Reilut 2 700 metriä korkea Watzmann-vuori, Saksan toiseksi korkein huippu Zugspitzen jälkeen, hallitsee Berchtesgadenin maisemaa riippumatta mistä suunnasta vuoria ihailee.
Tarina kertoo, että kuningas Watzmann hallitsi tätä maata tuhansia vuosia sitten. Hän oli kovin julma valtias ja rangaistukseksi kuningas ja hänen perheensä muuttuivat kiveksi ja näkyvät nyt vuorenhuippuina. Siksi voimme tänä päivänä ihailla kuningas Watzmannia, hänen kuningatartansa ja heidän seitsemää lastansa.
Suomessakin vaeltaminen alkaa olla muodissa. Baijerissa se on ihmisten geeneissä. Sille, joka mielellään ihailee lumihuippuisia vuoria ja mielellään hikoilee, tämä Saksan kaakkoiskulmassa oleva pieni paikkakunta on juuri oikea matkakohde.
Berchtesgadener Land kuului vuoteen 1816 saakka Itävaltaan. Salzburg kulttuuririentoineen on vain 20 kilmetrin päässä. Toinen nähtävyys on Stille Nacht -kappeli läheisessä Oberndorfin kylässä. Myös se on Itävallan puolella. Tämä pieni kappeli rakennettiin maailman kenties tunnetuimman joululaulun syntymisen muistoksi. Jouluyö juhlayö syntyi vuoden 1818 jouluna Pyhän Nikolauksen kirkossa juuri tällä paikalla. Kirkosta tuli vuoden 1899 tulvan jälkeen käyttökelvoton ja se piti purkaa.
Keskellä Berchtesgadenia on pieni jyrkkä kukkula nimeltään Lockstein. Sieltä on mahtava näköala Watzmannille. Jos sattuu olemaan paikkakunnalla jouluviikolla, tältä kukkulalta kuuluu hirmuinen pauke. Paikallinen mustaruutiklubi eli Weihnachtsschützen tervehtivät Jeesus-lasta.
Locksteinilta näkyy etelässä myös mahtava Hoher Göll, jonka uloke on Kehlstein. Ulokkeen hankalimmassa kohdassa on Kehlsteinhaus, joka tunnetaan koko maailmassa nimellä Kotkanpesä. Se rakennettiin aikoinaan Hitlerille 50-vuotislahjaksi. Paikalliset eivät ota sanaa Kotkanpesä suuhunsa vaan se on Kehlsteinhaus.
Olutta vasta illalla
Paras tapa kokea vuoristoa on hankkia mukavat mutta tukevat vaelluskengät ja suunnata hyvin merkityille vaelluspoluille. Berchtesgadenista lähtee vaellusreittejä joka ilmansuuntaan.
Jos yhtään on selvillä, mihin on matkalla, Alpeilla on mahdoton eksyä. Joka risteyksessä lukee kohteet ja etäisyys tunneissa, ei kilometreissä.
Jos ei halua hikoilla yksin, voi ilmoittautua johonkin vaellusryhmään. Turisti-info antaa kartan ja vaelluspassin, johon halutessaan voi kerätä leimoja. Joka kukkulalla on jonkintasoinen ravintola tai huoltopiste ja leimasin passia varten.
Juotavaa saa aina. Suolan saannista pitää huolehtia lihaskrampin ehkäisemiseksi. Suosittu palautusjuoma on Apfelschorle, jossa on puolet omenamehua ja puolet mineraalivettä. Tietysti oluttakin saa, mutta sen nauttiminen kannattaa jättää illaksi. Radler on puolet olutta ja puolet limonaadia.
Matkan varrelle osuu usein alppiniityllä oleva Almhütte, missä lehmien lypsäjä viettää kesänsä yksinkertaisessa huoneessaan navetan yhteydessä. Häneltä saattaa myös voida ostaa juotavaksi kokkelipiimää, maitoa tai olutta.
Vaelluspassissa on noin 60 reittiehdotusta. Ne ovat vaikeusasteeltaan hyvin erilaisia. Vaikeimmilla reiteillä yövytään jossakin vuoristomajassa.
Sanotaan että aamulla ylämäki käy keuhkojen päälle ja iltapäivällä alamäki käy reisien päälle. Alamäkikävelyä kannattaa harjoitella kotona, koska normaalisti ”jarrulihakset” pääsevät täällä kotioloissa vähällä. Esimerkiksi Mustanvuoren rinteellä voi harjoitella viikon verran ennen lähtöä – ainakin viisi nousua ja laskua päivässä.
Autolla tai junalla
Berchtesgadenin yläpuolella on Obersalzbergin kylä. Se oli aikoinaan erittäin idyllinen paikka, kunnes kansallissosialistit keksivät sen kauneuden 1920-luvulla ja ajoivat paikalliset asukkaat pois.
Kansallissosialistit purkivat vanhat alppitalot ja rakensivat tilalle muunlaisia rakennuksia. Historiasta tiedämme kuinka näiden tulokkaiden kävi. Tänä päivänä jäljellä on vain muutama raunio keskellä metsää. Niitä turisti ei välttämättä löydä.
Se, joka ei halua hikoilla, pääsee koneen voimalla muutamaan kohteeseen, esimerkiksi Jennerin huipulle. Bussilla pääsee Kotkanpesälle. Vaelluskenkiä kuluttamalla näkee kuitenkin paljon enemmän.
Münchenistä Berchtesgadenin voi tulla autolla ja matka kestää tunnista kahteen, riippuen Salzburgin autobahnin ruuhkasta.
Moottoritieltä kannattaa mahdollisimman aikaisin kääntyä Deutsche Alpenstrasselle, jolloin matkan varrelle jää pikaluistelustadionista tunnettu Inzell tai ampumahiihdosta tuttu Ruhpolding. Maisema on mieleenpainuva.
Ja se, joka ei halua lisätä hiilikuormitusta, astuu Münchenin Franz Joseph Straussin lentokentällä junaan ja on reilussa kahdessa tunnissa Berchtesgadenissa. Loppumatkalla tulee mieleen sana maitojuna.
Perillä kannattaa kysyä infopisteeltä yksityismajoitusta (Zimmer frei). Huone löytyy aina, jos ei saavu paikalle pahimpaan ruuhka-aikaan. Huoneen voi tietenkin varata myös etukäteen.
Hotellikaan ei ole Baijerissa kallis. Oli majoitus kumpi tahansa, majoituspaikasta saa mukaansa kurkartenin eli hotellikortin, jolla saa ajaa paikallisbussilla ilmaiseksi aamusta iltaan. Salzburgiin mennessä pitää tosin maksaa pieni lisämaksu, koska onhan se ulkomailla.
Ruoka ja juoma on reilusti edullisempaa kuin Suomessa. Tietenkin 2 000 metrin korkeudessa paikallisten suosima Speckbrot eli läskileipä on hieman kalliimpi kuin alhaalla kylässä, mutta kallis se ei ole sittenkään.
Vappuna tai syksyllä
Baijerissa pidetään traditioista kiinni. Sunnuntaisin pukeudutaan kansallispukuun tai muuten siististi ja mennään kirkkoon. Kaupat ovat kiinni. Jos sattumalta on jokin katolinen pyhä, turisti saattaa saada ihailla kylän läpi kulkevaa kulkuetta ja kauniita baijerilaisia pukuja.
Kesän jälkeen lehmät tuodaan kulkueessa Almeilta eli alppiniityiltä alas kylään, kun ylempänä laidun on syöty loppuun. Ajankohta vaihtelee paikkakunnittain.
Jos kesä on mennyt hyvin eikä yksikään lehmä ole loukkaantunut, lehmänhoitaja ja isäntä koristelevat lehmänsä. Erityisesti johtajalehmä saa komean kukkakoristuksen päähänsä.
Paras aika lähteä vaelluksille lienee syksy. Turisteja on tavallista vähemmän, lämpötila on alle 30 astetta ja Alpeilla mahtavan kaunis ruska. Ensilumikin on satanut huipuille.
Toisaalta alppimaisema on vapun aikoihin vielä kauniimpi, kun lumiraja on tavallista alempana ja laaksossa on kesä. Kaikki vaellusreitit eivät ole lumen takia turvallisia eikä niille pidä silloin mennä.
Obersalzberg eli yläsuolavuori on ontto. Siitä on ainakin 800 vuotta louhittu ja sulatettu suolaa. Tänäkin päivänä suolakaivos on toiminnassa. Syvällä maan alla on jopa maanalainen järvi. Sateen sattuessa suolakaivos on pomminvarma turistikohde. Siellä ei sada.
Jutun kirjoittaja on käynyt Berchtesgadenissa noin 30 kertaa eikä ole vieläkään kyllästynyt alppimaiseman kauneuteen. Ihmiset ovat avoimia ja ystävällisiä. Vastaantulija tervehtii sinua aina sanoilla ”hallo”, ”servus” tai ”grüss Gott”.
TORBJÖRN NIKUS
