Noin kymmenen vuotta sitten perustettu Kameraseura Mielikuvalle ojennettiin kulttuuripalkinto, joka yllätti vastaanottajansa. Palkinnon saaja on valokuvauksen harrastajien yhdyssiteenä ja kehittäjänä toimiva yhdistys.
Leija-kirjaston aulassa on rauhallista. Sen perällä seisoo iso liuta valkoisia näyttelyseiniä, joihin on kiinnitetty hyvin tulostettuja valokuvia. Kameraseura Mielikuvan puheenjohtaja Ilkka Valkkila kävelee seinien välillä ja katsoo kuviin rakastavasti.
– Tulin vain tarkistamaan, että nämä kuvat ovat pysyneet paikoillaan, Valkila sanoo.
Hieman yli tunti sitten mies seisoi kaupungintalon aulassa, jossa hän otti vastaan kirjekuoren. Kulttuuripalkinnon Mielikuvalle ojensi vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Tapani Tienari.
– Olemme palkinnosta hyvin iloisia, mutta hieman yllättyneitä. En osannut aavistaa, Valkila kommentoi.
– Minä en taas tiennyt, että tällaisia palkintoja edes jaetaan. Huomionosoitus tuntuu kuitenkin tosi hyvältä, kertoo yhdistyksen jäsen Marjatta Turkia, joka sai syliinsä näyttävän kokoisen kukkakimpun.
Puolisataa kuvan rakastajaa
Kameraseura perustettiin vuoden 2008 heinäkuussa. Seuran taustalla oli pyrkimys järjestää valokuvauksesta kiinnostuneille mahdollisimman monipuolista ohjelmaa Suomessa ja ulkomaillakin. Sittemmin seura on organisoinut kokouksia, esitelmiä, harjoituksia ja kilpailuja.
Isommalle yleisölle Mielikuva on tuttu näyttelyiden järjestämisestä.
– Joskus tuntuu siltä, että monissa seuroissa toiminta saattaa painottua vaikkapa
luontokuvaukseen. Meillä on annettu tilaa kaikenlaiselle valokuvaukselle, Valkila kertoo ja jatkaa:
– Mielikuvaan on liittynyt kaikentasoiset valokuvaajat. Jotkut aloittavat hyvinkin heikolta pohjalta, mutta kuitenkin hyvinkin kiinnostuneina. Toiset taas haluavat jakaa tietoaan muille. Me olemme käyttäneet hyvin vähän ulkopuolisia opettajia.
Seuraan kuuluu noin 50 jäsentä, joiden lisäksi ystävyystoimintaa tehdään toisaalla Ylöjärven ulkopuolella.
Yhdistyksessä toimii neljä aktiivista työryhmää, jotka vastaavat näyttelytoiminnasta, kansainvälisyydestä, retkistä ja kansainvälisestä toiminnasta.
– Teimme yhden kevätretken Viroon, jossa valokuvasimme yhden vuorokauden. Meillä on myös ystävyysseura Laajasalossa, jonka kanssa teemme kuvien vaihtoa ja
kilpalumuotoista arviointia, Marjatta Turkia muistelee seuran toimintaa.
Alati läsnä oleva kuva
Valokuvaajille tuntuu olevan yhteistä maailman ja hetkien loputon havainnointi. Valkila ja Turkia muistelevat aikoja, jolloin he löysivät kuvan. Siitä tuntuu olevan jo pieni tovi.
– Piirsin lapsena paljon. Sitten alkoi tuntua siltä, etten pääse kyseisellä ilmaisulla haluamaani tulokseen. Vähitellen siirryin valokuvaukseen. Tämä vei vuosia. Joskus kuvasin todella paljon ja välillä oli vuosia jolloin en kuvannut juurikaan.
– Sitten vuoden 2008 syksyllä törmäsin Mielikuvan olemassaoloon. Menin seuran kokoontumiseen sattumalta. Olin myös sattumalta kuvannut juuri mallia, josta ottamani kuvat sitten lähetettiin seuran kautta kansainväliseen kilpailuun. Sieltä tuli kohtuullista menestystä, josta minä sitten innostuin lisää kuvaamaan, Valkila selvittää.
Valkila kuvaa mielellään luontoa, ihmisiä ja ilmakuvia. Valkila on viimeisen neljän ja puolen vuoden aikana valokuvannut enintään yhden kuvan päivässä.
Kuva on ollut myös Marjatta Turkian elämässä pitkään. Ennen seuraan liittymistä hän opiskeli kuvausta kansanopistoissa. Mielikuvaan hän liittyi heti seuran perustamisen ensimetreillä.
– Oli aika matala kynnys lähteä mukaan, Turkia naurahtaa.
Hän kertoo saaneensa lahjaksi ensimmäisen kameransa kymmenvuotiaana.
– Valokuva on aina kiinnostanut ja seurannut mukana. Pidän luonnon kuvaamisesta, jonka lisäksi kuvaan paljon matkoilla, Turkia kertoo ja jatkaa:
Kyllä se kuva on aina mielessä. Harmittaa, jos jokin hieno hetki menee ohi, eikä minulla ole kameraa ulottuvilta. Toivoisin myös, ettei kuvaa tarvitsisi paljon käsitellä, vaan se olisi valmis sellaisenaan.
Palkintojenjakotilaisuudessa puhutti paljon digivalokuvauksen yleistyminen, jonka myötä filmille kuvaaminen on jäänyt taka-alalle myös kameraseurassa.
– Minun tietojeni mukaan meillä taitaa olla vain muutama filmille kuvaava jäsen, Valkila toteaa.
– Olen kuullut, että Tampereella filmille kuvaaminen on lähtenyt elpymään.
Siellä taitaa olla pimiö-toimintaakin, Turkia lisää.
Valkila ja Turkia pohtivat seuran tulevaisuutta ja toivovat uusia jäseniä. Ongelmallista on aina kuitenkin uusien jäsenien houkuttelu, varsinkin nuorten kuvaajien.
– Meillä ei ole jäsenillemme tasovaatimuksia. Tarvitaan vain halu kuvata ja mielellään halu myös näyttää valokuviaan muille, Valkila sanoo.
