Kahvikuppien kertomaa ja pieni polku pääsiäiseen

27.04.2019 16:00

Pengonpohjan kyläyhdistyksen pääsiäisenä pidettävä kevätnäyttely on jo perinne. Tänä vuonna näytteyssä olivat vuorossa kahvikupit.

Näyttelyn kahvikuppeja -purkkeja ja pannumyssyjä
Näyttelyssä oli esillä peräti 76 kahvikuppiparia, joista erikoisin oli niin sanottu sotasaaliskuppi. Tämä kuppi näkyy kuvassa alimmaisena ja etummaisena.

Lisänä esillä oli kahvipurkkeja, pannumyssyjä, kermakkoja ja sokerikkoja. Näytteilleasettajia oli 13. Kuppipareja oli 76 kappaletta. Eniten esillä oli kotoisen Arabian tehtaan tuotteita eri vuosikymmeniltä.
Erikoisin oli ”sotasaaliskuppi”. Viipurista vetäydyttäessä ylöjärveläinen sotilas oli saanut käsiinsä kaksi paria kauniita kahvikuppeja. Hän upotti ne raakojen kahvipapujen sekaan pahvilaatikkoon ja lähetti postipaketissa äidilleen Ylöjärvelle. Kupit tulivat ehjinä perille.
Näyttelyn toinen osa oli Hilkka Rantalan sommittelema pääsiäisen sanomaa kuvaileva teos, jossa palmusunnuntai, kiirastorstai, pitkäperjantai ja ensimmäinen pääsiäispäivä oli esitetty aiheeseen sopivin värein ja esinein.
Neljän päivän aikana näyttelyn vieraskirjaan oli nimensä raapustanut 122 kävijää, mutta kaikki kävijät eivät varmaankaan nimeään kirjaan laittaneet.

Armi Saarela

Hilkka Rantalan Pieni polku pääsiäiseen
Pääsiäissommitelma sai paljon kiitoksia näyttelyvierailta.