Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Ryhdissä pitkään vaikuttaneelle Timo Leppäselle kultaisen ansioristin. Leppänen teki töitä voimanoston eteen myös valtakunnallisesti ja nuiji urakalla pöytään kilpailukieltoja dopingista kärähtäneille.
Ylöjärvellä meni 80-luvulla varsin kovaa voimanostossa.
Urheilutalo oli juuri valmistunut, ja kun päättäjille oli vakuutettu, ettei laji rikkoisi uuden rakennuksen lattiaa, erilaisia voimanoston arvokisoja alettiin järjestää paikkakunnalla vuosittain.
Varjopuolena lajissa oli kuitenkin voimanostoon pesiytynyt doping.
Dopinginkäyttö alkoi Suomessa jo 60-luvulla, mutta paheni niin, että vuoden 1986 Ylöjärven SM-kisoissa kärähti jopa viisi kisaajaa.
Mukana oli myös yksi ryhtiläinen, joka sai sittemmin vapauttavan päätöksen.
– Dopinginkäyttöön ei puututtu kauheasti, eikä sen kitkemiseksi tehty riittävästi, kertoo Timo Leppänen, joka edesauttoi vuonna 1979 sitä, että voimanostosta tuli oma jaoksensa Ryhtiin.
– En pitänyt yhtään dopingista, mutta siitä pystyi keskustelemaan vain vähänlaisesti. Sen käyttöä pidettiin jokaisen omana asiana, eikä kenenkään ”ruokalistaa” voitu katsoa.
Mutta pikkuhiljaa asialle oli pakko tehdä jotakin. Herätyssoiton teki Suomen Työväen Urheiluliiton (TUL) pääsihteeri Esko Ranto, joka kilautti Leppäselle ja sanoi: ”Etkö tee mitään – kymmenen käryä viidessä kuukaudessa?”
– Vastasin, että jos tämä olisi helppo homma, olisin tehnyt sen jo.
Uhkaus: ”Henki pois”
Timo Leppänen ei itse kisannut voimanostossa, mutta kuulutti paljon kisoja.
Hän myös kirjoitti lajista satoja lehtijuttuja esimerkiksi Ylöjärven Uutisiin, toimi Ryhdin johtokunnassa ja eteni lopulta piiritason ja myös valtakunnantason TUL:n voimanostojaoston puheenjohtajaksi.
Hänestä tuli myös dopingin vastainen taistelija, joka käsitteli uransa aikana yli 60 dopingkäryä – toiseksi eniten Suomessa.
Pöytään tuli nuijittua myös elinikäisiä kilpailukieltoja.
– Tämä työ nousi nyt arvoonsa ansiomerkin hakuprosessissa, sillä ministeriö korotti anomuksessa olleen tavallisen ansioristin kultaiseksi ansioristiksi.
Dopingin vastaisessa työssä oli myös selkeät varjopuolensa.
– Sain huonolla suomen kielellä kaksi puhelinsoittoa, joissa uhattiin laittaa ”kylmäksi”, eli henki pois. Tämä oli mafiatason pelottelua, kun kaupankäynti häiriintyi dopingmarkkinoilla.
Doping oli bisnestä
Niin, doping oli myös bisnestä. Eivätkä kaikki halunneet luopua bisneksestään tai kitkeä dopingia voimanostosta tai muistakaan urheilulajeista.
Vuonna 1996 pienet voimanostoseurat esittivät kahden vuoden toimitsijakieltoa Timo Leppäselle ja muutamalle muulle. He väittivät, että näkyvä dopingvastainen työ toi lajille negatiivista julkisuutta. Toimitsijakielto meni läpi, mutta sen perui Urheilun Oikeusturvalautakunta.
Tällöin Leppänen otti yhteyttä STT:hen, ja koko asia uutisoitiin toistamiseen isosti.
Kun tapauksen käsittely oli juuri loppusuoralla, Leppänen sai soiton tutulta rikospoliisilta. Poliisi kertoi, kuinka keskeinen voimanostovaikuttaja oli joutunut kiinni dopingsalakuljetuksesta.
Tämä oli todiste siitä, miksi dopingin vastustajat haluttiin hiljentää. Kiellettyjen aineiden myyminen oli toisille rahakysymys, eivätkä välittäjät halunneet lopettaa kannattavaa bisnestään.
Nykyisin doping ei ole enää merkittävä ongelma voimanostossa.
Urheilu alkoi pihaleikeistä
Timo Leppänen aloitti oman urheilu-uransa hyppäämällä seivästä 60-luvun pihaleikeissä Soppeenmäessä.
Myöhemmin pihalla urheilu vaihtui kunnolla yleisurheiluun, ja Leppänen alkoi harrastaa sitä kotinsa läheisellä Ryhdin kentällä. Päälajeiksi tulivat pikajuoksu, viestijuoksut ja keihäänheitto, joissa Leppänen pärjäsi piiritasolla.
Aika pian Leppänen alkoi kuitenkin ohjata muita, ja myös työ Ryhdin johtokunnassa imaisi miehen mukaansa vain 16-vuotiaana.
Leppänen toimi Ylöjärven Ryhdissä vuosina 1963–2004. Tämän jälkeen hän perusti kahden ystävänsä Jarmo Kantolan ja Hannu Saarisen kanssa musiikkiyhtiö Salixin, joka restauroi ja digitoi vanhempaa musiikkia.
