Jo vuoden 2018 vaihtuessa me Ylöjärven Eläkeläiset ry:n jäsenet tiesimme olevamme merkittävän ajanjakson kynnyksellä. Siemenet lähestymässä olevan 50-vuotisjuhlamme vietosta laitettiin itämään.
Kauniin lämpimän kesän voimaannuttamina aloitimme 5. syyskuuta syyskauden säännölliset kokoontumisemme kerhotiloissamme Ylöjärven kaupungin teknisellä varikolla.
Tuttu ja turvallinen aikataulu näytti olevan väellä edelleen voimassa. Jo paljon ennen aamuyhdeksää alkavaa kerhoamme porukkaa oli kokoontunut runsaasti ovien aukeamista odottelemaan. Iloinen puheensorina ja jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltava. Saisimme jatkaa kerhoamme aina iltapäiväkolmeen saakka.
Kuitenkin heti kahvikupposet siemaistuamme ennen puoltapäivää, alkoi ulko ovi jo käydä tiuhaan. Monet kokevat ahtaan ja matalan kerhotilamme ilmanalan uuvuttavan vaikutuksen ja ihmisten piti päästä väljemmille vesille hengittelemään.
Useamman viikon tapaamistauko oli taas kerran kerryttänyt paljon asiaa varastoon. Siinä kun desibeleillä kilpailemme, varsinkin heikkokuuloiset ovat vaarassa jäädä niin sanotusti jalkoihin. Useamman kymmenen ihmisen tuottama puheensorina ei anna armoa kuulonsa vielä säilyttäneellekään.
Menneiden lomaviikkojen kohokohtien joukkoon tuntui nousseen Ylöjärven Pikku-Ahvenistolla viettämämme kesäpäivän anti. Se oli kerryttänyt runsaimmat elämykset. Pidetyn ongintakilpailun voittajat saivat diplominsa. Onneksi muutkin kilpailuun urheasti osallistuneet saivat kahvikupposensa lisukkeeksi makoisan puheenjohtajamme Mirjam Paakelin leipoman herkkupalan.
Juhlakansa saapui paikalle
Viime keväänä perustettu 50-vuotisjuhlatoimikunta oli ollut kesänkin aikana ahkerana. Koska juhlamme ajoittui koululaisten syyslomaviikolle 17. lokakuuta, toimikunta oli saanut sovittua juhlan pitopaikaksi tilan Ylöjärven keskustan Yhtenäiskoulusta.
Juhlien sisältö kaikkine vivahteineen oli saanut muotonsa ja kirjeet oli postitettu kutsuvieraille.
Syksyn sateet olivat piiskanneet luontoa viikkotolkulla. Mielissämme elättelimme haavetta sen taukoavan ainakin juhlapäiväksemme. Toiveemme toteutuikin ja saimme kiiltonahkakengät kuivina, jännityksen puna poskilla astella paikanpäälle aistimaan vallitsevaa tunnelmaa. Kutsumme olivat selvästi tavoittaneet oikeat osoitteensa.
Kauniisti koristeltuun tilaan kokoontui juhlakansaa odotustemme mukaisesti. Vieraiden vastaanottajiksi valtuutetut puheenjohtaja Mirjam Paakeli, sihteeri Anne Tyry ja matkavastaava Anja Laitanen saivat olla ahkerina.
Liikuttavia juhlapuheita
Tilaisuus alkoi ruokailulla. Kermaisen lohikeiton antama makunautinto sumensi hetkeksi tilanteen jännittävyyden ja pääsimme kivuttomasti käsiksi varsinaiseen ohjelmaan.
Ensimmäiseksi kajautimme ilmoille yhteislauluna Juhlamarssin ajattoman sanoman. Kosti Mantosen lausumien tervehdyssanojen jälkeen oli oman lauluryhmämme vuoro esiintyä.
Oma ”kanttorimme”, monipuolisista taidoistaan tunnustustakin saanut, Arvi Saarinen oli saanut aisaparikseen Korson Eläkeläiset ry:sn Simo Ronkaisen, joka musisoi kitaralla. Musiikkiesityksemme olivat siis taattua tavaraa.
Juhlapuheen pitäjäksi olimme kutsuneet Eläkeläiset ry:n toiminnanjohtajan Jan Koskimiehen. Hänen sanomansa ihmisläheinen anti johdatti meidät kuulijat tärkeiden kysymysten äärelle. Kiihtyvä digitaalisaatio on hyvä renki, mutta huono isäntä. Aito vuorovaikutus voi tapahtua vain ihmiseltä ihmiselle.
Ylöjärven kaupungin tervehdyksen toi kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto. Hänen mielestään myös vanhuspalveluita pitää kehittää ajan hengen vaatimusten mukaisesti. Elinvoima, sivistys ja yhteisö ovat sen työn kivijalkoja.
Ylöjärven seurakunnan tervehdyksen juhlaamme toi kirkkoherra Kimmo Reinikainen. Hänen sanomansa johtoajatuksena oli, miten kaikki olemme toinen toisiamme varten. Kansansairaudeksemmekin hiipivän yksinäisyyden ehkäisyssä korostuu vapaehtoisten tekemä työ. Se koituu paitsi yhteisömme myös omaksi hyväksemme.
Aluejärjestön ja kaikkien muidenkin eri järjestöjen edustajien lausumissa tervehdyksissä saimme kuulla samansuuntaista sanomaa. Huoli varsinkin heikompien putoamisesta kaiken ulkopuolelle kuulsi puheissa kautta linjan.
Yhteiskunnan koventuneet arvot eivät tunnu antavan sijaa vanhuudelle ja haurastumiselle. Kaikkia ihmisiä koskettavat elämänkaaren realiteetit ovat hämärtyneet. Oliko ennen sitten paremmin? Ajat ovat muuttuneet ja asiat ovat monipuolistuneet. vertailu on vaikeaa.
Työnväentalon menetys kirpaisi
Tarve heikomassa asemassa olevien kanssaihmisten rinnalla kulkemisen välttämättömyyteen herättiin Ylöjärvellä virallisesti jo 1960-luvulla. Ylöjärven Eläkeläiset r.y:n perustamisasiakirjan Ylöjärven Työväentalolla allekirjoittivat 4. helmikuuta vuonna 1968 puheenjohtaja Yrjö Mäkelä ja sihteeri Nestor Rajakallio. Perustettu yhdistys liitettiin valtakunnalliseen keskusjärjestöön Eläkeläiset ry:hyn.
Suurimmillaan Ylöjärven yhdistys on ollut 1990 luvun taitteessa noin 300 jäsenen voimin. Siitä ajasta on tultu ja tullaan edelleen hurjaa vauhtia alaspäin. Nykyisin yhdistyksemme toimii noin 130 henkilön voimin.
Minkä tahansa toiminnan keskiöön nousee tilakysymys. Se mahdollistaa tai sitten ei mahdollista. Monta vuosikymmentä saimme nauttia Ylöjärven Työväentalon väljistä tiloista. Oli varastotilaa ja iso sali. Pöytiä riitti joka tarpeeseen ja puitteet mahdollistivat monenlaisen toiminnan: keskiviikkokerhon, myyjäisten pidon ja kutsujen järjestämisen.
Oli tanssi -ja jumppatunteja, joihin koulutettiin ohjaajia omastakin porukasta. Ammattimainen tanssinohjaaja meillä oli pari toimikautta. Suureksi suruksemme myös tämä iloinen ja monipuolisesti osallistujiaan hyödyttänyt meininki piti lopettaa tilanteemme muutuessa.
Työväentalon omisti alkujaan Ylöjärven Työväenyhdistys jonka kanssa yhteistoiminta pelasi kitkattomasti. Ylöjärven kunnan tullessa kiinteistön omistajaksi huolenhäivähdys sydänaloissamme oli ottaa vallan.
Olimme kuitenkin luottavaisia, koska eri alojen asiantuntijat tiesivät julkisesti kertoa, että ainoa keino pitää ikääntyvän väestön toimintakykyä ja itsepärjäämistä yllä on matalan kynnyksen, kaikkien saatavilla oleva kiinnostava toiminta. Meilläkin oli siitä runsaasti omakohtaista kokemusta.
Läheiselle Työväentalolle oli esimerkiksi Soppeenmäen vanhustentaloista sopivan mittainen rollaattorimatka. Sieltä toimintaan tuli runsaasti osanottajia posket hapekkaan ilman punaamina notkistamaan sormiaan tarkkuutta vaatineissa askartelutöissä ja keskustelemaan maailman menosta.
He tulivat pitämään elämästä kiinni ja saamaan voimaannuttavia, mutta jo vähenevässä määrin vajaan toimintakyvyn rajoittavia onnistumisen elämyksiä. Tämä kaikki hyvä oli kuitenkin pian katkolla.
Vuonna 2013 Ylöjärven kaupunginhallitus teki päätöksen, jonka mukaan Työväentalo puretaan. Se oli surullista aikaa Ylöjärven Eläkeläiset ry:n historiassa. Itku silmässä tyhjensimme varastosta tavaraa enimmäkseen roskikseen. Uudeksi kokoontumispaikaksemme osoitetulla Varikolla emme omista yhtään pienen pienintäkään varastoa, johon esimerkiksi toiminnassamme käyttämiämme roolivaatteita olisimme ripustaneet.
Taloudenhoitajamme Toivo Rautanen on koonnut yhdessä kirjoittaja Heikki Nurmisen kanssa ansiokkaasti Ylöjärven Eläkeläiset ry:n historiikin samojen kansien väliin. Kirjan nimi on Historiaa Viideltä Vuosikymmeneltä 1968–2018.
Hieno juhlan päätös
Kipeimmät haavat jo arpeutuneina jatkoimme viisikymmenvuotisjuhliamme. Ikäpolvellamme on kykyä sopeutua.
Runonlausuntaa pitkään harrastanut jäsenemme Ritva Nurmikolu liikutti mieliämme Raili Malmbergin runolla Ylistyslaulu Elämälle.
Airi Rantanen vastasi puolestaan huumoripläjäyksestä. Kaikesta päätellen olemme onneksi säilyttäneet ainakin huumorintajumme. Niin raikuvat kättentaputukset hänen esityksensä sai.
Vuoroon tuli nähdä perin pohjin hämmästyneitä ilmeitä, kun ansiomerkkien saajat kutsuttiin näyttämölle. Niiden jakajan Jan Koskimiehen muistutus vapaehtoistyön merkityksestä myös yhdistystoiminnan pyörittämisessä sai tunnustuksensa.
Järjestön kultaisen ansiomerkin saivat Liisi Kukkola, Marjatta Lindell, Seija Harmaala, Leena Hällfors, Arja Mörsky, Inkeri Horko, Kosti Mantonen, Toivo Rautanen ja Unto Savilahti.
Tilaisuuden juontajana toimineen Lulu Tanhuanpään lauluesitys Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudesta oli kuin piste iin päälle.
Luonnon lakien mukaisesti iän karttuessa askel lyhenee ja mieli palaa perusasioiden äärelle. Ajan virrassa on kuitenkin pysyttävä. Siihen velvoittaa jo esi-isiltämme saamamme perintökin.
Juhlamme olivat loppuhuipennusta vaille. Sen tarjosivat musiikkitaitureidemme esitys Turhuuden markkinat taakse jo jäi sekä kakkukahvit.
”Jatkamme vielä samaa rataa, vasta puoless’ väliss’ oomme sataa”
ARJA MÖRSKY
