”Halusimme mahdollistaa tämän ylöjärveläisnuorille”

29.03.2019 11:00

Nuoret saivat itse valita Nuoria Somettaa -tapahtuman huippuesiintyjät

Reilun kahden viikon päästä Koulutuskeskus Valossa tärähtää, kun Nuoria Somettaa 2019 -tapahtuma pääsee valloilleen torstaina 11. huhtikuuta. Tapahtuman järjestelyistä vastaavat nuoret itse ja tapahtuman mahdollistavat Ylöjärven Uutiset, Ylöjärven kaupunki sekä Aito Säästöpankki.

Ylöjärven lukion yrityslinjalla opiskelevat nuoret ovat puuhanneet tapahtuman parissa tiiviisti koko kevään ajan. Tapahtuman koordinointi on ollut Pirkanmaan Lehtitalon tapahtumakoordinaattorin Hanna-Mari Kujalan hyppysissä. Hän on ohjannut nuoria toimeen ja pitänyt langat käsissään. Nuoret ovat päässeet toteuttamaan itseään ja toiveitansa tapahtumajärjestelyissä.

– Nämä nuoret ovat ihan huippuja. He ovat kuunnelleet ohjeita ja tehneet sen jälkeen töitä oma-aloitteisesti. Edessä on mahtava tapahtuma, jonka nuoret tekevät nuorille, Kujala fiilistelee.

Tapahtuman esiintyjäkaarti on poikkeuksellisen nimekäs Ylöjärven kokoisessa kaupungissa.

– Uskon, että nuoret tietävät, mitä nuoret haluavat nähdä ja kuulla. Tätä tapahtumaa ei siis todellakaan kannata jättää väliin, Kujala sanoo.

Tapahtuman taustalla on kolme isoa ylöjärveläistahoa, jotka halusivat tarjota nuorille vuoden parhaan tapahtuman.

– Viime vuonna toteutimme Nuoria Somettaa -tapahtuman yksin. Nyt halusimme ja saimme mukaan kaksi vahvaa kumppania, joiden myötävaikutuksella tapahtumasta tulee selvästi isompi ja parempi kuin vuosi sitten, Ylöjärven Uutisten vastaava päätoimittaja Ville Mäkinen sanoo.

Ylöjärven kaupunki halusi olla mukana mahdollistajana, koska ylöjärveläisnuoret ansaitsevat hienon tapahtuman.

– Meiltä on Ylöjärveltä puuttunut tällainen iso huipputapahtuma nuorille. Haluamme varsinkin nyt juhlavuonna tarjota nuorille tällaisen tapahtuman ja toivon, että tälle saadaan vuosittain jatkoa, Ylöjärven kaupungin sivistysjohtaja Matti Hursti sanoo.

Hänen mukaansa erityisen hienoa on se, että nuoret saavat itse vastata tapahtuman sisällöstä.

– Niin sen pitääkin mennä. Jos me aikuiset olisimme tehneet valintoja niin nuoret eivät välttämättä olisi innostuneet. Aion itsekin tulla tapahtumaan katsomaan, mitä kaikkea siellä on ja mitä kaikkea siellä tapahtuu, Hursti toteaa.

Aito Säästöpankki on puolestaan jo pitkään ollut mukana ylöjärveläisnuorten arjessa. Siksi pankki halusi olla myös osa Nuoria Somettaa -tapahtumaa.

– Meitä kiinnostaa suuresti nuoret ja heidän elämänsä niin somessa kuin sen ulkopuolella. Tämä tapahtuma antaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa somemaailmaan nimenomaan nuorten näkökulmasta. Paikan päälle saapuu myös maailman ensimmäinen some-säästöpankkiiri, jonka kesätyönä tulevana kesänä on kierrellä tapahtumissa ympäri Pirkanmaan pankkimme turkoosin Kleinbussin puikoissa, Aito Säästöpankin Ylöjärven ja Nokian konttoria johtava Riitta Iiponen kertoo.

Hänen mukaansa on hienoa, että nuoret ovat vastanneet tapahtuman järjestelyistä.

– On upea juttu, että nuoret ottavat itse vastuuta ja pääsevät toteuttamaan toiveitaan. Meillä on ilo toimia tapahtuman mahdollistajana.

Iiponen odottaa paljon Nuoria Somettaa -tapahtumalta.

– Oletan, että nuoret lähtevät liikkeelle ja osallistuvat nuorten järjestämään tapahtumaan. Toivotaan, että nuoret ovat illan päätteeksi tyytyväisiä ja somettavat tapahtumasta eri kanavissa.

Iiposen mukaan Aito Säästöpankilla on paljon alle 18-vuotiaita asiakkaita.

– Itse asiassa monet nuoret haluavat tulla konttoriin neuvottelemaan esimerkiksi ensimmäisestä asuntolainasta tai säästämisestä. Kaikkea eivät nuoretkaan halua tehdä verkossa.

11. huhtikuuta ei kuitenkaan puhuta säästämisestä tai mistään muustakaan arkisesta asiasta vaan silloin bailataan rap-artisti Cledosin, sketsiryhmä Blokessin sekä hiphop-bändi Mansesterin tahdissa. Illan aikana on luvassa myös paljon muuta oheisohjelmaa.