Teatterinjohtaja, näyttelijä, ohjaaja ja näytelmäkirjailija Panu Raipian elämä on ollut hänen syntymästään lähtien yhtä teatteria. Tammikuun 9. päivänä 50 vuotta täyttävä teatterin moniottelija on onnellinen osaansa ja kiitollinen värikkäästä urastaan. – Mitäpä muuta näyttelijän ja tanssija-koreografin lapsesta olisi voinutkaan tulla kuin teatterimies? Raipia heittää.
Panu Raipia on omistautunut teatterille. Miehen uravalinta on hänen vanhempiensa ja lapsuudenkotinsa ansiota muttei pakkoa.
– Teatterit eivät ole olleet minun päiväkotejani, Raipia korostaa ja kiittää äitiään Maija-Leena Raipiaa, joka hoiti lapsensa kotona.
– Muuten perheemme ja kotimme on aina omistautunut sataprosenttisesti teatterille ja ylipäänsä kulttuurille. Sen sijaan meillä ei milloinkaan puhuttu politiikasta, joten poliitikot tai politikointi eivät ole minua milloinkaan kiehtoneet. Oma sukupolveni halusi muutenkin pysyä puoluepolitiikan ulkopuolella. Kun tapaan ikäkavereitani, me keskustelemme kaikesta muusta, mutta emme politiikasta.
Teatterille sydämensä antaneet Esko ja Maija-Leena Raipia eivät tyrkyttäneet omaa työmaailmaansa pojalleen.
– Minulla oli vapaa kasvatus. Teatteri on ollut henkilökohtainen valintani, Panu Raipia korostaa.
Raipia arvostaa erityisesti sitä, että hänen vanhempansa ottivat lapsensa mukaan ulkomaanmatkoilleen.
– Reissasimme paljon. Kun vanhempamme olivat kurssi- tai työmatkoilla, he ottivat aina isosiskoni ja minut mukaansa. Maailmalla pyörimisestä on ollut paljon hyötyä, maailmankatsomukseni on laajentunut. Olen halunnut antaa omalle tyttärelleni samanlaiset eväät kansainvälisyyden merkityksen ymmärtämiseksi kuin itse olen saanut. 14-vuotias tyttöni on käynyt jo 40 maassa.
Ravitsevia eväitä lapsuudesta
– Syntymäni aikoihin perheemme eli kommuunissa Tampereella. Asumismuoto ei ollut taatusti yleinen, Panu Raipia ihastelee.
– Naapureinamme olivat tuolloin mainiot Mauri Kuosmanen (jo edesmennyt) ja Marjo Kuusela, joka nykyään on tanssin akateemikko.
Tampere, Kotka ja Pori ovat piirtyneet Raipian mieleen hyvin persoonallisina asuinkaupunkeina.
– Lapsuudessani oli yleistä, että näyttelijät tekivät kahden vuoden sopimuksia teattereiden kanssa. Nykyisin paljon puhutut pätkätyöt ovat siis olleet tuttuja jo vuosikymmenet sitten.
– Meidän tiemme vei Kymenlaaksoon. Elämäni neljä ensimmäistä vuotta vietin Kotkassa, jonka teatterissa isäni ja äitini paiskivat hommia. Olin niin nuori, että muistoja tuolta ajalta on tosi vähän, Raipia miettii.
– Porissa vanhempani olivat kolme sopimuskautta eli kuusi vuotta. Siellä tepastelin ensimmäisen kerran teatterin näyttämölle, kun Pitkäjärveläisiin tarvittiin lapsinäyttelijöitä. Muuten Porista jäi vähän ankean ja harmaan kaupungin fiilis. Nykyään Pori on paljon eläväisempi ja värikkäämpi paikkakunta kuin 1970-luvulla, hän vertailee.
Jääkiekkokärpänen puraisi Raipiaa jo Porin-vuosina. Tampereelle palatessaan mies kotiutui Ilveksen riveihin.
– Ympyrä sulkeutui, kun tulimme vuonna 1979 Manseen. Huomionarvoista on, ettei perheemme viettänyt Porissa ensimmäistäkään kesää. Ne sujuivat kesäkodissamme Ylöjärven Takamaalla ja Pyynikin kesäteatterissa. Isäni ahkeroi kesät Pyynikillä, jossa minullakin sujahti kymmenen suvea. Kansallismaisemassa tehtiin erittäin korkeatasoista teatteria.
Opiskelin opettajaksi, mutta teatteri imaisi
Panu Raipia on Tampereen yliopiston kasvatti. Hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi vuonna 1994. Lisäksi hän on hankkinut ilmaisutaidon opettajan pätevyyden Jyväskylän avoimessa yliopistossa.
– Työskentelin valmistuttuani neljän vuoden ajan opettajana. Opiskelu- ja opettajavuosieni aikana juurruin kierrätykseen ja ylipäänsä kestävän kehityksen asioihin.
– Opettajana toimiminen oli ihan yes.
Esko Raipia ja käsikirjoittaja-ohjaaja Tapio Parkkinen perustivat Tampereen Komediateatterin vuonna 1991. Jo seitsemän vuoden päästä teatterin perustamisesta isä Raipia ja Parkkinen kysyivät Panua vetovastuuseen. Miehen vastaus oli myönteinen.
– Valintani oli luonteva. Olen työteliään yrittäjäperheen vesa, joten vauhdikas ja toimelias elämä on ollut aina tuttua.
Panu Raipia luottaa teatterin aseman säilymiseen, vaikka maailma on myllerryksessä ja uusi valtaa tilaa vanhalta.
– Teatterissa on aina pohjimmiltaan kysymys tarinankertomisesta. Älypuhelimet tai tabletit eivät voi täysin tyydyttää ihmisten paloa hyviin juttuihin. Ironisesti voisi ennustaa, että varmaan digiaika menee niin pitkälle, että perheet lähtevät kaupungille katselemaan ihmisiä.
Raipia on valmistautunut siihen, että hän osaa myös aikanaan jättää teatterin.
– Kun en enää ymmärrä, mikä naurattaa ihmisiä, on tullut aikani siirtyä sivuun.
– Aika muuttuu. Kun kuuntelen radiota, en tunne kaikkia laulajia enkä heidän biisejään. Aina ei edes avaudu, mistä he laulavat.
– Maailma puhuu ilmastonmuutoksesta, jonka ihminen on aiheuttanut. Maapallo on ylikansoitettu. Historiasta tiedämme kansainvaellukset. Meidän aikanamme suuret ihmisjoukot voivat siirtyä paikasta toiseen muutamassa tunnissa.
– Olen mukana tässä maailmassa, ja pidän tiukasti kiinni köydestä. Niin kauan kaikki on jokseenkin hyvin, kun oma pää on kunnossa ja on kiinnostunut ympäröivästä maailmasta , Raipia hymyilee.
Kangasala-talo löytää paikkansa
Kulttuurin kehtoja syntyy kovaa vauhtia Tampereen kaupunkiseudulle. Panu Raipia pitää muun muassa uutukaista Kangasala-taloa tervetulleena lisänä tarjontaan. Hän kannustaa Lempäälää ja Ylöjärveäkin toteuttamaan omat kulttuuritalohankkeensa.
– Kangasala-talolla on selkeä oma profiili, joka puhuttelee yleisöä. Sillä on jo monta hyvää onnistumista.
Raipia on mukana Kangasala-talon toiminnassa oman yhtiönsä Viinikan Filmi Oy:n kautta. Brändinä on Komediaa Kangasalle.
– Huomasin Kangasala-talon tarjonnassa olevan Raipian mentävän aukon.
– Tuotan Kangasalle korkeatasoista viihdettä, laadukasta ohjelmaa. Ensi vuoden tavoitteeni on tuottaa noin kymmenen iltaa, hän kertoo.
Teatteriopisto vetää opiskelijoita
Suomen Teatteriopistolla on vahvat näytöt tarpeellisuudestaan. Opinahjo on antanut 23 toimintavuotensa aikana hyvät eväät teatterista kiinnostuneille lapsille. Moni on edennyt pitkälle näyttelijöinä.
Rehtorina toimiva Panu Raipia iloitsee nyt siitä, että Tampereen kaupunki on antanut opistolle luvan tarjota taiteen perusopetuksen laajan teatteritaiteen oppimäärän ensi vuoden alusta lähtien. Raipian mukaan asialla on vaikutusta myös Tampereen mahdollisuuksiin päästä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi.
– Teatteriopisto vetää hyvin väkeä, Raipio iloitsee.
Suomen Teatteriopisto antaa ammattiin ohjaavaa koulutusta kolmella opintolinjalla: näyttelijäntyön peruslinjalla, musiikkiteatteripainotteisella näyttelijäntyön peruslinjalla ja näyttelijäntyön jatkolinjalla.
Teatteriopisto toimii yleisellä oppimäärällä Lempäälässä ja Ylöjärvellä.
– Opistomme kautta on ennättänyt kulkea jo tuhansia teatterin harrastajia. Myös teatterialan ammatikseen valinneiden joukko on laaja ja kunniakas. Monta kertaa teattereissa käydessäni totean näyttämöllä olevan meidän kasvattimme.
– Meillä on pätevät opettajat, jotka ovat alan konkareita. Kannuksensa hankkineet tamperelaisnäyttelijät Petra Karjalainen ja Ola Tuominen nauttivat suurta arvostusta opiskelijoiden keskuudessa, Raipia tietää.
Panu Raipia viettää syntymäpäiväänsä keskiviikkona 9. tammikuuta yhteistyökumppaneidensa kanssa ja viikonloppuna ystäviensä parissa.
