Kymmenvuotias Mila harrastaa tankotanssia – hänen valmentajansa mukaan lajia kannattaisi näyttää tv:ssä, kuten taitoluistelua: ”Tämä on esteettinen, esittävä laji”

22.05.2019 15:30

Tankotanssilla saattaa olla joidenkin korvissa epämääräinen kaiku, mutta oikeasti moni liikuntalajin harrastaja on lapsi tai nuori. Urheilutalolla järjestetään perjantaina ensimmäiset lajin Ylöjärven kisat.
tankotanssi, Mila Valtonen, kuva: Iiria Lehtinen
Mila Valtonen ei pidä tankotanssia vaikeana, mutta etenkin liikkeet, jotka tehdään pää alaspäin, voivat olla aluksi vaikeita.

Mila Valtonen, 10, on harrastanut tankotanssia parin vuoden ajan ja pitää lajista kovasti.

Hän näki tankotanssiesityksen kaverinsa synttäreillä Studio Movella, ja kysyi heti kotona äidiltä, voisiko alkaa harrastaa sitä.

– Tankotanssi on hienon näköistä, kun siinä roikutaan tangosta ja tehdään pää alaspäin temppuja.

Pää alaspäin voi ensin jännittää

tankotanssi, Henriikka Roo, Mila Valtonen, kuva: Iiria Lehtinen
Tangolle mahtuu kaksikin: valmentaja Henriikka Roo ylhäällä ja alempana Mila Valtonen.

Maallikon silmiin tankotanssi näyttää vaikealta, mutta jo 4-5-vuotiaasta tanssia harrastaneesta Milasta laji ei ole hankala. Tai jos jokin liike tuntuu ensin siltä, tilanne muuttuu pian.

– Kun oppii vaikean liikkeen, niin ensin tuntuu, ettei uskalla, mutta sitten uskaltaakin.

– Esimerkiksi pää alaspäin -liikkeissä en uskaltanut ensin irrottaa käsiä, mutta sitten uskalsin, ja jalkoihin tuli pitoa.

Mila harrastaa tankotanssia vähintään kolme kertaa viikossa. Hän pitää valmentajastaan ja oikeastaan ihan kaikesta.

– Tässä oppii uusia asioita tosi nopeasti.

Jo noin 5 000 harrastajaa

tankotanssi, Henriikka Roo, Mila Valtonen, kuva: Iiria Lehtinen
Jalat suoriksi! Henriikka Roo auttaa Mila Valtosta.

Talentista tutun SM-tankotanssija Henriikka Roon mukaan lajin harrastajia on Suomessa jo noin 5 000 henkilöä.

Lajia opetetaan niin Ylöjärvellä kuin Tampereellakin – opetuspaikkoja on noin 40 ympäri Suomen.

Milan valmentajaa lajissa viehättää se, kuinka tankotanssiin voi tuoda jatkuvasti uusia elementtejä.

Kisoissa pitää esittää tietyt liikkeet, mutta lisäpisteitä saa luovuudesta ja uusista, omannäköisistä liikkeistä.

– Liikkeet saavat olla mielellään sellaisia, ettei niitä ole kukaan vielä nähnyt aiemmin. Originellius on korkealla sijalla.

Laji sopisi televisioon

Roo toivoisi, että tankotanssia näytettäisiin televisiossa.

– Tämän pitäisi olla tv-laji siinä missä taitoluistelun ja rytmisen voimistelunkin. Tämä on esteettinen, esittävä laji.

Kuten missä tahansa lajissa, tankotanssissakin aloitetaan helpoista perusliikkeistä, ja kaiken kuntoiset voivat harrastaa sitä.

Tankotanssi on nykyisin kuin mikä tahansa liikuntamuoto, eikä sillä ole mitään tekemistä esimerkiksi stripteasen kanssa.

Niukka harrastusasukin on pakon sanelema.

Päällä ei voi pitää esimerkiksi pitkiä trikoita, koska kangas liukuisi tangolta pois. Tankoa vasten on pakko olla paljas iho, jolle laitetaan lisäksi pitoainetta.

– Lajissa tarvitaan kivunsietoa. Joskus tulee palovammoja.