Ritva Puruskaisen puoliso Eero haluaa muistuttaa, että saattohoito voi olla hyvää ja arvokasta – siis pelko pois. Ja kun asioista puhutaan ajoissa, jäähyväisiä ei välttämättä tarvita.
Se oli aivan tavallinen, mukava kesäkuinen tiistai-ilta.
Eero ja Ritva Puruskainen olivat olleet Viljakkalassa kesäteatterissa, ja paluumatkalla Ritva Puruskainen jutteli normaalisti kauniista maisemista. Autossa ollut tuttu jätettiin pois kyydistä ja sitten saavuttiin kotiin Soppeenmäkeen.
Kymmeneltä illalla Ritva Puruskainen ilmoitti miehelleen lämmittävänsä vielä kaakaot, mutta kun tämä tuli keittiöön, puoliso alkoi puristaa tuolin selkänojaa ja totesi, että hänellä oli huono olo.
Ambulanssi tuli, mutta hoito jatkui olohuoneessa
Eero Puruskainen laski puhumattomaksi muuttuneen vaimonsa olohuoneen lattialle ja soitti ambulanssin, sai hätäkeskuksesta ohjeita ja kutsui sitten paikalle myös lähellä asuvan tyttärensä Raisan.
Ambulanssi ja lääkärihelikopteri saapuivat pian, mutta hoitohenkilökunta jatkoi Ritva Puruskaisen hoitoa vielä lähemmäs tunnin olohuoneen lattialla.
Sitten hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan.
Yöllä omaiset olivat vielä yhteydessä Taysin neurologiin ja pakkasivat Ritvalle laukun mukaan sairaalaan vietäväksi.
Aamulla kun isä ja tytär saapuivat Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, hoitaja totesi, että Ritva vietäisiin jatkohoitoon Ylöjärven terveyskeskukseen.
Kesti hetken ennen kuin kaksikko ymmärsi, mistä oli kyse.
Ritva Puruskaisen ja tämän tyttären oli ollut tarkoitus lähteä juuri sinä päivänä kesälomamatkalle, mutta sen sijaan äiti kuljetettiin ambulanssilla Ylöjärvelle. Jatkohoito tarkoitti saattohoitoa.
84-vuotias Ritva Puruskainen oli saanut laajan aivoverenvuodon, eikä toivoa paranemisesta ollut.
Vilvoitusta, kääntelyä ja empatiaa
Kun asiat tapahtuvat sukkelaan, ymmärrys ei seuraa aina heti perässä.
Terveyskeskuksella lääkäri ehdotti, että Ritvan nesteytys lopetettaisiin, mutta Eero Puruskainen anoi vielä ainakin pari päivä lisäaikaa. Onneksi lääkäri selitti silloin perusteellisesti, ettei nesteytyksestä olisi enää hyötyä. Tilanne oli nyt tällainen.
Ritva Puruskainen eli vielä kaksi päivää, ja menehtyi lopulta perjantaina 29. kesäkuuta kahden aikaan yöllä.
Vaikka kohtausta edeltävä tai sen aikainen huono olo -toteamus jäi Ritva Puruskaisen viimeisiksi sanoiksi, omaiset kokivat saattoajan arvokkaaksi.
Ritva oli vielä lähellä, vaikka jo osaksi poissa.
Kuolevan yksityishuoneeseen sai omaiselle sängyn, huoneeseen ja sieltä pois pääsi liikkumaan vapaasti niin, että pystyi vaikkapa piipahtamaan kaupassa illalla.
Parasta oli kuitenkin hoitajien ammattitaidolla tekemä saattohoito.
Ritvaa kohdeltiin kunnioittavaksi ja omaisia empaattisesti. Saattohoidettavaa käänneltiin, vilvoiteltiin ja pestiin viimeiseen asti. Annettiin kipulääkettä ja huomioitiin.
Viimeinen hengähdys
Kun omaiset kysyivät hoitajilta, mistä tietää lopun koittavan, se selitettiin. Ja lopulta siinä kävi juuri kuten oli kerrottu.
Ritvan sormet ja varpaat alkoivat loppua kohden viilentyä – vain otsa oli kuumeen tähden lämmin. Hengitys alkoi harventua, sitten kuului viimeinen hengähdys, ja Ritva Puruskainen oli poissa.
Ritva ei pelännyt kuolemaa
Nyt kun kuolemasta on kulunut nelisen kuukautta, Eero Puruskainen haluaa kertoa kaikille, että vaikka saattohoidosta on joskus puhuttu negatiiviseenkin sävyyn, se voi olla hyvinkin hyvää ja arvostavaa ja antaa tulevaan voimia.
Viimehetket voivat olla niin turvallisia, ettei niitä tarvitse pelätä etukäteen.
Vaikka puoliso ja tyttäret eivät voineet enää keskustella Ritva Puruskaisen kanssa saattohoidon aikana, se ei haitannut. Kaikki tärkeä oli jo puhuttu.
Kehitysvammaisten parissa elämäntyönsä tehnyt osastonhoitaja toimi muun muassa kirkkovaltuustossa ja oli sinut kuoleman kanssa.
– Ritva ei pelännyt kuolemaa. Hänen suhteensa iäisyysmatkalle oli kunnossa, sanoo Eero Puruskainen.
Ritva Puruskainen oli ilmoittanut hyvissä ajoin perheelleen muun muassa että arkun päällä piti olla arkkuvaate ja muistojuhlassa liha- ja kaalisoppaa ja että hänet piti ehdottomasti polttohaudata. Myös jälkimmäinen toive toteutettiin, vaikka siitä uhkasi muodostua ongelma.
– Yksi polttolinja oli rikki, eikä polttohautauksia voinut tehdä vähään aikaan. Saimme Ritvan tuhkatuksi Porissa, Eero Puruskainen kertoo.
Äkillinen sairaskohtauskaan ei aiheuttanut perheelle traumoja. Poistuminen tästä elämästä oli juuri sellainen, jota Ritva Puruskainen oli toivonut. Hän hääräsi ja harrasti loppuun asti, ja kun loppu tuli, se oli nopea.
