Yli kolme vuotta sitten Jaakko Mäkikylä vieraili Ylöjärvi-Seuran pakeilla. Hän kertoi sukunsa historiasta, joka oli kiinteä osa Pikku-Ahveniston rannalle rakennettua Ahvenisto-tilaa. Syntyi idea kirjoittaa kirja, joka kertoisi alueen ja siellä asuvan Antti Penjami Mäkikylän historiasta monesta eri näkökulmasta.
Tuo kirja julkaistiin marraskuussa ja Ylöjärven Uutiset julkaisi teokseen liittyen artikkelin 14. marraskuuta.
Artikkelista uupui näkökulma, joka oli editoitu pois kirjasta jo edeltävänä keväänä. Kirjan päähenkilön Antti Penjami Mäkikylän lapsenlapsi Jaakko Mäkikylä oli taltioinut tätinsä, Antti Penjami Mäkikylän tyttären, Helena “Leena” Mäkikylän muistelmat liittyen Anttiin ja tämän vuoden 1918 sisällissodan aikana tapahtuneeseen kuolemaan.
Leena-tädin mukaan surma oli palkkamurha. Mäkikylän teksti viittaa myös vahvasti siihen, ettei Mäkikylän kuolema olisi liittynyt välttämättä miehen sosiaalidemokraattiseen puoluekantaan, vaan liittyisi täysin muihin ylöjärveläisiin jännitteisiin.
– Maaliskuussa taittamani 200-sivuinen kirja oli painovalmis. Olin kirjoittanut Leena-tätini haastattelun auki. Se oli pääjuttu, jonka olin kirjaan luvannut tuottaa, Mäkikylä kertoo.
Mäkikylä ja kirjan toimittajat eivät päässeet yhteisymmärrykseen tekstin sisällöstä, jonka vuoksi Mäkikylä päätti vetäytyä projektista, vieden mukanaan valokuvat, jotka suku olisi lahjoittanut projektin käyttöön.
– Kertomus sisälsi isoisäni murhanneen palkkamurhaajan ja hänelle palkkion maksaneiden nimet. Näistä nimistä syntyi kynnyskysymys tekstini julkaisemiselle.
Sisällissodan kummitukset
Mäkikylän tädin kertomusta murhaajasta tukee vuoden 1920 heinäkuussa Suomen
Sosiaalidemokraatti -lehdessä julkaistu uutinen, jossa mainittiin tarinassakin esiintyneen surmaajan nimi.
Jutussa mainittu henkilö ei nostanut kannetta kunnianloukkauksesta, joka
Mäkikylän mielestä on osoitus artikkelin olevan oikeilla jäljillä.
– Tekstissäni nimetyn murhaajan poikaan otettiin yhteyttä. Hän myönsi edesmenneen isänsä kuuluneen teloitusryhmään. Hän loukkaantui kuitenkin ajatuksesta, että isoisäni murhasta olisi jotakin maksettu. Mahdollisen surmaajan muut perheenjäsenet kokivat, että kirjan teksti on kiusantekoa, Jaakko Mäkikylä selvittää.
Sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluneen Antti Mäkikylän kuolemaa edeltävät hetket liittyivät sisällissotaan, vaikka hän olikin aseeton, eikä ollut liittynyt punaisten vastarintaan.
Valkoiset sotilaat veivät kuitenkin Mäkikylän kuulusteltavaksi, jonka jälkeen hänet todettiin syyttömäksi. Seuraavana päivänä Mäkikylä pidätettiin ja häntä lähdettiin viemään Tampereelle. Tällä matkalla hänet surmattiin.
– Tietysti sukulaiset ja isoisän vaikutusvaltaiset ystävät tutkivat isoisäni kuolemaa. Siksi murhan tekijä selvisi kohtalaisen nopeasti.
Mäkikylä kertoo tutkivansa Suomen sotasurmat -arkistosta löytyvää listaa ihmisistä, jotka surmattiin rintamalla, vankileirien tai teloitusten ulkopuolella. Näistä henkilöistä käytetään termiä “murhattu”.
Mäkikylän isoisän murhasta ei tuomittu ketään, sillä kaikki sisällissodan
aikana tapahtuneet teot armahdettiin hihan väriin katsomatta. Tämä johti siihen, ettei tekoa tutkittu hallinnon puolelta mitenkään.
– Isoisäni surman kaltaisia tapauksia tapahtui sisällissodan ja muiden sotien aikana noin 3 500. Nämä murhatapaukset olivat yleensä lähipiirien selvittelyä. Tuona aikana tällaisia surmia tapahtui parhaimmillaan 20–30 päivässä. Uskon, että näihin muihinkin surmiin liittyy jännitteitä, joita ei ole vieläkään käsitelty, Mäkikylä pohtii.
Mäkikylä kertoo, että alunperin kirjan idea oli kuvata erilaisia näkökulmia hänen isoisästään sekä Pikku-Ahvenistosta, joiden perusteella lukijalla on mahdollisuus tehdä omat johtopäätökset.
Mäkikylää harmittaa myös se, ettei sisällissotaan liittyvistä asioista voi vieläkään puhua ääneen.
– Minulle tulee välillä tästä asiasta mieleen Etelä-Afrikan Nelson Mandelan totuuskomissio, jossa sortajat ja sorretut saivat kertoa omat puolensa asiasta. Prosessin jälkeen oli aika siirtyä eteenpäin.
– Kun kipeä asia tuodaan esille, se alkaa vanheta. Mutta niin kauan kuin asiat pidetään maton alla, ne pysyvät tuoreena. Tältä osin tätä sisällissodan haavaa ei ole Ylöjärvellä vieläkään hoidettu.
Kuva ”suurmiehestä” naurattaa
Mäkikylää huvittaa, että hänen isoisästään maalaillaan suureellinen kuva, johon yhdistetään muita merkkihenkilöitä. Hän huomioi, että siihen aikaan Suomessa piirit olivat erittäin pienet ja monien korkeamman koulutuksen saaneiden henkilöiden polut varmastikin kohtasivat.
Joissakin isoisästä kertovissa tarinoissa Mäkikylä ei näe taas minkäänlaista perää.
– Kirjan ongelma on kuitenkin nyt se, että siinä on hatusta vedettyjä tarinoita, joista puuttuu vastapuoli. Kirjassa esimerkiksi mainitaan Stalin, joka olisi käynyt isoisäni lapsuuden kodissa Mäkkylässä ja isoisäni olisi auttanut häntä. Stalin on historian tutkituimpia henkilöitä, eikä mistään selviä, missä hän oli tuona aikana. Onhan tämä varmasti hieno asia, jonka voi kertoa turisteille, mutta tarinassa ei ole kuitenkaan faktapohjaa.
– Isoisään halutaan yhdistää myös muita nimekkäitä henkilöitä. Jos joku on opiskellut 1800-luvulla ylioppilaaksi, niin on aika todennäköistä, että kaikki koulukaverit näin pienessä maassa ovat merkkihenkilöitä 70 tai 100 vuoden päästä, Mäkikylä sanoo.
Mäkikylä kuvailee, että Pikku-Ahveniston oikea “suurmies” oli Antin puoliso Selma Mäkikylä. Antti Mäkikylä matkusteli työkseen paljon, jolloin vaimo piti huolta tilasta.
– Isoisä autteli kyllä paljon muita ihmisiä, mutta ei keskittynyt niinkään omaan perheeseensä.
– Antin kuoleman jälkeen tulonlähde katkesi. Isoäitini alkoi tarjoamaan täysihoitoa huonosti maksaville taiteilijoille, joiden nimiä on sittemmin yhdistetty tätä kautta Ahvenistoon. Selma oli työteliäs ihminen ja selviytyjä. Itse menetin äitini nuorena ja Selma piti minustakin huolta Ylöjärvellä ollessani, Jaakko Mäkikylä kertoo.
