Ylöjärveltäkin on ponnistettu urheilun huipulle

29.01.2019 16:12

Ylöjärven historia tuntee ison määrän kansalliselle ja jopa kansainväliselle huipulle nousseita urheilijoita. Juhlavuoden kunniaksi esittelemme teille kymmenen suurta urheilutähteä, jotka ovat uransa aikana ja sen jälkeen tehneet Ylöjärveä tunnetuksi. Urheilijoita juttuun valittaessa painopiste oli luonnollisesti historiassa.

Volmari Iso-Hollo

Volmari Iso-Hollo juoksi Suomea maailmankartalle 1930-luvulla. (Kuva: Keravan museo)

5. tammikuuta vuonna 1907 Ylöjärvellä syntynyt Volmari Iso-Hollo oli viimeisiä ”lentäviä suomalaisia”. Iso-Hollo on kaksinkertainen 3 000 metrin estejuoksun olympiavoittaja. Olympiakullat tulivat vuonna 1932 Los Angelesissa ja vuonna 1936 Berliinissä. Los Angelesin olympialaisissa Iso-Hollo juoksi lisäksi hopeaa 10 000 metrillä. Berliinissä mitalisaldo täydentyi 10 000 metrin pronssilla. Iso-Hollo juoksi 3000 metrin esteiden maailmanennätyksen Lahdessa vuonna 1933. Berliinin olympialaisissa hän paransi ME-lukemia vajaalla kuudella sekunnilla aikaan 9.03,8. Iso-Hollo kuoli vuonna 1962 Heinolassa.

Pekka Marjamäki
Vuonna 1947 syntynyt puolustajalegenda Pekka Marjamäki edusti Suomea jääkiekon MM-kisoissa peräti kymmenen kertaa. Olympialaisissa Marjamäki nähtiin kahdesti.
Kaikkiaan 251 A-maaottelua pelannut Marjamäki valittiin vuonna 1975 MM-kisojen parhaaksi puolustajaksi ja Suomen parhaaksi jääkiekkoilijaksi. Pitkän uran Tapparassa pelannut ”Marja” voitti viisi Suomen mestaruutta. Tappara on jäädyttänyt vuonna 2012 menehtyneen Marjamäen pelinumero 3. Suomen Jääkiekkoleijona numero 68 on valittu kansainvälisen Jääkiekkoliiton kuuluisuuksien galleriaan.

Marko Dahlberg
Purjehtija Marko Dahlberg voitti urallaan kaksi maailmanmestaruutta 2.4mR-luokassa. Mestaruudet tulivat Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Dubaissa vuonna 1997 sekä Saksan Eckernfördessä vuonna 2003. Dahlberg saavutti MM-hopeaa samassa luokassa vuosina 1995, 1999 ja 2011. Ja vielä viime vuonna Dahlberg purjehti pronssille. Dahlberg valittiin Ylöjärven vuoden urheilijaksi neljä kertaa. Vuonna 1997 Dahlberg valittiin myös Tampereen parhaaksi urheilijaksi. Dahlberg on tehnyt vaikuttavaa uraa myös purjehdusvalmennuksessa.

Vuokko Viitasaari
Yhä edelleen hurjan pitkää uraansa jatkava Vuokko Viitasaari on ollut Suomen voimanoston kärkinimiä jo vuosikymmeniä. Vuonna 1954 syntynyt Viitasaari on kiertänyt kansainvälisiä kilpailuja 1980-luvulta saakka. Ylöjärven Ryhtiä edustavalla Viitasaarella on voimanostosta ja penkkipunnerruksesta hämmästyttävät kolmisenkymmentä MM-mitalia, joista noin puolet on kultaisia. Poikkeuksellisen uran tehneen Viitasaaren ennätys on klassisessa voimanostossa 322,5 kiloa ja varustevoimanostossa 387,5 kiloa. Vuokko Viitasaari valittiin Ylöjärven vuoden urheilijaksi vuonna 2000.

Esa Keskinen
Jääkiekon vuoden 1995 maailmanmestari Esa Keskinen syntyi vuonna 1965 Ylöjärvellä, jossa hän asuu myös tänä päivänä. Huikean uran keskushyökkääjänä tehnyt Keskinen oli voittamassa myös Suomen ensimmäistä arvokisamitalia Calgaryn olympialaissa vuonna 1988 (hopea). Keskinen voitti myös olympiapronssia ja MM-hopeaa vuonna 1994. SM-liigassa TPS:aa ja Lukkoa edustanut Keskinen voitti SM-liigan pistepörssin kolme kertaa. Ruotsin Elitserienin pistepörssin hän voitti HV-71:n paidassa kaudella 1995–1996. Kaksi SM-kultaa voittanut Keskinen on valittu Suomen Jääkiekkoleijonaksi numero 140. Keskinen valittiin Ylöjärven vuoden urheilijaksi vuonna 1988.

Jyrki Hakala
Meloja Jyrki Hakala edusti Suomea Moskovan olympialaisissa vuonna 1980, jolloin hän osallistui yhdessä veljensä Jarmo Hakalan kanssa kanadalaiskaksikolla 500 metrin ja 1 000 metrin matkoille. Kaksikko ylsi välieriin. Vuonna 1960 syntynyt Hakala oli MM-kisoissa kanadalaiskaksikolla parhaimmillaan seitsemäs. Kanadalaisyksiköllä paras sijoitus MM-kisoissa oli yhdeksäs. Hakalalla on plakkarissaan seitsemän Pohjoismaiden mestaruutta. Tampereen Vihuria ja Pirkka-Melojia edustanut Hakala voitti uransa aikana kahdeksan SM-kultaa kanadalaisyksiköllä ja huimat 36 SM-kultaa kanadalaiskaksikolla yhdessä veljensä kanssa.

Kai Helenius
Hienon uran nyrkkeilijänä tehnyt Kai Helenius huipensi uransa EM-pronssimitaliin Ateenan EM-kisoissa vuonna 1989. Helenius nyrkkeili mitaleille 81-kiloisten sarjassa. Samana vuonna Helenius sijoittui Moskovan MM-kisoissa sijoille 5–8. Vuonna 1986 Helenius oli jo voittanut Pohjoismaiden mestaruuden. Urallaan Helenius voitti SM-kultaa 81-kiloisten sarjassa peräti viisi kertaa. Lisäksi hän otteli SM-hopealle 75-kiloisten luokassa kaksi kertaa ja 81-kiloisissa kerran. Helenius edusti urallaan Tampereen Työväen Nyrkkeilijöitä. Helenius valittiin neljä kertaa Ylöjärven vuoden urheilijaksi.

Sanna Lehtimäki
Pyöräilijä Sanna Lehtimäki teki vahvaa ammattilaisuraa maantiepyöräilyssä 1990-luvun lopussa. Lehtimäellä on palkintokaapissaan useita SM-mitaleja. Lehtimäki nähtiin urallaan myös maantiepyöräilyn MM-kisoissa sekä Ranskan ympäriajossa. Lehtimäki pyöräili urallaan muun muassa saksalaisessa Greenery Hawk Berlin -tallissa, joka oli huomannut suomalaisen Mallorcan ympäriajossa. Lehtimäki ylsi Mallorcalla hurjan kovassa seurassa sijalle 12. Mallorcalla Lehtimäki kukisti muutamalla etapilla muun muassa legendaarisen ranskattaren Jeannie Longon. Lehtimäki valittiin Ylöjärven vuoden urheilijaksi kaksi kertaa.

Petteri Pulkkinen
Petteri Pulkkinen niitti 1990-luvulla mainetta pikajuoksuradoilla. Vuonna 1973 Ylöjärvellä syntynyt Pulkkinen voitti 400 metrin aitojen Suomen mestaruuden vuonna 1995 ajalla 50,99 ja vuonna 1998 tuloksella 51,39. Sisäratojen SM-kilpailuissa hän voitti kultaa 300 metrin aitajuoksussa kolme kertaa. Pulkkisella on lisäksi kaksi ulkoratojen SM-hopeaa ja yksi SM-pronssi.
Pulkkinen osallistui kahdesti aikuisten EM-kisoihin ja kerran aikuisten MM-kisoihin. Vuonna 1994 Pulkkinen voitti 22-vuotiaiden Euroopan cupissa 400 metrin aidat Lillehammerissa vuonna 1994. Pulkkinen valittiin neljä kertaa Ylöjärven vuoden urheilijaksi.

Santtu Mäkinen
Vuonna 1970 syntynyt Santtu Mäkinen tunnettiin vahvana kestävyysjuoksijana. Mäkinen juoksi urallaan viisi kertaa Suomen mestariksi. Mestaruudet tulivat vuosina 1993 ja 1995 5 000 metrillä sekä vuosina 1993, 1995 ja 1997 10 000 metrillä. Mäkisen palkintokaapissa on lisäksi kuusi ratajuoksuista kuusi SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia. Vuonna 2002 Mäkinen oli puolimaratonilla SM-kisojen kolmas. Vuonna 1990 Mäkinen juoksi 2 000 metrillä sisäratojen 22-vuotiaiden Suomen ennätykseksi 5.23,76 Mäkinen valittiin Ylöjärven vuoden urheilijaksi vuonna 1993.

Pekka Marjamäki pyöritti uransa jälkeen pubia Ylöjärven Soppeenmäessä. (Arkistokuva)
Marko Dahlberg on yhä edelleen tuttu näky purjehduskisoissa. (Arkistokuva)
Esa Keskinen kiekkoili Leijona-paidassa numerolla 26. (Arkistokuva)
Vuokko Viitasaari on edennyt huikean pitkällä urallaan mitalista toiseen. (Arkistokuva)
Jyrki Hakala kuului Suomen melonnan kovaan kärkeen 1980-luvulla. (Arkistokuva)