Elon tiellä on kuljettu 10 vuotta – Tulevaisuudessa on odotettavissa kävijämäärien kasvua

28.03.2019 11:00

Kauppakeskus Elo aloitti toimintansa aikana, jolloin läntinen maailma syöksyi lamaan. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tapaamme kauppakeskuspäällikön Timo Matinlompolon, joka katsoo optimistisin mielin tulevaisuuteen.
Timo Matinlompolo istuu Elon olohuoneessa.

Matinlompolo istuu kodikkaassa kahvilassa, joka sijaitsee keskellä ylöjärveläistä ostoskeskusta.

– Kaikesta huolimatta tämä on ollut ammatillisesti loistavaa aikaa, mies kertoo.

Vuosi 2009 oli varmasti maailman talouden näkökulmasta yksi haastavimmista vuosista. Edellisenä vuonna yhdysvaltalaisiin asuntolainoihin liittynyt lainakriisi eskaloitui finanssikriisiksi, jonka tuloksena koettiin taantuma. Samaan aikaan euroalueella koettiin velkakriisi.

– Nämä myrskyt tuntuivat Ylöjärvellä saakka, pohtii Matinlompolo.

Kriisien rinnalla tapahtui myös muita muutoksia. Nettikauppojen yleistyessä tapahtui murros, joka on vaikutti asiakkaiden ostokäyttäytymiseen. Tämän myötä perinteisiä toimijoita katosi markkinoilta ja toisaalta uusia on myös ilmestynyt.

– On ollut todella antoisaa seurata kauppakeskuksen kehitystä. Olen ylpeä siitä, miten vuokralaiset ja henkilökuntamme ovat selviytyneet edeltävistä kymmenestä vuodesta. Aika on mennyt todella nopeasti.

Elon omistaa kiinteistösijoitusyhtiö Sponda, jonka omistaa yhdysvaltalainen julkinen pääomasijoitusyhtiö Blackstone Group. Matinlompolo siirtyi työskentelemään Spondalle kauppakeskus Elon ensimmäisten hetkien aikana. Tätä ennen hän oli työskennellyt 12 vuotta Keskon alaisuudessa.

– Tämä on ollut minulle henkilökohtaisesti mielenkiintoinen vuosi, koska myös minulla tulee täyteen kymmenen vuotta Elon kauppakeskuspäällikkönä.

– Tulin kiinteistön omistajan firmaan töihin vuoden 2008 elokuussa, jolloin Elolla ei ollut edes nimeä. Olen ollut mukana rakentamassa kauppakeskusta, joten Elo on minulle todella tuttu paikka.

Ylöjärveläisten olohuone

Ylöjärven väestön kasvaessa voidaan Elon liikevaihdossa olla luvassa maltillista kasvua.

Keskiviikkoaamunakin kauppakeskuksessa on ihmeen eloisaa. Matinlompolo pohtii syyksi hiihtolomaa, joka tuo enemmän asiakkaista arkiaamupäivään. Toinen selitys ostoskeskuksen eloisuudelle voisi olla myös se, että asiakaskunta saattaa Elossa olla keskivertoa iäkkäämpää. Ei voida kuitenkaan sanoa, että Elolla olisi vakioasiakas kuntaa, sillä se on hyvin monipuolinen.

– Muista kauppakeskuksista poiketen meillä on ehkä enemmän seniori-ikäistä asiakaskuntaa, johtuen ympäristökuntien ikäjakaumasta, Matinlompolo pohtii.

Kauppakeskuksiin kohdistuva uutisointi on viime aikoina ollut kauppakeskuspäällikön mielestä yllättävän negatiivista. Kävijöiden määrät ovat tasaisessa laskussa ja pääkaupunkiseudulla monet suuret keskukset ovat flopanneet jo alkumetreillä. Ylöjärvellä ei kuitenkaan olla petytty kävijämääriin.

Me olemme onnistuneet viime vuosina pitämään kävijämäärän 1,6 miljoonassa. Lukuun olemme kohtuu tyytyväisiä, vaikka ainahan asiakkaita voisi käydä enemmän. Tänä vuonna uskon, että saavutamme asiakkaita vieläkin enemmän.

Pirkkalassas itse asuva Matinlompolo pohtii Ylöjärvessä olevan vetovoimaa, joka houkuttelee uusia asukkaita enemmän kuin muut Tampereen ympäristökunnat. Ylöjärvelle muuttaa paljon lapsiperheitä, jonka vuoksi kauppakeskuspäällikkö uskoo Elon tuloksen maltilliseen kasvuun.

– Näen, ettei kävijämäärähuippua ole vielä saavutettu.

Elon suurin houkuttelija on elintarvikekauppa, jonka Matinlompolo näkee elinehtona ostoskeskukselle. Myös julkiset palvelut ja muotiliikkeet ovat omiaan houkuttelemaan asiakkaita.

Hän huomauttaa ettei Hämeenkyrössä, Parkanossa tai Ikaalisissa ole Elon kokoluokan ostoskeskusta tai kansainvälisiä brändiliikkeitä. Myös Tampereen muutokset joukkoliikenteessä nähdään kauppaa parantavana asiana. Tulevaisuudessa pyritään vielä paremmin myös vastaamaan siihen, että ihmisten tarpeet suuntautuvat yhä enemmän elämyksiin.

– Elon lanseerausmarkkinoinnin yhtenä tavoitteena on ollut tehdä ostoskeskuksesta ylöjärveläisten olohuone, jossa he voivat tavata toisiaan. Sellaisena se on myöskin toteutunut, joskin se vaatii panostusta viihtyisyyteen. Pohdimme koko ajan miten voimme palvella asiakkaita vieläkin paremmin tässä mielessä, Matinlompolo kertoo.

Ostoskeskukset ovat koko ajan menossa kohti “viihtyisyyskeskuksia”. Koko ajan on seurattava alalle tulijoita ja trendejä sekä asiakkaiden ostokäyttäytymistä. On pohdittava miten kauppakeskus voi vastata ajan tarpeisiin.

Herkkuja ja halpoja hintoja

Elon syntymäpäivien suurin hulabaloo alkaa huhtikuun ensimmäisenä torstaina.

– Synttärihuumaa on luvassa meidän tärkeimmälle kohdeyleisölle eli asiakkaille. Eri päivinä on luvassa ohjelmaa lapsiperheille, nuorille ja senioreille.

Kauppakeskus Elon syntymäpäivät huipentuvat lauantaina 6. huhtikuuta, jolloin luvassa on pienimuotoinen kutsuvierastilaisuus.

Vieraslistalla on muun muassa sekä nykyinen että entinen kaupunginjohtaja sekä Ylöjärven yrityspalvelu Oy:n johtaja. Tapahtuman juontaa Simo Frangén.