Kesämökkien määrä on kasvanut Ylöjärvellä

Tilastokeskus on julkaissut mökkien määrästä kertovan tilastonsa. Sen mukaan Ylöjärvellä oli viime vuonna jopa 4 521 mökkiä.
kesämökki, Säynäväjärvi, Kyöstilä, Sinikka Lamminen, Pekka Tommila

(Kuva: arkisto)

Määrä on kasvanut, sillä esimerkiksi vuonna 2015 Ylöjärvellä oli mökkejä 4 400 kappaletta.

Ylöjärven mökkimäärä pääsee lähelle koko maankin huippua. Kangasalla oli vuonna 2018 Suomen kunnista 15. eniten mökkejä (4 579 kappaletta), eikä Ylöjärvellä ollut kuin muutama kymmenen mökkiä tätä vähemmän.

Pirkanmaa on kaiken kaikkiaan mökkivaltainen kunta (mökkejä yli 47 000), sillä maakunnassa on kolmanneksi eniten mökkejä koko maassa.

Suomessa oli vuonna 2018 kaiken kaikkiaan hieman yli puoli miljoonaa mökkiä (509 800 kappaletta). Mökkivaltaisin kunta oli Kuopio, jossa oli 10 800 mökkiä. Seuraavaksi suurimmat mökkikunnat olivat Mikkeli, Parainen, Lohja ja Savonlinna.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?