MAINOS

Haaveissa uusi koti? Jaana Peurala on auttanut kotikaupoissa jo 31 vuoden ajan

09.01.2019 07:05

#välittämistä on ylöjärveläisen kiinteistönvälittäjä Jaana Peuralan tavaramerkki, johon kiteytyy kaikki, mitä hän työssään tekee.
Peurala aloitti kiinteistönvälittäjän työt 23-vuotiaana noviisina. Hän on Ylöjärven ensimmäinen yksityinen kiinteistönvälitysyrittäjä.

31 vuoden kiinteistönvälittäjän työuransa aikana Peurala on välittänyt Pirkanmaalla paitsi tuhansia koteja, mutta myös välittänyt aidosti asiakkaistaan ja auttanut näitä aina koko sydämestään

– Rakastan tätä työtä ja asiakkaani ovat minulle kaikki kaikessa. Pyrin auttamaan heitä ihan kaikessa, missä voin.

Siksi Peurala ei olekaan kiinteistönvälittäjänä aivan tavallinen. Hän hoitaa paitsi asuntojen myynnin mutta huolehtii tarvittaessa myytävien kohteiden uudelleenkalustamisesta tai stailaamisesta, siivouksesta, remontoinnista, muutosta tai vaikka väliaikaisen kodin hankkimisesta.

On Peurala kuskannut asiakkaiden huonekaluja myös omalla autollaan.

– Välittäminen on minulle elämäntapa ja haluankin olla aidosti mukana asiakkaitteni elämän isoimmassa sijoituksessa. Kodin vaihtaminen on niin suuri asia, että asiakkaan täytyy saada luottaa minuun sataprosenttisesti, hän sanoo.

Tästä syystä moni vanhakin asiakas palaa Peuralan pakeille, kun asuntoa on aika vaihtaa uudelleen.

– Minulla on sellaisia asiakkaita, jotka ovat vaihtaneet kotiaan neljästi kauttani.

Tältä uudehko asunto näyttää tyhjillään. Ilman huonekaluja tila- ja värimaailmaa on hankala hahmottaa.

Kuitenkin valtaosa asiakkaista ottaa yhteyttä Peuralaan nimen omaan suositusten kautta.

– Puskaradio on tässä hommassa aika tärkeä asia. Kun olen välittänyt asiakkaasta ja toiminut hänen toiveittensa mukaan, niin totta kai hän suosittelee minua eteenpäin tuttavilleen.

Peurala on palvellut pirkanmaalaisia kiinteistökaupoissa vuodesta 1987 alkaen. Hän aloitti työnsä nykyisestä Pihlajalinnan talosta Mikkolantieltä ja vaihtoi toimipistettään muutamaankin otteeseen.

Nyt 31 vuoden jälkeen hän on palannut takaisin juurilleen Mikkolantie 9:ään.

– Rakennusliikkeen omistajat minut värväsivät tähän työhön aikoinaan ja sanoivat, että minusta tehdään kiinteistönvälittäjä. Ja tässä sitä ollaan.

Asunnolle uusi ilme

Kalustuksen avulla ostaja näkee selkeämmin asunnon oikeat mittasuhteet. Kalustuksella myös värimaailma korostuu.

Jaana Peurala tarjoaa asuntoaan myyville asiakkailleen myös kalustus- ja stailauspalveluita, joiden avulla myyntikohteesta saadaan vielä entistäkin houkuttelevampi.

Kalustuksen ideana on tuoda tyhjään asuntoon uudet kalusteet  ammattilaisen valitsemana.

– Kalusteilla pystytään osoittamaan ostajaehdokkaille, miten esimerkiksi pienehkön asunnon saa sisustettua  niin, että se näyttää tilavalta. Kalustus sopii asuntoihin, jotka eivät ole ison remontin tarpeessa.

Stailauksen tarkoituksena taas on saada asunnosta yhtenäinen kohteen valokuvausta varten.

– Stailauksessa asuntoon tuodaan joitakin pieniä sisustuselementtejä, jotta asunnon tyylistä saadaan raikas ja yhtenäinen.

 

MAINOS


Kommentointi on suljettu.