Aluekehitysjohtaja Päivi Myllykangas: Pirkanmaa on ideoiden ja innovaatioiden ehtymätön aarreaitta

14.02.2019 14:24

– Uuden luominen on niin julkisen sektorin kuin yksityisen kentän tiivistä rinnakkaiseloa sekä yhteistyötä, Pirkanmaan liiton aluekehitysjohtajana ja Tampereen uuden yliopiston sidosryhmäjohtajana toimiva Päivi Myllykangas korostaa.
– Uuden luominen on niin julkisen sektorin kuin yksityisen kentän tiivistä rinnakkaiseloa sekä yhteistyötä, Pirkanmaan liiton aluekehitysjohtajana ja Tampereen uuden yliopiston sidosryhmäjohtajana toimiva Päivi Myllykangas korostaa.

Pirkanmaan aluekehitysjohtajana ja Tampere3:n eli Tampereen uuden yliopiston sidosryhmäjohtajana toimiva Päivi Myllykangas on näkijä ja tekijä. Hänen urakkanaan on aistia kaikki tuhannen taalan paikat kahden historiallisen uudistuksen, itsehallinnollisen Pirkanmaan maakunnan synnyttämisen ja korkeakouluyhteisön juurruttamisen, liepeillä. Kaksoispestiä hoitava uudistaja pitää työsarkaansa erittäin antoisana ja mielekkäänä.

Pirkanmaan maakunnan aluekehitysjohtaja Päivi Myllykangas tietää olevansa työssä, jonka konkretisoiminen on poikkeuksellisen vaikeaa. Pirkanmaalaisten on hyvä oivaltaa Myllykankaan painivan tulevaisuusorientoituneesti. Hänen ammattitaitoaan on hoksata tarttumapintoja, joihin tarttumalla niin maakuntaorganisaatio, korkeakoulu, yrityskenttä kuin mikä tahansa voi rakentaa jotakin täysin uudenlaista.
Myllykangas muistuttaa, että hänen intohimonsa on ollut koko työhistorian ajan ravistella olevia rakenteita ja penkoa esiin kääntämättömiä kiviä.
– Pirkanmaa on mahdollisuuksien suhteen loputon aarreaitta. Kun täällä tehdään monella alalla ja sektorilla edistyksellistä työtä, niin työstettäviä innovaatioita ja aihioita on kuin sieniä sateella, hän kiittää.
Tampereen uuden yliopiston sidosryhmäjohtajana toimiva Myllykangas näkee jo nyt valtavat mahdollisuudet, jotka korkeakouluyhteisössä odottavat toteutumistaan. Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto löivät hynttyynsä yhteen tämän vuoden tammikuun ensimmäisenä päivänä. Säätiömuotoinen yliopisto puolestaan omistaa 87 prosenttia Tampereen ammattikorkeakoulun osakkeista.
Pirkanmaan maakunnan aluekehitysjohtajana oleva Myllykangas on vakuuttunut siitä, että maakuntien Suomessa Pirkanmaasta tulee Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin maakunta.
– Valmisteluorganisaatiossa olevien ammattilaisten ammattitaito ja heidän työskentelyintonsa ovat valtaisat. Valmistelussa tarkastellaan todella asiassa kuin asiassa kolikon kaikki viisi puolta, hän kehuu.
Myllykankaan mukaan historialliset isot muutokset tarjoavat pirkanmaalaisille ja Pirkanmaalle täysin ainutkertaisen uuden hypyn menestykselliseen tulevaisuuteen.
– Täällä on vain voitettavaa, hän kiteyttää.
– Lisäksi aistin kaikkialla, missä liikun, että ihmiset haluavat tehdä hyviä asioita maakuntamme tulevaisuuden eteen.

Koeteltua osaamista ja rohkeaa uuteen sukeltamista

Päivi Myllykangas kiteyttää Pirkanmaan tulevaisuuden nivoutuvan isossa kuvassa kolmen asiakokonaisuuden muodostamaan punttiin.
– Perusosaaminen – teollisuuden historia, koulutus ja tutkimus sekä turvallisuus, hän luettelee.
Myllykangas arvostaa perinteisen pirkanmaalaisen teollisuuden kivenlujaksi perustaksi, jonka varaan on turvallista rakentaa miten hurjilta tuntuvia hankkeita vain.
– Muun muassa koneenrakentamisen osaamisen historia on kannustava esimerkki siitä, miten perinteisestä tekemisestä kehitetään tutkimuksen ja laajapohjaisen yhteistyön avulla modernia taitamista. Tekoälyn avulla voi tehdä perustoiminnasta radikaalin innovaation, mutta valmistuksen perusteet on osattava. Tämä perusosaaminen on ollut Pirkanmaan vahvuutta, ja toivoisin sen olevan sitä edelleenkin. Siksi siihen on satsattava
Myllykankaan mukaan Pirkanmaa seisoo tulevaisuudessa nykyistä vankemmin turvallisuusklusterin varassa.
– Meillä on monta yritystä, jotka ovat kansainvälisesti kiinnostavia turvallisuusosaamisensa vinkkelistä.
– Tampereella on tarjolla vahvaa tutkimusta ja muun muassa Suomen ainoa maisteritasoinen turvallisuusalan koulutusohjelma.
– Tampere-Pirkkalan lentoaseman ympäristöön on rakentunut mittava ilmailu- ja turvallisuusalan keskittymä. Siellä ovat Patrian lentokoulu ja Tredun avioniikka-asentajakoulutus. Entäpä dronet ja kaikki muu, mikä liittyy miehittämättömään ilmailuun? Tälläkin saralla avautuu kiintoisa ja houkutteleva tekemisen mahdollisuus, Myllykangas innostuu.
– FinnHEMS eli lääkärihelikopteritoiminta on vahvasti Tampereella.
– Täällä ovat voimakkaasti läsnä Puolustusvoimat, Satakunnan Lennosto ja Suomen Punainen Risti.
– Tampereen kaupunkiseudulla ja koko maakunnassa on paljon asioita, jotka tukevat turvallisuuteen liittyvien tuotteiden ja palveluiden kehittämistä. Mitä kaikkea me tällä runsaudella saamme vielä lisää aikaisiksi? Myllykangas perää.
Myllykankaan mielestä Pirkanmaalla on jo mittavasti näyttöjä siitä, mitä arvostetut ja tasokkaat koulutusmahdollisuudet ovat poikineet maakuntaan.

Vinkkaamista ja yhteistoiminnan virittämistä

– Pirkanmaalle on kertynyt vuosikymmenien saatossa kiitettävän mittavasti osaamista, mikä on meidän huippupääomaamme luoda ja rakentaa uutta. Roolini onkin olla sellainen havainnoitsija, joka kyselee ja ehdottelee sekä saattaa tahoja yhteen, Päivi Myllykangas kuvailee.
Myllykangas korostaa kaikkien yhteistoimintaverkostojen merkityksellisyyttä.
– Kollegiaalisella tekemisellä päästään aimoharppauksia eteenpäin. Keksinnöille saadaan lisää potkua. Hankkeiden taakse pystytään kokoamaan kestävät hartiat taustavoimineen.
– Kaikista kannustavinta on kulkea ympäri Pirkanmaata ja löytää ovia, joista on mielenkiintoista astua sisään ja löytää uusi kultakimpale työstettäväksi.
Myllykangas teroittaa, ettei hän ole milloinkaan suuren tiedon tuoja.
– Roolini on olla unilukkari, joka varovasti kysellen ja ystävällisesti havaintoja esittäen tarjoilee pähkinöitä purtaviksi. Uskomaton tunne syntyy siitä, kun joku tai jotkut ottavat aihion omakseen ja alkavat kypsytellä sitä uudeksi jutuksi.

Julkisen ja yksityisen puolen yhteistyötä

Päivi Myllykangas painottaa, että uuden luominen on niin julkisen sektorin kuin yksityisen kentän tiivistä rinnakkaiseloa sekä yhteistyötä.
– Monta kertaa julkisella puolella on tärkeä osa mahdollistajana. Esimerkiksi yksityisellä puolella tehtyjä innovaatioita voidaan testata ja kokeilla julkisella puolella ja antaa näin referenssi esimerkiksi kansainvälisille markkinoille, hän poimii esimerkin.
Myllykangas korostaa, että julkinen ja yksityinen puoli tarvitsevat toisiaan.
– Ne eivät ole toinen toistaan poissulkevia reviireitä.