Maantie numero 28 pohjoiseen Pittsburghista Yhdysvalloissa muuttuu yhä kapeammaksi ja mutkaisemmaksi. Vielä pienempi tie ilman numeroa vie Belknapin läpi kohti Smicksburgia. Asfaltilla on hevosenlantaa. Sitä ei välttämättä osaa odottaa tässä hightech-maassa. Pienen matkan päästä vastaan tulee liikennemerkki, jossa varoitetaan hevosista. Olemme keskellä amissien asuinseutua.
Pian eteen tulee kaunis, virtaviivainen musta hevonen kovaa vauhtia ravaten. Se vetää perässään pieniä katettuja mustia kärryjä, jotka muistuttavat ruumisvaunuja. Kovasta vauhdista huolimatta hevosella on perässään pitkä autojono. Autoilijat mielellään ohittaisivat ja ajaisi lujempaa, mutta he kunnioittavat hevoskärryjä.
Vastaan tulevissa mustissa kärryissä istuu vanhempi tummiin pukeutunut pariskunta. Miehellä on pitkä harmaa parta ja päässään leveälierinen olkihattu. Naisella on päässään tumma huivi.
Pienen matkan päässä toinen mies äestää peltoaan. Hän seisoo kuuden tukevarakenteisen työhevosen vetämän äkeen päällä. Mies on pukeutunut tummiin housuihin, tummaan työpuseroon, lujiin työkenkiin ja olkihattuun.
Kuningas antoi maan
Sveitsissä ja Saksassa anabaptistit erkaantuivat sekä katolisesta kirkosta että Martti Lutherista jo 1500-luvulla. Heidän tunnetuin johtajansa oli Menno Simons, jonka mukaan näitä ihmisiä alettiin kutsua mennoniiteiksi.
Myöhemmin tästä veljeydestä erkani pieni ryhmä erilleen johtajanaan Jakob Amman. Tätä ryhmää alettiin kutsua amisseiksi. He itse tuntevat olevansa mennoniittien konservatiivisia ”serkkuja”.
Mutta miksi amissit ovat juuri Pennsylvaniassa? Britti William Penn, tämän osavaltion perustaja, oli kveekari, eikä hän ollut uskontonsa vuoksi kotimaassaan viranomaisten suosiossa. Penn sai vuonna 1681 silloiselta Englannin kuninkaalta suuren maa-alueen, jolle hän antoi nimen Sylvania. Nimi johtui alueen laajoista metsistä. Kuningas kuitenkin muutti nimen Pennsylvaniaksi.
William Penn sääti uskonnonvapauden Pennsylvaniaan ja teki maan vapaaksi kaikille erilaisille kristinuskon ryhmille. Näitä olivat esimerkiski ranskalaisille hugenotit, saksalaiset protestantit, hollantilaiset mennoniitit, amissit sekä kristityt juutalaiset.
Amissit tunnetaan Yhdysvalloissa taitavina maanviljelijöinä. Heidän tapansa viljellä maata vastaa meidän isoisiemme harjoittamaa viljelyä ennen traktorin voittokulkua. Kaikki peltotyöt ja kaikki kodin ulkopuolella tapahtuva työ tehdään hevosen avulla tai käsin. Amissit eivät käytä kemikaaleja pelloillansa. He harrastavat vuoroviljelyä. He eivät aja autoa eivätkä traktoria. Kodeissa ei ole edes sähköä. Talojen vesipumput saavat energiansa isäntien rakentamista tuulimyllyistä.
Viljasiilojen täyttämiseen tarvitaan toki nykytekniikkaa. Silloin amissit saavat apua traktorin omistavilta naapureiltaan. Amissit ja nykyaikaisemmat viljelijät asuvat rinnakkain hyvässä sovussa. Amissien maatilojen tuotto on kaiken nykytekniikan ja kemkaalien puuttumisesta huolimatta huippuluokkaa.
Amissien lapset käyvät vanhanaikaista koulua, jossa on yksi ainut huone kahdeksaa luokkaa varten.
Kahdeksannen kouluvuoden jälkeen useimmat lapset siirtyvät työskentelemään vanhempiensa maatiloille tai lähtevät käsityöläisiksi, kunnes menevät naimisiin. Osan on pakko etsiä työtä ”the Englishien” eli valtaväestön keskuudesta. Kaikille halukkaille, kun ei riitä viljelysmaata.
Amissit pukeutuvat hyvin yksinkertaisesti ja vaatimattomasti. Miehet käyttävät arkisin olkihattua ja sunnuntaisin mustaa hattua. Kotitekoiset vaatteet ovat vahvasta, yksivärisestä kankaasta. Vaatteissa ei ole nappeja eikä vetoketjuja, vaan hakasia ja silmukoita. Housut pysyvät ylhäällä henkselien varassa. Sunnuntaisin amissit viettävät jumalanpalvelusta jonkun perheen luona. Silloin miehillä on yllään musta puku ja valkoinen paita. Naimisiin mentyään, miehet eivät aja koskaan partaansa. Viikset ovat kuitenkin kielletty. Tukka leikataan suoraan poikki kauluksen korkeudelta.
Naisilla on pitkät yksiväriset leningit. Asuun kuuluvat vielä esiliina ja mustat sukat. Myös naiset pukeutuvat sunnuntaisin mustiin. He eivät koskaan leikkaa tukkaansa vaan pitävät sitä palmikoituna ja peittävät sen takaraivolla olevalla päähineellä.
Harva erkaantuu
Voisi tietenkin kuvitella, että amissit ovat juuttuneet historiaan hyväksymättä mitään uutta. Näin ei kuitenkaan ole. Heidänkin elämänsä ja tapansa muuttuvat, joskin paljon hitaammin kuin ympäristön. Amissit tutkivat kaiken uuden tarkoin ja jos jokin uutuus ei auta säilyttämään elämää yksinkertaisena tai jopa vaikeuttaa sitä, uutuus hylätään.
Jokainen amissiseurakunta päättää itsenäisesti muutoksista, mutta lähtökohtana on Raamattu ja kirjoittamaton sääntökokoelma ”Alte Ordnung” eli vanha järjestys.
Koulunkäyntinsä jälkeen ennen naimisiinmenoa amissinuorilla on tilaisuus ja lupa tutustua ympäristön houkutuksiin “the Englishien” maailmassa. Tämän kokeilun nimi on ”rumspringen” eli ympärihyppiminen. Hyvin harva nuori valitseee yhteisön ulkopuolella olevan maailman. Suurin osa pysyy tiiviisti sukunsa parissa ja tyytyy kirkkonsa opettamaan elämäntyyliin.
Amissien ja mennoniitien lukumäärä on hiljalleen noussut 1700-luvusta, jolloin he purjehtivat Euroopasta Atlantin yli. Heitä on Pohjois-Amerikassa tänä päivänä yli 200 000.
Amissit ovat kolmikielisiä. Heidän äidinkielensä on Pennsylvania Dutch (oikeastaan Deitsch eli saksa). Kyseessä on ikivanha murre Pfalzista, mistä ensimmäiset amishit tulivat.
Heidän jumalanpalveluskielensä on saksan kirjakieli. Amissit kuitenkin oppivat koulussa enemmistön kielen eli englannin koulussa. Vierata he puhuttelevatkin englanniksi.
TORBJÖRN NIKUS
