Ylöjärven 150-vuotisjuhlavuoden ensimmäinen iso tapahtuma on 23.–26. tammikuuta järjestettävä Loiste Ylöjärvi -valotaidefestivaali.
Festivaali tuo valotaidetta Ylöjärven keskustaan sekä Kuruun ja Viljakkalaan.
Valotaideteoksia sijoitetaan kävelyreitin varrelle, joka kulkee Räikänpuistosta Kirkkopuiston ja Kirkkotanhuantien leikkipuiston kautta kirjasto Leijalle.
Juhlavalaistuksen saavat myös kaupungintalo sekä Kurun ja Viljakkalan kirjastot.
Valoteokset ja rakennusten juhlavalaistus ovat nähtävissä neljän päivän ajan kello 18–22. Tapahtuman avajaisia vietetään keskiviikkona 23. tammikuuta kaupungintalon aukiolla.
Valotaidefestivaalin teokset käsittelevät pinnalle nousseita globaaleja teemoja sekä tulevaisuudennäkymiä kuten digitalisaatiota, ilmastonmuutosta, keinotekoisia olomuotoja sekä tietoverkkoa.
Viisi taiteilijaa
Festivaalissa nähdään viisi isoa valoteosta. Räikänpuistossa esillä on
Alexander Salvesen tekemä Intiaanikesä.
Intiaanikesä tuo lämmön ja valon keskelle kaamosta. Se on immersiivinen teos, eli yleisö saa vapaasti astua sen sisään. Teos kommentoi meidän jokaisen tarvetta valolle ja lämmölle mutta myös sitä, millä hinnalla me ihmiset muutamme maapallon ilmastoa. Kesä 2018 oli ennätyksellisen kuuma ympäri maapalloa ja uhkaavan ilmastokatastrofin seurauksena nämä sään ääri-ilmiöt ovat vasta alkua. Teos kysyy, voiko kesää luoda keinotekoisesti keskelle talvea ja saako niin tehdä?
Kaupungintalon seinää koristaa Wilma Kurumaan teos Digital Human.
Teos käsittelee robotismin ja tekoälyn merkitystä ihmiskunnalle. Se on utopistinen kuvaus tulevaisuuden hetkestä, jolloin ihmisen on omaksuttava keinotekoinen olomuoto selviytyäkseen omien valintojensa seurauksista. Tarkoituksena on tarkastella ihmisen digitalisoitumista uutena mahdollisuutena ja evoluution seuraavana vaiheena sekä kyseenalaistaa perinteisiä ihmisyyden määritelmiä.
Nadja Räikän tekemä Aphantasia on esillä kirkkopuistossa. Aphantasia kuvaa mielen sokeutta, mielikuvaa jota ei ole ihmiselle olemassa tai jota ei pysty tavoittamaan. Teos piirtää ‘mielikuvituksettoman’ mielen näkyviin.
Sen olemuksesta voi löytää vuoropuhelua materian ja mielikuvan sekä näkyvän ja näkymättömän välillä. Teos leikittelee myös ajatuksella, voiko olematonta väriä kuvitella. Ytimessä on mielen valo ja pimeys. Se että välillä näkee kaiken ja välillä ei mitään.
Kirkkotanhuantien leikkikentällä voi puolestaan ihailla Jere Suontaustan Peilipöllöä.
Peilipöllö (Bubo speculus) on fiktiivis-dystooppinen lintulaji, jota tavataan erityisesti Pirkanmaalla. Sen uskotaan olevan pöllölintujen heimon viimeinen edustaja.
Peilipöllön tunnusmerkkejä ovat suurten keltahehkuisten silmien lisäksi romuluinen, kierrätysmateriaaleista koostuva ulkokuori, joka paitsi toimii suojana valosaasteen keskellä heijastelee myös valintojamme ympäristön suhteen. Omintakeisen ulkomuodon arvellaan muovautuneen pöllölintujen kehittyessä yöeläimistä kokopäiväsuorittajiksi.
Lajityypillistä käyttäytymistä on muun muassa mulkoilu ja puistikoissa jököttäminen. Peilipöllön ääntely on surumielistä huhuilua, jossa voi kuulla kaikuja lopullisesta vieraantumisesta.
Marko Vierimaan tekemä Tietoverkko-teos valaisee puolestaan pääkirjasto Leijaa.
Valoteoksen värin, liikkeen ja muodon kollaasi symbolisoi tietoverkon liikehdintää ja laajuutta. Tieto muuttaa muotoa, paljastuu ja piiloutuu katsojan silmien edessä. Miltä kokonaisuus vaikuttaa ulkoapäin tarkasteltuna?
Vierailija jättää kuvionsa tietoverkkoon joka puolestaan seuraa häntä. Toteutuuko verkon ajatus tasapuolisena tiedonlähteenä ja ihmisten yhdistäjänä?
