Jenni Kiiskinen ja Timo Halttula: Maksaisitko sinä vastuullisesti tuotetusta palvelusta enemmän?

01.04.2019 14:50

74 prosenttia suomalaisista olisi valmis maksamaan enemmän vastuullisesti tuotetusta tuotteesta tai palvelusta (Miltton & Cint 2017). Saman tutkimuksen mukaan 61 prosenttia jättäisi ostamatta vastuullisuussyistä, (eli millaisissa tapauksissa). Vastuullisuus ohjaa käyttäytymistämme yhä enemmän.

Nuorten luottamusta yrityksiin on myös tutkittu ja se on konsulttiyhtiö Deloitten mukaan romahtanut lyhyessä ajassa; yrityksiä pidetään itsekkäinä, omaa etua vastuullisuudesta piittaamatta ajavina tahoina, jotka eivät toimi eettisesti. Toisen tutkimuksen mukaan (Nielsen 2018) erityisesti nuoret ikäryhmät pitävät tärkeänä, että yrityksillä on oma ilmasto-ohjelma. Näin katsoo 85 prosenttia milleniaaleista. Asiasta kirjoitti Ellun Kanojen Kirsi Piha blogissaan 15.3.

Vastuullisuus, nimenomaan ympäristövastuullisuus, tulee jakamaan tulevaisuuden yritysmaailman voittajiin ja häviäjiin. Taitavimmat yritykset tekevät ympäristövastuullisella kokonaistoiminnallaan eettisesti ja taloudellisesti tuloksellista liiketoimintaa. Yritykset jotka eivät niin tee, kuihtuvat pois, koska ne eivät ole asiakkaan eivätkä parhaiden työntekijöiden valinta.

Kasvukeskusten kunnat kilpailevat asukkaista. Nuo asukkaat ovat samoja ihmisiä, jotka tekevät kasvavasti kulutusvalintojaan ympäristövastuullisuus edellä. Ei ole kovin kaukaa haettu, että nuo samat ihmiset valitsisivat myös kotikuntansa samoja arvoja painottaen.
Menestyäkseen kilpailussa myös Ylöjärven on satsattava ympäristövastuullisuuteen brändin rakentamisessa. Sille on luonnollisesti oltava todellista katetta ja konkreettisten tekojen on oltava arkipäivää. Uusia ympäristöhankkeita on oltava putkessa jatkuvasti.

Hankkeiden on oltava laajasti pienistä yksittäisistä teoista suuriin kokonaisia toimintamalleja haastaviin kokonaisuuksiin. Samoin kuin yritysten myös kuntien kohdalla ympäristövastuullisuus tulee jakamaan kasvualuekunnat voittajiin ja häviäjiin.

Ylöjärven vahva yrittäjyysbrändi on arvokas, mutta asukasmäärän kasvun brändiavaimet ovat erilaiset. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia vaan täydentäviä. Vahva ympäristöbrändi on voittajan brändi, joka imee uusia tulevaisuuden asukkaita. Brändin rakentaminen innostavien tositarinoiden ja vaikuttavan konkretian pohjalle on tätä päivää. Halutessaan Ylöjärvellä on mahdollisuus vaikka koko seutukunnan ympäristöpääkaupungiksi. Nyt olisi oikea aika tarttua tähän edelläkävijän brändiin rohkeasti.

Jenni Kiiskinen, eduskuntavaaliehdokas, kaupunginvaltuutettu, vihr
Timo Halttula, kaupunginvaltuutettu, vihr