Jenni Mustajärvi lämmittää perjantaina lavan Epuille – lauantain tähtinä Maija Vilkkumaa ja Happoradio

Suomen suurin ja kaunein takapihafestivaali Pöheikön Pölläys laittaa kesän kunnolla vauhtiin Ylöjärvellä ensi viikonloppuna. Artistikattaus on taattua laatua.

Jenni Mustajärvi pääsee esiintymään kovin tuttuihini maisemiin. (Kuva: Sanni Saarenmaa)

Perjantaina lavalle nousee ensimmäisen pitkäsoittonsa syksyllä julkaiseva Jenni Mustajärvi. Mutajärvi bändeineen lämmittelee lavan Eppu Normaalia varten.

Mustajärveltä on juuri ilmestynyt tuore single Terkut rivien välistä, jonka hän on sanoittanut yhdessä Typy Reposen kanssa.

– Nää on näitä ihmiselämän koukeroita. Joskus sattuu totaalisia eroja, jolloin toisen tahtoisi pyyhkiä muistoja myöten pois, jotta voisi jatkaa elämäänsä vahvempana ja ehkä siitä jotain oppineena, Mustajärvi kuvailee.

Reponen pyydettiin mukaan antamaan sanoitukselle se kuuluisa viimeinen silaus.

– Manserokin fanina olin iloinen ja ylpeä saadessani tehdä yhteistyötä Jennin kanssa. Sain aika nopeasti kiinni biisin ideasta ja lisäsin siihen sitten omat rivini, muun muassa Popedalle ja Harhatulelle biisejä tekstittänyt Reponen kertoo.

Kappaleen sävellyksestä ja sovituksesta vastaa Mustajärven pitkäaikainen yhteistyökumppani, muun muassa Holmala-yhtyeestä tuttu musiikillinen moniosaaja ja tuottaja Olli Anttila.

Mustajärvi on tähän mennessä julkaissut kolme aiempaa singleä, Hyvästit, 7 syntiä sekä Kaikki paikallaan, joista jälkimmäisin nousi maaliskuussa Ylen Levylautakunta-ohjelman voittajaksi.

Ylöjärvellä järjestettävään legendaariseen Pöheikön Pölläykseen Mustajärvi suuntaa odottavissa tunnelmissa.

– Kun on useana vuonna ollut Pöheikössä mukana talkoolaisena, niin onhan se hienoa päästä kokemaan miltä meininki näyttää lavalta katsottuna. Uskon ja toivon, että jengi suhtautuu lämpimästi myös meihin toisen sukupolven tekijöihin, Mustajärvi miettii.

Mustajärven kanssa Pöheikön Pölläyksen lavalle nousevat Olli Anttila (kitara), Milla Heinonen (basso), Janne Kokkonen (kosketinsoittimet) ja Jony Oittinen (rummut).

Etkojen kautta festareille

Jenni Mustajärvi esittää Pöhärissä taatusti tuoreen singlensä Terkut rivien välistä.

Pöheikön perjantai on loppuunmyyty. Ruuhkat voi välttää saapumalla paikalle viimeistään iltakahdeksalta. Sen jälkeen portille muodostuu varmasti jonoja. Kaikki lipun ostaneet mahtuvat kuitenkin tietysti sisään.

Jenni Mustajärvi astelee lavalle noin kello 20.30 ja noin kello 22.15 on Suomirokin jättiläisen eli Eppu Normaalin vuoro. Perjantaina väliajoilla festarikansaa viihdyttää trubaduuri Jussi Ojanen.

Lauantaina portit aukeavat perjantain tapaan kello 18. Ensimmäisenä lavalle pääsee Holmala, jonka jälkeen suomalaisen naisrokin suurnimi Maija Vilkkumaa ottaa yleisönsä. Holmalan keikka alkaa kello 18.30 ja Vilkkumaa täräyttää biisit ilmoille noin kello 20.15.

Lauantai-illan päättää huippusuosittu Happoradio, joka villitsee festarikansaa noin kello 22.30 alkaen. Lauantaina väliajoilla soittaa Peter Joukainen Trio.

Pöhärin etkot järjestää Pepper Bar & Restaurant. Terassin avajaisissa on tarjolla elävää musiikkia. Pepperistä lähtee myös ilmaiset kuljetukset festarialueelle molempina iltoina kello 20–22.

Eput nousee jälleen kerran kotikaupunkinsa rockfestarin lavalle. (Arkistokuva)

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.