Takamaalta kotoisin oleva kuvataiteilija Kimmo Ylönen on löytänyt mielenmaisemansa ulkosaaristosta, mutta työ vie häntä matkoille ympäri maailmaa. Jouluksi hän palaa aina Ylöjärvelle.
Kimmo Ylösen joulu alkaa yleensä hauenmetsästyksellä kotilahdella Paraisten Norrskatassa. Mahdollinen saalis kulkee joulutuomisina taiteilijan matkassa hänen lapsuudenkotiinsa Takamaalle.
– Presidentti saa joka joulu samoilta vesiltä pyydetyn jouluhauen. Minä saan joskus, joskus en, Ylönen naurahtaa.
Joulutunnelma yltyy aamuvarhaisella yhteysalusmatkalla Norrskatan saaresta Nauvoon. Kotoa lähtiessä merellä on vielä pimeää, ja kun joulukuinen merenkäynti on usein ankaraa, laivamatka voi olla hyvin jännittäväkin.
Nauvoon tullessa on jo valoisaa. Seuraavaksi matkamies istuu kaksi ja puoli tuntia nauvolaisen huoltoaseman kahvilassa odottamassa bussia ja toivottelemassa hyvää joulua tutuille. Bussimatkasta Nauvosta Tampereelle hän ei yleensä tiedä mitään.
– Supervoimani on kaikissa liikennevälineissä nukkuminen, hän paljastaa.
Matka päättyy Takamaan yleensä talvisiin maisemiin, joissa toivottavasti pääsee potkukelkkailemaan. Lounaissaaristossa joulukuu on lähinnä syksyinen, meri velloo vapaana eikä lunta juuri näy. Talvi saattaa tulla vasta helmikuussa.
– Joskus harvoin tulee niin hyvä talvi, että päästään kulkemaan jäätietä. Ehkä hauskinta, mitä tiedän, on ajaa polkupyörällä jäällä ja moikkailla autolla vastaan tulevia naapureita!
Joulu herkistää pöhköksi asti
Kuvataiteilija tunnustaa olevansa siinä määrin jouluihminen, että kauniit joululaulut tai hautausmaalla käyminen jouluaattona herkistävät hänet ”pöhkön lailla”.
– Hautausmaalla tapaa jouluaattona paljon tuttuja, jotka kaikki ovat samanlaisella lämpimällä juhlamielellä. On myös valtavan koskettavaa nähdä vanhat, yksinäiset ihmiset sytyttämässä kynttilöitä rakkaidensa haudoille, Kimmo Ylönen sanoo.
Läheiset ihmiset tekevät joulun. Lapsuudenkotiin Takamaalle kokoontuvat kaikki sisarukset, ja tapaninpäivänä juodaan koko suvun joulukahvit ennen kuin lähdetään Tampereelle tapanintansseihin. Siellä kohdataan nuoruuden aikaisia tuttuja.
– Kerran kokeilin viettää joulun Norrskatassa, joka muutoin on selkeästi minun paikkani ja maisema, johon kuulun. Joulu ei kuitenkaan tuntunut miltään ilman siihen kuuluvia ihmisiä, joten tapaninpäivänä olin jo Ylöjärvellä.
– Kaikkien vaikein jouluni oli Ateenassa, jossa satuin olemaan residenssitaiteilijana Suomen Ateenan Instituutissa juuri joulun yli. Siinä ei ollut mitään järkeä! Ei löydy kreikkalaiselta joulukadulta porkkanalaatikkoa, enkä uskaltanut edes kuunnella yhtään joululaulua, etten olisi tuupertunut koti-ikävään. Residenssin kattoparvekkeella Ateenan valoja katsellessa sai kyllä hyvin kiinni siitä, miten sydäntä särkevää kaipausta voi jouluna tuntea.
Maghreb-Pohjolassa tuoksuu kahvi
Tänä vuonna Kimmo Ylönen matkustaa Takamaalle Mäntästä, jossa hän työskentelee Serlachiuksen taiteilijaresidenssissä. Työn alla on tilataideteos Maghreb-Pohjola, afrikkalaisen paimentolaisteltan inspiroima monihuippuinen tila, joka valmistuttuaan voi kätkeä sisäänsä vaikka toisen taideteoksen tai pienen orkesterin.
– Tavoitteena on luoda kulttuurien kohtaamispaikka, jota voi kuljettaa erilaisin näyttelyihin ja tapahtumiin. Jos joku vielä maalaisi graffiteja sen kylkeen, se saisi vähän elämänmakua, Ylönen visioi.
Taitelijan toive on, että aina, kun Maghreb-Pohjola on jossain esillä, siellä pitäisi olla tarjolla vasta paahdettua kahvia.
– Jos jokin yhdistää länsisaharalaisia paimentolaisia ja suomalaisia, se on kahvi. Monessa työssäni yritän löytää asioita, jotka ovat yhteisiä kaikille ihmisille ja kulttuureille, Ylönen kertoo.
Toinen toive on, että joku kehuisi teltan suoria saumoja. Kimmo Ylösen töille on leimallista käsityön pikkutarkka täydellisyys, jonka taakse kuvataiteilija kokee välillä jopa piiloutuvansa. Joskus punk-henkinen roiske saattaisi tuoda teosten ideat ja taiteilijan ajatusmaailman paljaammin esiin.
Maghreb-Pohjolaan kuljetaan kotoisten räsymattojen muodostamia polkuja pitkin. Vanhimmat lahjoituksena saadut räsymatot ovat lähes satavuotiaita. Kuvataitelija kertoo matot lahjoittaneen vanhan rouvan jännittäneen kovasti hänen vierailuaan – turhaan.
– Tykkään pullasta ja kahvipöydässä jutustelemisesta, joten en minä nyt niin erikoinen vieras ole.
