96-vuotias Ilmari Halinen on ollut aina hyvin lahjakas käsistään. Sotaveteraani on sisustanut kotinsa mitä upeimmilla huonekaluilla, jotka mies on veistänyt itse entisen kotinsa autotallissa. Enää sormet eivät taivu koristeveistoon, mutta kelpaa huonekaluja silti esitellä.
Laadun alueella rivitalohuoneiston päätyasunnon ovesta kurkistaa pirteän näköinen herrasmies. Valkotukkainen, 96-vuotias Ilmari Halinen toivottaa tervetulleeksi kotiinsa, jonka sisustus otetaan nyt tarkempaan syyniin.
– Peremmälle, peremmälle, kepin kanssa kulkeva mies opastaa suunnistaen olohuoneen läpi keittiöön.
Juvalaissyntyinen Halinen muutti edesmenneen vaimonsa kanssa Ylöjärvelle Siivikkalaan vuonna 1958 asuttuaan tätä ennen Tampereella kymmenisen vuotta. Vuonna 1986 mies eläköityi konepuusepän ammatistaan, mutta kaipuu puutöihin jäi. Oli siis keksittävä jotakin.
– No sitten minä päätin ilmoittautua koristeveistokurssille, vaikka taiteellinenhan en ole ollut ikinä pätkän vertaa. Piirustusnumerokin oli koulussa aivan kauhean huono, mies nauraa höröttää.
Rintama kutsui 18-vuotiaana
Puutyöt ovat olleet Haliselle tuttuja nuoresta asti. Jo 16-vuotiaana hän päätyi hyvin fyysiseen työhön metsänhakkuuseen. Parin vuoden päästä tulikin kutsu sotaan.
– Sodassa hermot pettivät monella ja useilla pojilla elämä menikin sodan jälkeen omia raiteitaan. Minä löysin onneksi vaimoni Katin ja sain rakennettua kunnollisen elämän, veteraani miettii.
Halinen on selvinnyt elämässä pitkälle positiivisen luonteensa ansiosta – myös sodan karmeuksista.
– Olen vähän semmoinen, että kun joku asia tapahtuu, niin se käsitellään siltä seisomalta eikä sitä sitten enää myöhemmin vatvota. Käsittelin sodan asiat, enkä saanut traumoja. Uniinkaan sota ei ole tullut.
Kaappikello jäi veistämättä
Nykyiseen asuntoonsa Halinen muutti Siivikkalan omakotitalosta vuonna 2005. Uuteen kotiin muuttivat isännän mukana tämän veistämät huonekalut, jotka valmistuivat aikoinaan perheen autotallissa. Valtaosa huonekaluista on siis uniikkeja.
– Sohva ja keinutuoli eivät ole meikäläisen tekemiä, mutta pitkälti muut huonekalut ovat, hän esittelee.
Halisen kättenjälki näkyy oleskeluhuoneessa tummaksi petsatuissa talonpoikaisrokokoo -tyyliä henkivissä tuoleissa, pöydässä ja lipastossa.
Huonekaluista ehdottomasti työläin on ollut korkea lasivitriini, jonka Halinen veisti kahdessa osassa. Vitriinin yläosaa koristaa upea, kaiverrettu ruusu.
– Minua on jäänyt harmittamaan, että rokokoo-tyylinen kaappikello jäi veistämättä vaimoni sairastuttua. Jestas, että semmoiset on komeita kelloja, hän sanoo.
Rokokoosta kustavilaiseen
Keittiöön siirryttäessä huonekalujen väri raikastuu. Niin ruokaryhmä, vitriini kuin seinähyllytkin ovat klassista kustavilaista tyyliä. Sama tyylisuunta jatkuu makuuhuoneessa, jonne Halinen on veistänyt kampauspöydän tuoleineen.
– Onhan tuo ollut tarkkaa puuhaa. Monenlaista eri työkalua piti käyttää. Enää sormeni eivät moiseen taipuisi. Hyvä kun lusikka pysyy kädessä, hän sanoo.
Kysyn, onko hän koskaan myynyt veistämiään huonekaluja kellekään, sillä niin taidokkaasti ja millin tarkasti kaikki on tehty.
– Tyttärelleni olen joskus jotakin tehnyt. Mutta ei nämä minun tekeleet ole mitään myyntitavaraa, mies toteaa vaatimattomasti.
Myös puoliso oli elinaikanaan hyvin tyytyväinen miehensä sisustussilmään.
– Kyllä se niin oli, että emäntä ei koskaan tähän aiheeseen puuttunut, hän virnistää.
