Moro! Näin Pirkanmaalla kuuleman mukaan tervehditään.
Tunnustan helsinkiläisyyteni tässä ja nyt, heti alkukättelyssä. Viikko sitten sulloin matkalaukkuihin kaiken selviytymisen kannalta olennaisen, nousin junaan ja otin suunnan kohti Tamperetta.
Ajatus tänne muutosta ja Ylöjärven Uutisista alkoi itää päässäni vuosi sitten, kun osallistuin osana opintojani paikallislehtikilpailun raaditukseen. Yksi arvioimistani lehdistä oli paikallislehti, jota nyt luet. Ylöjärven Uutiset vakuutti tuolloin erinomaisella sisällöllään ja yhteisöllisellä otteellaan, joiden avulla lehti nousi kilpailussa hopeasijalle kerran viikossa ilmestyvien julkaisujen sarjassa. Sympaattinen, mutta asiaan keskittyvä lehti valloitti myös minut.
Miksikö pian valmistuva medianomi päätti lähteä Suurelta Kirkolta kesäksi Ylöjärvelle? Aloittelevana toimittajana halusin pieneen toimitukseen, jossa pääsisin paiskomaan hommia laidasta laitaan ja näkemään toimitustyön kaikki puolet. Lisäksi juureni ovat Pirkanmaalla – neljä ensimmäistä vuotta elämästäni hurahtivat Akaan Viialassa.
Liekö syy tämä, mutta Tampere oli kaupunkina vetänyt minua puoleensa jo pidemmän aikaa. Päässä takoi ajatus, että sen punaiset tehdastiilet täytyi päästä kokemaan asukkaan näkökulmasta. Vaikkapa sitten kolmen kesäkuukauden ajaksi.
Siitä huolimatta, että olen lähtenyt Helsingistä useaan otteeseen, tuntui tämä ensimmäinen kotimaanmuuttoni rajummalta ratkaisulta kuin maapallon toiselle puolelle lähteminen. Identiteettikriisi iski jo muuttoa edeltävinä viikkoina. Kuinka Pirkanmaalla suhtauduttaisiin stadilaiseen, osaanko ikuisena kiirehtijänä omaksua rennon rämäkän hämäläisasenteen? Kuka minä olen sitten, kun asun Tampereella?
Heti junasta noustuani kulttuurierot iskeytyivät kasvoille. Yllätys oli kuitenkin positiivinen: täällähän ihmiset puhuvat toisilleen arkiaskareiden lomassa! Tänä kesänä haastan itseni unohtamaan ikuisen kiireen. Sen sijaan aion nauttia töissä pikkukylän sydämellisestä sykkeestä ja kotona tamperelaisten morottelusta.
Kämppä on vielä varsin vaiheessa, sillä muuttolaatikot koristavat nurkkia ja remontoitavat lattiat odottavat minun ryhtyvän hommiin. Siitä huolimatta olo on ollut oikein hyvä. Suurin kulttuurishokki on tähän mennessä ollut työpaikan jääkaapista kauramaidon sijaan löytynyt Tapolan mustanmakkarankastike. Meillä on aina syöty kotona mustaamakkaraa, ja tuotekin on kyllä tuttu, mutta silti tämä ero pisti nauramaan. Nyt ollaan kaukana sporakiskojen kartoittaman Helsinki-kuplani ulkopuolella.
