Serlapuistolaiset: Ylöjärvi on superhyvä paikka asua

16.02.2019 12:56

Serlapuiston päiväkodin väki vietti pari viikkoa sitten tiistaina Siivikkalassa kauan odotettuja Ylöjärvi 150 vuotta -juhlia. Kutsuvieraina olivat lasten vanhemmat. Lapset aloittivat esitysten harjoittelun jo ennen joulua ja monet esitykset olivat saaneet alkunsa lapsia kiinnostaneista aihepiireistä ja leikeistä.
Päiväkodin pienimpien eli Muumien esityksessä nalle seikkaili Ylöjärvellä nähden ja kuullen monenmoista mukavaa

Juhla alkoi arvokkaasti Hämäläisten laulun sävelin kahden lapsen kantaessa Ylöjärven vaakunan lavalle. Päiväkodin johtaja Minna Mustakallio-Sorvari piti virallisen avajaispuheen.

Juhlassa esiintyivät päiväkodin kaikki kolme lapsiryhmää. Alle kolmevuotiaiden Muumien esityksessä nalle tutustui Ylöjärveen. 2–5-vuotiaat Pikku Myyt ja Hemulit olivat myös valmistelleet omat esityksensä.

Juhlassa nähtiin ja kuultiin esimerkiksi näytelmä Ylöjärven historiasta. Näytelmän myötä opittiin mielenkiintoisia asioita, kuten että Helsingin 1952 olympialaisten kultamitalit on valmistettu Haverin kultakaivoksen kullasta, ja että Mikkolan mailta on löytynyt muinainen miekka ja koruja.

Postiautoesitys vei puolestaan kuulijat pohtimaan Ylöjärvellä aikanaan kulkeneen Posti-Hilman matkantekoa.

Juhlassa vierailtiin myös Teivon raviradan tunnelmissa keppihevosesityksen myötä. Vuodenaikaan liittyen kuultiin talviaiheisia lauluja, seurattiin kettujen kansantanssiesitystä ja lopuksi nähtiin vielä lapsiryhmien yhteinen sirkus eläimineen ja trapetsitaiteilijoiden huimine temppuineen. Sirkuslasten näyttävät temput olivat peräisin päiväkodissa syksyllä pyörineestä sirkuskoulusta.

Myös päiväkodin aikuiset pistivät parastaan ja juhlan lopuksi päiväkodin lapset vanhempineen saivat todistaa hulvatonta bändiä, Emma Hurmaavaa, joka tuntui saaneen kovasti vaikutteita Ylöjärven ylpeydeltä, Eppu Normaalilta.

Vanhemmat Sarianne ja Antti Kivikoski seurasivat juhlaa katsomosta käsin.

Hemuleiden näytelmä kertoi mielenkiintoista tietoa Ylöjärven historiasta

– Juhla oli lämminhenkinen ja mukaansatempaava. Esityksiä varten oli nähty paljon vaivaa ja tätien heittäytyminen bändinsä Emma Hurmaavan tahtiin oli ihailtavaa, Kivikosket sanoivat.

Samaa mieltä oli Jarkko Makkonen, jonka tytär Iida-Sofia esiintyi ensimmäistä kertaa näin suurelle yleisölle.

– Oli kyllä mahtava juhla! Lasten esitykset olivat hienoja ja samalla kuuli mielenkiintoista tietoa Ylöjärvestä. Kuvasin lasten esityksen ja olemme katsoneet tytön kanssa videon useaan kertaan jälkeenpäin.

Päiväkodin lapset Jose Ikonen, Martti Nyyssönen, Milana Makkonen, Tuukka Tolonen ja Elina Parviainen pohtivat juhlailtaa ja kotikaupunkiaan juhlien jälkeen. Elinan ja Tuukan mielestä esiintyminen oli mukavaa.

– Mukavinta juhlassa oli Postiauto keltainen -esitys kun olin siinä itse mukana. Ja sekin oli kivaa kun kaikki äidit ja isät tulivat sinne, Elina mietti.

Tuukka iloitsi roolistaan postiauton kuljettajana. Milanasta juhlassa oli mukavinta päiväkodin aikuisten rokkiesitys. Oma esiintyminen ei kuulemma lapsia pahemmin jännittänyt, ainoastaan Martti myönsi jännittäneensä hieman.

Ylöjärven luonnonläheisyys on lapsille tärkeää. Martin ja Milanan mielestä mukavinta on se, että metsästä löytyy marjoja ja sieniä. Jose arvostaa Ylöjärveltä löytyviä uimapaikkoja. Tuukasta Ylöjärvellä on mukavaa, sillä täällä ovat kaveritkin.

Elinalle Ylöjärvestä tuli ensimmäisenä mieleen oma päiväkoti, jossa on mukavaa kun on paljon kavereita ja ihmeellisiä leluja. Jose kiteytti lopuksi kaikkien lasten ajatukset:

– Ylöjärvi on superhyvä paikka asua!

SATU SAVIO

Pikku Myiden lauluesityksestä paistoi soittamisen riemu.
Päiväkodin aikuisten Emma Hurmaava -bändi sai hymyn katsojien huulille