Ruotsin sotaväessä kolmikymmenvuotisen sodan aikana palvelleita suomalaisia ratsumiehiä kutsuttiin hakkapeliitoiksi. Hakkaa päälle -huuto kuului taistelutilanteissa kauas. Paikallishistorioitsija Torbjörn Nikus kulki hakkapeliittojen jalanjäljissä Saksassa.
Nuorena ylioppilaana tulin viettäneeksi viisi vuotta Baijerissa, lähemmin Frankenin alueella. Tulin vuonna 1965 opinahjoon, jonka nimi oli Erlangen-Nürnbergin yliopisto. Historia ei kuulunut koulussa lempiaiheisiini, enkä ymmärtänyt, että opimme elämää eikä koulua varten. Oman maan historia oli jotenkuten mennyt perille, mutta Saksa ja varsinkin Baijeri oli minulle vain valkoinen läiskä kartalla.
335 vuotta aikaisemmin eli vuonna 1 630 Kustaa II Adolfin joukot olivat nousseet maihin Pohjois-Saksaan puolustaakseen protestanttista uskontoa yhä pohjoisemmaksi etenevää keisarin katolista armeijaa vastaan.
Alku oli lupaava. Kustaa II Adolfin joukot voittivat Breitenfeldin taistelun ja ruotsalaiset etenivät hakkapeliittoineen kohti etelää saksalaisten liittolaistensa kera.
Vuoden 1631 lokakuussa kuninkaan joukot olivat jo Baijerissa Würzburgissa. Siellä vahva Marienberg-linnoitus valloitettiin suureksi osaksi hakkapeliittojen ansiosta.
Linna ryöstettiin ja sen arvokas kirjasto vietiin Uppsalaan. Armeija lepäsi talven yli Mainzissa. Keväällä alkoi eteneminen yhä syvemmälle Baijeriin Bambergin ja Nürnbergin kautta. Tonava ylitettiin Donauwörthissä.
Lech-virran ylityksessä Rain-nimisessä kylässä olivat hakkapeliitat ratkaisevassa osassa. Vastapuolen sotapäällikkö Tilly sai tykinkuulasta osuman, ja hänet vietiin läheiseen Ingolstadtiin, missä hän kuoli vammoihinsa. Keisarin joukkoja johtamaan tuli Tillyn tilalle kuuluisa sotapäällikkö Wallenstein.
Kuninkaan hevosten kohtalo
Ruotsalaisten joukot etenivät Augsburgiin, joka vannoi kuninkaalle uskollisuusvalan. München osti itsensä vapaaksi rahalla.
Seuraavaksi ruotsalaiset saapuivat vuoden 1632 kesällä Ingolstadtiin, jonka muurien sisäpuolella katoliset odottivat. Piiritys alkoi ja vastustajat ampuivat toisiansa Tonavan yli.
Kuningas ratsasti hieman uhkarohkeasti liian lähelle joen yli johtavaa siltaa, jolloin ammus katkaisi hevosen etujalan. Hevonen piti tietysti lopettaa.
Kun seuraavana päivänä kuninkaan vieressä seisonut upseeri sai myös surmansa, kuningas näki sen huonona enteenä ja päätti lopettaa Ingolstadtin piirityksen.
Retki jatkui protestanttiseen Nürnbergiin, jossa katoliset olivat leiriytyneet Zirndorfin kylään kaupungin ulkopuolelle. Seurasi kolmen kuukauden piiritys, joka ei johtanut kummankaan osapuolen voittoon. Tässä ”nälkäsodassa” kuoli 44 000 ihmistä.
Zirndorfin epäonnistuneen piirityksen jälkeen Kustaan joukot vetäytyivät Rothenburgin kautta pohjoiseen Wallensteinin perässä.
Vuoden 1632 syksyllä oli kuninkaan kannalta ratkaiseva taistelu. 6. marraskuuta kuningas kaatui Lützenissä, vain muutaman kilometrin päässä Breitenfeldistä, missä hän oli 14 kuukautta aikaisemmin saavuttanut suuren voiton Tillyn joukoista.
Tässä taistelussa kuninkaan hevonen oli Streiff, joka sekin sai osuman isäntänsä lailla. Tämä hevonen on yhä täytettynä nähtävillä. Siihen voi tutustua Tukholmassa kuninkaanlinnan alla olevassa Livrustkammarissa.
Pormestari joi kaupungin puolesta
Rothenburgiin liitty tarina rohkeasta pormestarista. Vuoden 1631 lokakuussa sotapäällikkö Tilly katolisine joukkoineen valloitti tämän protestanttisen kaupungin. Tilly uhkasi ryöstää ja polttaa Rothenburgin sekä murhata pormestarin ja raadin jäsenet.
Nämä yrittivät lepyttää Tillyä tarjoamalla seudulle tyypillisestä kolpakosta viiniä. Tilly tuli sanoneeksi, että jos joku juo tuon reilun kolmen litran astian yhteen menoon, kaupunki säästetään. Rothenburgin pormestari Georg Nusch otti kolpakon ja joi sen kerralla tyhjäksi. Tilly piti lupauksensa.
Eräällä lomamatkallani ostin Münchenissä sanomalehden, jossa oli juttu Baijerin kuninkaasta Ludwig II:sta ja hänen linnoistansa. Samassa lehdessä oli sattumalta kuva kuningas Kustaa II Adolfin hevosesta, siitä hevosesta joka kaatui Ingolstadtin piirityksessä 353 vuotta aikaisemmin. Hevonen oli lehden mukaan Ingolstadtin museossa. Tämä erikoisuus oli nähtävä.
Tilaisuus tähän tuli heti seuraavana talvena, kun osallistuin Baijerissa König Ludwig Lauf -nimiseen hiihtomaratoniin. Neuschwansteinin linna Füssenin lähellä oli tietenkin nähtävä. Füssenissä on myöskin Lech-virran alkulähde.
Hiihdon jälkeisenä päivänä yövyimme matkakumppanini kanssa Seeg-nimisessä kauniissa kylässä. Kävimme paikallisessa kirkossa olettaen, että vanha kivikirkko olisi keskiaikainen. Kirkon seinässä olevasta taulusta luimme, että kirkko oli jälleenrakennettu 30-vuotisen sodan jälkeen. Ruotsalaiset olivat sodan aikana polttaneet kirkon.
Vuokraisäntämme kertoi lisäksi, että kylän ulkopuolella oli 1630-luvulla perustettu Pestfriedhof eli hautausmaa ruton uhreille. Silloisen sodan jäljissä syttyi ruttoepidemia, joka tappoi kokonaisia kyliä.
Vainajia ei uskallettu tartunnan pelossa haudata kylän hautausmaahan. Hautausmaalla olevan St Rochus -kappelin seinällä on muistotaulu, jonka mukaan vuosina 1627 ja 1635 kuoli 1 050 Seegin asukasta.
Ikkunastamme näkyi kaukaa kaksi rauniota. Eisenstein ja Hohenfreyberg. Käydessämme tutustumassa niihin selvisi, että katolilaiset olivat itse polttaneet ne paetessaan ruotsalaisia. Niitä ei koskaan yritetty korjata.
Museoita ja linnoja
Suuntasimme Seegistä matkamme pohjoiseen Münchenin kautta Audi-automerkistä tunnettuun Ingolstadtiin. Tällä kertaa Audi ei kiinnostanut, vaan eräässä kaupungin pienessä museossa odottava hevonen.
Matkalla museoon kuljimme Tilly-Hausin ohi. Kyseessä oli talo, jossa Tilly kuoli Lech-virran taistelun jälkeen. Käynti kannatti. Kokonainen huone oli omistettu Ingolstadtin piiritykselle ja kuninkaan hevoselle.
Ingolstadt oli ja on katolinen kaupunki. Kun kuningas lopetti piirityksen ja vetäytyi pohjoiseen, kaupungin asukkaat ottivat hevosen voitonmerkiksi. Hevonen nyljettiin, nahka parkittiin ja valmistettiin puusta hevosen muotoinen teline, jonka päälle nahka puettiin.
Opiskelukaupungissani Erlangenissa oli aikoinaan 1300-luvulla rakennettu linnoitus. Se vaurioitui 1630-luvulla pahoin, eikä sitä koskaan rakennettu uudestaan. Muistona oli Burgstrasse ja Gaststätte zur Burg, missä skandinaaviset opiskelijat kokoontuivat.
Erlangenista parisenkymmentä kilometriä pohjoiseen sijaitsee pieni Heroldsbachin kylä. Kylässä on kaunis vallihaudan ympäröimä barokkilinna, jossa minut ja vaimoni aikonaan vihittiin.
Tutustuin tietysti linnan historiaan. Samalle paikalle oli rakennettu ensimmäinen linnoitus jo 1300-luvulla. Se tuohutui melkein täysin 30-vuotisessa sodassa, ja omistajalle von Guttenberille jäi vain savuava raunio.
Koko seutu oli poltettu ja ryöstetty, ja linnan puistossa ulvoivat sudet. Sitä tarina ei kerro, kumpi osapuoli linnan hävitti.
1700-luvulla rakennettiin nykyinen kaunis linna vanhan raunion päälle. 1960-luvulla linnan omisti leskeksi jäänyt kreivitär Sturmfeder-Brandt. Hänen edesmenneellä miehellänsä kreivi von Bentzel zu Sternaulla oli ruotsalaiset esi-isät.
Kärsimyksen aikoja
Meidän on vaikea kuvitella sitä kärsimystä ja surkeutta, joka seurasi molempien armeijoiden jäljissä. Kymmenet tuhannet sotilaat tarvitsivat päivittäin ruokaa itsellensä ja hevosillensa. Sotilaat ottivat, mitä tarvitsivat, omistajalta kysymättä.
Paikallinen väestö näki nälkää ja kuoli kulkutauteihin tai murhattiin.
Kun vihdoin vuonna 1848 solmittiin rauha Osnabrückissä, todettiin, että Baijerissa oli 900 poltettua kylää ja Frankenin asukkaista 45 prosenttia oli kuollut.
Niin suuri oli pelko ja trauma sodan jälkeen, että vielä 1900-luvulla saksalaiset tunsivat lorun:
Bet Kinder bet, morgen kommt der Schwed`, morgen kommt der Ochstenstern, der wird die Kinder beten leh`rn
Rukoilkaa lapset, rukoilkaa, huomenna tulee ruotsalainen, huomenna tulee Häräntähti (Ochsenstjerna), hän opettaa lapset rukoilemaan.
