin maakunnissa, taustalla vaikutti Suomen kylätoiminnan isäksi sanottu professori Lauri Hautamäki.
– Hautamäki oli Lempäälässä Manttaalitalolla pitämässä kokousta, jossa pohdittiin, miten Suomen syrjäkylät saadaan pidettyä asuttuna, kun linja-autoliikenne uhkasi loppua. Siellä oli näiltäkin kyliltä kuulijoita, Perkiö muistelee.
– Lauri Petäjä sitten istutti idean tänne, perusti kyläyhdistyksen ja oli sen ensimmäinen puheenjohtaja.
Kyläyhdistyksen perustamisen motiivi oli huono vesitilanne. Kylän jokaisessa talossa oli oma kaivo ja likakaivo, mutta monessa talossa kaivon vesi oli huonolaatuista. Kylälle haluttiin kunnan vesi, ja yhteinen ongelma pakotti toimimaan isompana yksikkönä.
– Kun yksityinen henkilö menee kunnanvaltuuston kokoukseen pitämään ääntä, sillä ei ole mitään vaikutusta. Me menimme lehterille 40 hengen voimin, ja niin vain putki tänne tuli. Kunta rahoitti putket, ja kyläläiset kaivoivat ne osin talkoilla maahan, Aarno Perkiö sanoo.
Myöhemmin perustettiin myös tienhoitokunta ja saatiin omallekin kylälle tievalot, ensin tosin niin sanottuna harvavalaistuksena.
Myös linja-autoliikenteen säilyttäminen oli Antaverkka-Petäjänkin kyläyhdistykselle tärkeä missio. Kylältä on Ylöjärven kirkolle seitsemän kilometriä, jota matkaa eivät lapset ja vanhukset ainakaan talviaikaan jaksa polkea tai potkutella.
– Koululaiset tarvitsivat linja-autokyytiä päivittäin. Lasten arjen järjestäminen on monesti ollut kyläyhdistyksen työlistalla sen jälkeenkin. Asuntomessujen aikaan 1990-luvun alussa saatiin kevyen liikenteen väylä tarvittavalle pätkälle Kuruntietä ja katuvalot koululle asti, kyläyhdistyksen pitkäaikainen sihteeri Niilo Mäkelä kertoo.
Yhteisöllisyys elää tapahtumissa
Juhlavuotta viettävän Antaverkka-Petäjän kyläyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Elina Asunmaa vahvistaa, että yhdistyksellä on kautta historiansa ollut tärkeä rooli välttämättömän infrastruktuurin hankkimisessa kylille. Yhteen hiileen on puhallettu puoluerajojen yli ja saatu joskus oma edustajakin valtuustoon.
Jotta yhteishenki säilyy ja kasvaa, on tarvittu myös kevyempää yhdessä tekemistä. Asumisen edellytyksistä huolehtimisen ohella kyläyhdistys on järjestänyt lentopallopelejä, kylän yhteisiä joulujuhlia, näytelmiä ja elojuhlia, ompeluseuraa ja ukkokerhoa. On pidetty yllä latua, luistinrataa ja uimarantaa.
– Monesti vuosien varrella tukikohta on ollut keskellä kylää sijaitseva Tampereen seudun näkövammaisten yhdistyksen omistama Koivupuisto. Koivupuiston yrittäjien kanssa on taas yhdistetty voimia, ja elokuulle suunnitellaan kyläyhdistyksen syntymäpäiväjuhlia, Antaverkka-Petäjän kyläyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Elina Asunmaa kertoo.
Paluumuuttajana lapsuudenkotiaan asuva Elina Asunmaa on toisen polven puheenjohtaja kyläyhdistyksessä: myös hänen isänsä on heilutellut samaista puheenjohtajan nuijaa. Asunmaa muistaa kasvaneensa kyläyhdistystoimintaan jo lapsena.
– Yhteisöllisessä kylässä oli hyvä kasvaa minun lapsuudessani, ja edelleen täällä on hyvä kasvattaa lapsia, hän toteaa.
Sen ovat muutkin huomanneet. Sopivan ”hajuraon” päässä keskustasta sijaitsevalle kylälle on viime vuosikymmeninä muuttanut paljon uutta väkeä. 1980-luvulla kylällä oli viitisenkymmentä asuttua taloa, nyt talouksia on yli 200.
Kyläyhdistysaktiivit tietävät hyvin, että nykyihmisiä on vaikea saada mukaan talkootyöhön. Lapsiperheissa vapaa-aika tahtoo kulua siihen, että lapsia kuljetetaan erilaisiin harrastuksiin. Moni tekee niin pitkiä työpäiviä, ettei energiaa jää vapaaehtoistyöhön.
– Talkooporukka on kutistunut pieneksi, mutta kylän yhteisiin tapahtumiin tullaan kyllä edelleen mielellään. Pyrimme järjestämään joka vuosi kaksi tai kolme tapahtumaa ja yhden yhteisen retken. Myös kyläyhdistyksen alkuperäinenkin idea on yhä voimissaan. Tänä päivänäkin kaupungin suuntaan on helpompi olla yhteydessä porukalla, Elina Asunmaa sanoo.
