Näin talvella on aikaa jo hieman suunnitella ensi kesän retkipaikkoja. Yksi mielenkiintoinen retkikohde voisi olla vaikkapa Taaborinvuori, joka sijaitsee lähellä Ylöjärven ja Kurun välistä maantietä. Taaborinvuori kuuluu Natura-2000 suojeluohjelmaan.
Alue on varsin laaja ja mosaiikkimainen. Erämainen alue sisältää vanhoja metsiä, etupäässä kuusikoita. Taaborinvuoren lähistöllä on myös puroja, lampia, pieniä järviä, kallioita, lehtoja ja soita.
Seutu muistuttaa niin lajistoltaan kuin maisemaltaankin Seitsemistä. Luonnonsuojelualue muodostuu useista pienistä suojelukohteista. Taaborinvuorelta löytyvät Ylöjärven vanhimmat ja laajimmat kuusikot Seitsemisen ohella.
Paikoin metsät ovat todellisia aarnimetsiä, joissa on maassa makaavia liekoja, pystyyn kuolleita hopeakylkisiä keloja ja lahopökkelöitä.
Taaborinvuoren kasvi- ja lintulajisto on monipuolinen. Vanhoissa kuusikoissa pesii monia lintulajeja, jotka ovat jo tavallisista talousmetsistä hävinneet.
Taaborinvuoren korkeimmilla paikoilla kasvaa myös mänty, joka on usein hieman kitukasvuinen. Juuri nämä vanhat, kuolevat, tautien runtelemat hongat ovat metsojen ja koppeloiden mieleen.
Sairaiden ja kitukasvuisien mäntyjen neulaset eivät ole lintujen makuun niin kitkeriä kuin terveiden puiden.
Toisinaan metsoja näkee ruokailevan läheisen Tappisuon rämemännyillä. Tappisuo on yksi eteläisen Suomen parhaiten säilyneistä luonnontilaisista soista. Onneksi tämä hieno suo on saatu myös suojelun piiriin.
Muista kuusikoiden lajeista voisi mainita pikkusiepon ja kuukkelin. Valitettavasti kuukkeli on hävinnyt lähes kokonaan eteläisestä Suomesta. Ylöjärven alueella elelevät todennäköisesti Länsi-Suomen eteläisimmät ja viimeiset kuukkelit.
Kuukkeli tarvitsee vanhoja metsiä. Naavatuppojen joukkoon kuukkeli tekee talvivarastojaan ja käyttää naavaa myös pesänrakennukseen. Kuukkeleiden tarkkaa määrää on vaikea arvioida, sillä kaikki linnut eivät tule talviruokinnalle. Kuukkelin esiintymisen painopiste on siirtynyt entistä enemmän kunnan pohjoisosiin.
Paljon lajeja
Ylöjärven naavaisista vanhoista kuusikoista on joskus löydetty pesivänä myös toinen itäinen laji, sinipyrstö. Enemmän sinipyrstöjä pesii Pohjois-Suomessa, muun muassa Pyhännällä ja Pudasjärvellä.
Vanhoista ikimetsistä löytyy runsaasti kolopuita ja näin myös kolopesijöitä on Taaborinvuorella runsaasti. Osa tekee kolonsa lahoon pökkelöön itse, osa muuttaa valmiiseen koloon.
Vanhojen metsien lajeista Taaborinvuoren seudulla ovat muun muassa kuusitiainen, töyhtötiainen, puukiipijä, pohjantikka, helmipöllö ja varpuspöllö. Liki 100 hehtaarin suojelualueilla lajisto on monipuolinen.
Taaborinvuori on lähes 150 metriä merenpinnan yläpuolella. Suomen tasaisessa maastossa nämä kallioiset mäet ovat kuitenkin saaneet vuoren nimityksen. Tosin oletetaan, että nämä niin sanotut jäännösvuoret ovat aikoinaan olleet monin kerroin nykyistä korkeampia.
Aikojen saatossa mannerjäät ja muut myllerrykset ovat hioneet pehmeät ja rapautuneet kalliot nykyisen kaltaisiksi. Matalaa jäännösvuoristoa löytyy lähes koko eteläisestä Suomesta länsirannikolta aivan itärajalle asti.
Vasta Kurun pohjoispuolella Etelä-Pohjanmaalla vuoret nousevat liki kahteensataan metriin, kuten Lehtovuori ja Pahkavuori Kurikassa.
Varsinaista kalliokasvillisuutta Taaborinvuorella ei ole kovin paljon, sillä niin sanottuja paljaita paahdekallioita on vähän. Paikoin kasvaa muun muassa kalliokieloa, kallioimarretta, mäkitervakkoa ja muutamia harvinaisempia sammallajeja.
Alueella voi retkeillä jokamiehenoikeuksin mutta maasto on paikoin vaikeakulkuinen kivien ja kallionlohkareiden vuoksi. Polut ovat kapeita metsäpolkuja, joita risteilee siellä täällä laajalla alueella.
JARMO VACKLIN
