Parisataa kasiluokkalaista tutustui Kurussa metsätyön opiskeluun – ”Työllisyystilanne on hyvä ja töitä löytyy osaaville kuskeille”

16.05.2019 16:28

Tredun Metsätien toimipisteessä Kurussa järjestettiin jo kymmenennen kerran Ylöjärven kasiluokkalaisten metsäpäivä yhteistyössä Kurun Lionsien kanssa.
Metsäkonesimulaattorit kiinnostivat kasiluokkalaisia. (Kuva: Mari Nieminen)

– On hienoa, että nuorilla on mahdollisuus päästä tutustumaan oman kaupungin sisällä järjestettävään koulutustarjontaan. Ilman yhteistyötä Lionsien kanssa päivän järjestäminen sekä yläkouluille että ammatilliselle oppilaitokselle olisi taloudellisesti mahdotonta, Metsätien toimipistepäällikkö Mari Nieminen totesi.

Keskiviikkona 220 ylöjärveläisnuorta jalkautui Metsätien koneosastolle Tammikankaalle. Näytillä oli muun muassa metsäkonekalustoa ja puutavara-autoja.

– Aikas hieno. Sedälläni on tuollainen.

– En oikein vielä tiedä mitä haluaisin ruveta yläkoulun jälkeen opiskelemaan. Onneksi on vielä melkein vuosi aikaa miettiä, huikkasi yksi kasiluokkalaisista ja kiipesi koneen hyttiin.

Käytössä myös VR-tekniikka

Metsäpäivä antoi kattavan kuvan Kurun koulutustarjonnasta.

– Työllisyystilanne on hyvä. Töitä löytyy osaaville kuskeille, kertoivat yhteen ääneen logistiikan opettaja Esko Aho ja metsäkoneopettaja Janne Ruokonen.

Metsätiellä osaamista hankitaan tekemisen kautta: logistiikan opiskelijat harjoittelevat alan työtehtäviä kuten kuorman sitomista, trukin käyttöä ja tietysti kuorma-autoilla ajamista.

Metsäpuolella työ ja siten myös opiskelu tapahtuu pääosin metsässä.  Alan teknologian kiivas kehittyminen näkyy myös koulutuksessa. Koneopettaja Janne Ruokonen ja opiskelijat esittelivät kasiluokkalaisille metsäkonesimulaattoreita.

– Nämä ovat opetuksessa mukana varsinkin ensimmäisenä vuonna. Heti mennään myös metsään ihan oikeilla metsäkoneilla, mutta simulaattoreista on selkeää hyötyä oppimisessa. Meillä on ollut jo jonkin aikaa VR-tekniikka käytössä. Se lisää simulaattoriopetukseen oman ulottuvuutensa.

Opinto-ohjaaja Pirjo Sistola kertoi kasiluokkalaisille mahdollisuudesta tulla vielä uudelleen tutustumaan toimipisteen koulutuksiin ennen yhteishakua järjestettävinä ammattipäivinä.

MARI NIEMINEN