Luontopolku avataan keskiviikkona 22. toukokuuta klo 17-19.

Puut-luontopolku esittelee lähes kaikki luonnonvaraisena kasvavat puulajit,
Veittijärvellä luontopolun avaa kaupungin ympäristönsuojelu. Puut-luontopolku esittelee lähes kaikki luonnonvaraisena kasvavat puulajit, joita kasvaa runsaasti Veittijärven maastossa.
Samalla esitellään eri puulajien hyödyntämistapoja eri aikoina, esimerkiksi osana ilmastonmuutoksen torjuntaa.
Avajaisiltana luontopolun varrelle on asetettu infopisteitä, joissa asiantuntijat kertovat metsästä. Ylöjärveläinen Esa Kalska Tampereen kasvitieteellisestä yhdistyksestä kertoo pakurin viljelystä ja sen käytöstä. Luomuviljelijä Marjaana Lahtua Lahtuan tilalta Orivedeltä kertoo taas metsän parantavasta voimasta. Samalla kävijät saavat lisää tietoa puista ja villiyrteistä.
Lisäksi polun varrella on mahdollisuus maistaa Ahlmanin Tilapuodin tarjoamaa mahlaa.
Fakta: Veittijärven Puut-luontopolku
- Avataan keskiviikkona 22.5. klo 17-19 osoitteessa Viljakkalantie 144, 33480 Ylöjärvi
- Paikalle kannattaa saapua pyörällä tai jalkaisin, sillä autojen paikoitustilaa on rajallisesti Viljakkalantien varrella. Polulle voi saapua Viljakkalantien lisäksi esimerkiksi Kuruntieltä järven koillisnurkasta tai asuntomessualueen teiltä.
Viimeisimmät kommentit