Pia Hovi asuu keskellä Seitsemistä itse kunnostamassaan hirsitalossa

13.12.2018 07:00

Taiteilija suunnittelee rakentavansa luonnonkivestä ja ruo’osta taidegallerian, ottavansa lampaita ja pitävänsä esimerkiksi maalaus- tai hyvinvointikursseja.
Pia Hovi, Seitseminen, hirsitalo, taiteilija, maalaukset, (kuva: Iiria Lehtinen)
Pia on tehnyt itse vanhoista lankuista tämän pirtinpöydän ja -tuolit. Joulukuusessa palaa oikeita kynttilöitä ja siitä roikkuu pipareita ja omenia. Katossa roikkuu himmeli.

Pari vuotta sitten syksyllä Pia Hovi oli kyllästynyt etsimään sopivaa maapaikkaa itselleen.

Mitään vanhaa, hirsistä ja syrjäistä ei vain löytynyt, ei sitten millään. Hovi oli jo taipumassa siihen, että ostaisi pelkän tontin ja etsisi siihen muualta vanhan hirsikehikon.

Sitten hän kuitenkin päätti laittaa oman ilmoituksen Tori.fi:hin ja sieltä se löytyi: vuonna 1938 rakennettu  hirsitalo Seitsemisestä.

Paljaat hirret esiin

Hovin yksin kunnostamassa hirsitalossa aika on pysähtynyt jonnekin 1900-luvun alkuun. Tai kenties 1800-luvun puolelle.

Pia Hovi, Seitseminen, hirsitalo, taiteilija, maalaukset, (kuva: Iiria Lehtinen)
Pia Hovi on saanut aikaan kahdessa vuodessa vaikka mitä. Talo seisoo nyt hirret paljaina, vaikka aiemmin niitä peitti kovalevy. Riukuaitakin on Hovin aikaansaannoksia.

Nurkassa seisoo joulukuusi, johon taiteilija on ripustanut piparkakkuja, oikeita omenia ja palavia kynttilöitä. Katossa roikkuu himmeli ja ikkunoita koristavat vanhat kynttilänjalat.

Pirtin pöytäryhmän Hovi on rakentanut itse vanhoista lankuista.

Hän on myös muun muassa purkanut talon ulkoverhouksen ja ulkokuistin. Repinyt sisäseinistä lasivillan, höyrynsulkumuovin ja lastulevyn. Ottanut esiin vanhan leveän lankkulattian, eristänyt ja maalannut sen sekä etsinyt talon tyyliin sopivia vanhoja ikkunoita.

Yksinkertaisesti sanottuna ennallistanut.

Ihminen ei omista luontoa

Taiteilijalle on tärkeää elää visuaalisessa ympäristössä, jossa luovuus pääsee valloilleen. Kunnioittaa vanhaa ja olla yhtä luonnon kanssa omistamatta sitä.

Hovin maalauksiin ilmestyy usein eläimiä. Tästä taulusta kurkkaa peura.

– Luonto tai metsä eivät ole meitä ihmisiä varten. Ne ovat olemassa itseään varten. Luonnolla on kyky olla taianomaisesti aina läsnä. Sitä kun me ihmisetkin osaisimme enemmän, Pia Hovi miettii.

– Huomaan pohtivani usein, missä kulkee raja luonnon käyttämisessä. Minusta tuntui esimerkiksi ristiriitaiselta tuoda sisään joulukuusi.

Luonto näkyy myös Hovin tauluissa.

Hän maalaa intuitiivisesti usein aamupäivällä eikä koskaan väsyneenä esimerkiksi illalla.

Usein hän huomaa, että tauluun on ilmestynyt kuin itsestään jokin eläin, kuten kukko tai kissa. Mutta kuitenkin yleisimmin peura.

– Peura edustaa minulle herkkiä vaistoja.

– Minulla on hyvä ja onnellinen olo kun maalaan.

Sisäinen ääni ratkaisee

Pia Hovi on tehnyt itse tämän vasemmalla seisovan punaisen vanhanaikaisen kerrossängyn. Kuvassa näkyvät isot taulut ovat Hovin maalaamia.

Hovi oli aiemmin psykologi, joka päätti öisen ahaa-elämyksen jälkeen ryhtyä toteuttamaan unelmaansa eli maalata. Hän otti tavoitteeseen pitää puolen vuoden päästä näyttelyn ja onnistui siinä vieläpä erittäin hyvin. Lähes kaikki 32 taulua myytiin.

– Onnistuminen oli minulle osoitus siitä, että elämässä kannattaa uskoa sisältä tulevaan ääneen, joka kertoo unelmista ja haaveista. Ei pidä vilkuilla liikaa ympärilleen ja tehdä sitä, mitä muut odottavat.

Pysyvä muutto Seitsemiseen?

Hovi asuu keskellä Seitsemistä, mutta yksityisellä maalla. Kansallispuiston metsät ympäröivät paikkaa vain muutaman sadan metrin päässä.

Hovi elää vielä osittain Tampereella, mutta arvelee asuvansa kantoveden varassa olevassa Kurun talossaan pysyvästi kenties jo ensi syksynä.

Voimakäyntejä ja maalausta

Pia Hovi on etsinyt ja vaihtanut taloonsa vanhanmallisia ikkunoita.

Niillä main hänen elämässään alkaa tapahtua myös muuta. Hovilla on paljon suunnitelmia.

Taiteilija on ensinnäkin rakentamassa kiviseinäistä ja ruokokattoista taidegalleriaa ja ottamassa lampaita.

Hän haluaisi myös yhdistää psykologin taustansa, talonsa ja kenties myös maalaamisen.

Moni vieras kertoo voimaantuneensa talossa käynnin jälkeen, ja Hovi miettiikin yhtenä vaihtoehtona voima- tai virkistyskäyntien järjestämistä esimerkiksi pariskunnille tai autistisille nuorille.

Esteettisyys ja vanhanajan käsityötaito ovat Pia Hoville tärkeitä asioita.

Varsinaisia terapiakäyntejä hän ei suunnittele, mutta kysymykseen voisivat tulla myös itämaiseen filosofiaan perustuvat kurssit, jotka sisältäisivät esimerkiksi meditointia ja intuitio- tai kehotietoisuusharjoitteita.

Intuitiivisten maalauskurssien pitokin voisi kiinnostaa.

Aika näyttää, missä muodossa suunnitelmat toteutuvat.