Ei pakkopullaa jouluna – nauti pyhistä

22.12.2018 13:25

Joulunalusaika on usein kiireistä ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen saattaa unohtua taka-alalle. Joulunpyhinä vatsanahka pingottuu herkuista, eikä reipas liikuntakaan välttämättä maita. Ei hätää. Jouluna on lupa ottaa rennosti.
Miikka Feodoroff rauhoittaa joulukuussa liikuntatahtiaan, nauttii joulusta perheen kanssa ja sallii itselleen jouluherkut. Vuoden vaihteen jälkeen hän palaa vähitellen ruotuun.

Personal trainer Tanja Petman ja Ylöjärven kaupungin liikunnanohjaaja Miikka Feodoroff kehottavat ihmisiä nauttimaan joulusta. Kun arjen rutiinit ovat balanssissa, voi jouluna laiskotella ja herkutella hyvällä omalla tunnolla. Kohtuus kannattaa kuitenkin muistaa.

Joulunajan stressinpoistoon Feodoroff suosittelee kevyttä liikuntaa, sekä sopimaan jo etukäteen yhteistä tekemistä kaverin kanssa.

– Kannattaa ottaa välillä tauko pään keventämiseksi. Aina ei tarvitse pukea treenivaatteita päälle, vaan voi lähteä vaikka kavereiden kanssa kahville ja kaupungille kävelemään.

Pää ja kroppa kevenevät yhdessä liikkuessa

Jos talven kelit jatkuvat harmaina tai jos muuten on vaikea saada itsensä liikkeelle, kehottaa Feodoroff sopimaan liikuntatreffit kaverin kanssa.

– On kivempi liikkua kaverin kanssa kuin yksin. Esimerkiksi vesijuostessa hurahtaa äkkiä pari tuntia ja samalla voi vaihtaa kuulumiset.

Hän muistuttaa, että liikunta tuottaa mielihyvähormonia ja liikuntasuorituksen jälkeen on harvoin paha mieli.

Tärkeintä onkin, että liikunta on mukavaa. Sen ei tarvitse olla ryppyotsaista suorittamista.

– Heitä lapsimyssy päähän ja mene vaikka ulos pulkkamäkeen tai heittelemään lumipalloja lasten kanssa, Feodoroff kehottaa ja tunnustaa päästävänsä sisäisen lapsensa vauhtiin jumppatunteja ohjatessaan.

– Yhdessä kuukaudessa ei pysty tuhoamaan sitä, mitä on saanut aikaiseksi 11 kuukauden aikana, Feodoroff sanoo.

– Joululoman aikana voi kokeilla jotain uutta lajia, hän rohkaisee.

Entä käykö joulusiivous liikunnasta?

– Kyllä, kun sen tekee oikein perusteellisesti ajan kanssa. Laita hyvä musiikki soimaan ja heittäydy täysillä mukaan, Feodoroff kehottaa.

Ylös joulupöydästä ilman ähkyä

Tanja Petman korostaa arkiruokailun merkitystä. Kun arjen ruokarytmi on säännöllinen ja ravinto monipuolista ja terveellistä, herkuttelu pyhien aikana ei tuhoa terveyttä tai kuntoa.

– Joulu on relaus- ja nollaustuokio. Silloin saa syödä. Kukaan ei liho kolmessa päivässä. Kannattaa toki miettiä, mitä syö ja miten koostaa ateriat, hän neuvoo.

Suomalainen jouluruoka on terveellistä kunhan muistaa pitää annoskoon kohtuullisena.

– Ota lautaselle värikästä salaattia, kasviksia, kaloja, kinkkua, kalkkunaa ja laatikoita. Ota vähäsen kaikkea, makustele ja nautiskele rauhassa. Lautasellinen jouluruokaa riittää yhdellä aterialla. Koko joulupöytää ei tarvitse tyhjentää kerralla, Petman muistuttaa.

Myös alkoholin suhteen kannattaa muistaa kohtuus. Jouluaterialla voi nauttia lasin pari viiniä, mutta arkeen palatessa tissuttelu on syytä unohtaa. Vesi on hyvä juoma arkena ja pyhänä.

Takaisin arkeen

Tanja Petman sanoo, että tärkein lähtökohta jouluähkyn jälkeen on jaksaa ylläpitää arkiruokailua ja liikuntaa.

– Liikunnalliseen arkeen kannattaa palata vähitellen, eikä rankaista itseään kovalla liikuntarääkillä. Jos haukkaa liian ison palan kerralla, kyllästyy helposti, Feodoroff toteaa.

Jouluruoat saattavat kerätä kroppaan nesteitä, ja siksi on tärkeää jättää ylimääräiset herkut pois kun arki alkaa. Nesteet lähtevät liikkeelle kevyen liikunnan avulla.

– Toisille toimii se, että he laittavat herkut kaappiin joulun jälkeen, toisille ei, sanoo Petman ja tunnustaa, että hänen on helpompi palata arkeen ilman kaapissa lymyäviä herkkukätköjä.

Jos suursyömisestä on pyhien jälkeen vaikea päästä eroon, suosittelee Petman pitämään ruokapäiväkirjaa. Se näyttää totuuden armotta. Myös arkiruokailun etukäteissuunnittelu auttaa.

– Kun muutaman päivän syö tarkemmin ja aloittaa aamun kaurapuurolla, niin olo virkistyy. Sitten on taas helpompi ylläpitää terveellistä ateriarytmiä. Liikunta auttaa myös.

Mehu- ja kaalisoppadieettejä Petman kehottaa välttämään. Se johtaa helposti epäterveelliseen laihdutusjojoiluun.

Liikunta, monipuolinen ravinto ja riittävä uni takaavat jaksamisen arjen puristuksissa. Aina liikunnan ei tarvitse huvittaa, mutta silti se kannattaa.

– Hampaitakaan ei jätetä pesemättä, vaikka se ei aina huvita, Petman vertaa.

Tanja Petman korostaa kohtuullisuuden merkitystä ja neuvoo välttämään mehukuureja laihdutukseen.

Molemmilla liikunta-alan ammattilaisilla on lohdullinen viesti joulunviettäjille: itseään ei pidä syyllistää.

– Kohtuus ratkaisee. Jouluna rentoudutaan, rauhoitutaan ja ladataan akut kevätkaudelle. Tärkeintä on nauttia joulusta. Joulu on vain kerran vuodessa ja vuosi on pitkä aika, Feodoroff sanoo.