Eero Pirttijärvi: Kiertoliittymässä

28.03.2019 16:48

Edellisten vaalien aikaan Ylen vaalivideossa arvioin seuraavan vaalikauden suurimmaksi turvallisuusuhkaksi eriarvoisuuden lisääntymisen. Arvio ei ollut huono, eriarvoistuminen on nyt keskeinen teema.

Vaalikamppailu tuo mieleen kiertoliittymän. Moni ajaa kiertoliittymään turhan kovaa, etuajo-oikeutetun kannattaa jäädä odottamaan, kun huomaa kaverin tulevan edelliseen sisääntuloon niin lujaa, että ei ehtisi jaloista pois. Vaalimainonnassa sekä rahalla että röyhkeydellä päästään pitkälle. Tien sivut ovat täynnä isoja mainoksia, toisiin naamoihin törmää toistuvasti. Ne jäävät mieleen, siihen pyritään. Iskulauseet ovat vetoavia, usein yksinkertaistavia. Myös vaalitentit rakentuvat yksinkertaistuksilla. Yhteiskunnalliset ongelmat ovat monimutkaisia, niihin ei ole yksinkertaisia syitä tai vastauksia. Mutta, riittää kun saa kasvonsa ja vetävän lauseen tarttumaan ihmisten mieleen.

Olen sosiaalityöntekijä, jossa työssä näkyy yhteiskunnan ongelmia ikähaarukan päästä päähän. Köyhyys, terveysongelmat, alueellinen eriarvoistuminen niin maan sisällä kuin eri kunnissa näkyvät selkeänä. Asioihin voi vaikuttaa poliittisilla päätöksillä. Varhaiskasvatus ja koulutus, vammaispalvelut, lastensuojelu, päihde- ja mielenterveyspalvelut, sosiaaliturva, vanhustenhoito jne., asioita, joihin tulee kiinnittää ja panostaa jatkossa enemmän.

Nuo maksavat, mistä olen valmis leikkaamaan, jotta nuo saadaan hoidettua? Tarvitseeko leikata? Hoitamattomana nuo asiat maksavat, usein paljon enemmän kuin niiden hoito. Toisaalta, verokannan laajentaminen on mahdollista. Harmaan talouden merkityksestä on käyty tiukkaa keskustelua.  Suomalaisten harmaata taloutta torjuvien viranomaisten yhteishankkeessa käytiin kattavasti läpi arvioita harmaan talouden koosta: tulosten haarukka oli 5,5–17 prosenttia suhteessa bkt:hen. Arviohaarukan alin luku oli saatu eduskunnan teettämässä tutkimuksessa, jonka mukaan harmaan talouden määrä Suomessa olisi 10–14 miljardia euroa. Kansantuotteeseen suhteutettuna tämä vastaisi 5,5–7,5 prosenttia bkt:sta ja merkitsisi neljän kuuden miljardin euron vuotuisia vero- ja maksutulojen menetyksiä. Harmaan talouden kitkemisestä löytyy taloudellista pohjaa asioiden hoitamiseen.

Äänioikeus on tärkeä oikeus, itse koen sen myös velvollisuudeksi. Kun olen ehdolla, tarjoan muille yhden mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin. Äänestämällä itse voi vaikuttaa tulevan eduskunnan kokoonpanoon ja samalla harjoitettavan politiikan sisältöön. Toisista välittäminen, huolenpito ovat minulle tärkeitä asioita. Viime vuosina välittäminen on jäänyt vähemmälle painoarvolle. Se on heijastumaa yleisestä arvoilmastosta, on menty vahvemman oikeudella. Ei ole jääty kovasti suremaan, jos toiset ovat jääneet jalkoihin. On puhuttu maan edusta, joka on ollut tärkein.

Niin tärkeä, että köyhyys on lisääntynyt, tulo- ja terveyserot ovat lisääntyneet. Maan etu ei ole ollut kaikkien etu. Ja ratkaisut ovat olleet meidän suomalaisten poliitikkojen tekemiä. Vaaleissa tehdään muutos.

Eero Pirttijärvi

eduskuntavaaliehdokas (sd)

Mänttä-Vilppula