Suomen Voiteluainekauppa kasvaa: uudet toimitilat ja uusia työntekijöitä

02.11.2018 12:41

Elovainiolla sijaitseva Suomen Voiteluainekauppa on ollut pystyssä vasta kolme vuotta, mutta kasvanut nopeasti.
Yrittäjien Atte Välimäen (vas.) ja Tapio Laineen mukaan voiteluainealalle tuovat haastetta ympäristö- ja päästövaatimukset. – Isot yhtiöt yrittävät keksiä tähän nopeita ratkaisuja. Me kuljemme etujoukossa, sillä tuotteitamme tulee sellaisilta yhtiöiltä, jotka ovat kehityksen kärjessä.

Vuonna 2015 yrittäjät Atte Välimäki ja Tapio Laine päättivät yhdistää voimansa ja perustivat yhteisen maahantuontiyrityksen, erilaisten voiteluaineiden, korjaamotarvikkeiden ja suodattimien myyntiin keskittyvän Suomen Voiteluainekauppa Oy:n.

Yrityksen kolmivuotinen taival on ollut nousujohteinen, sillä tällä hetkellä se työllistää yhteensä 11 työntekijää, joiden joukko on kasvussa.

Yrityksen kasvun myötä toimitilat ovatkin jääneet pieneksi ja siksi yritys muuttaa tänä vuonna nykyisistä toimitiloistaan muutaman kymmenen metrin päähän vastavalmistuviin tiloihin.

– Tarkoituksena olisi, että pääsisimme muuttamaan vuoden loppuun mennessä. Uusissa, tiloissa saamme kaikki neliöt hyötykäyttöön, minkä ansiosta esimerkiksi noutomyymälämme koko tuplaantuu, Välimäki selittää.

Uudet toimitilat valmistuvat nykyisen toimipaikan naapuriin. Yritys pääsee muuttamaan uusiin tiloihin vuoden loppuun mennessä.

Asiakaspalvelusta ei tingitä

Suomen Voiteluainekauppa ei ole suinkaan ainut Pirkanmaalla toimiva voiteluaineisiin keskittyvä yritys, mutta tästä huolimatta se on onnistunut löytämään tiensä menestykseen. Yrityksen liikevaihto olikin viime vuonna 1,4 miljoonaa euroa.

Välimäen ja Tapion  mukaan suurimmat tekijät menestymiseen ovat olleet markkinoiden laadukkaimmat tuotteet mutta myös korkea asiakaspalvelun laatu, josta ei yrityksessä tingitä.

– Usein kuulee, että yritys unohtaa vanhat asiakkaat siitä kohtaa, kun menee lujaa. Meillä asia on päinvastoin, eli olemme onnistuneet pitämään huolta ja palvelemaan myös vanhat asiakaskontaktit, yrittäjät sanovat.

Yrityksen asiakaskuntaan kuuluvat esimerkiksi kuljetusliikkeet, maanrakennus-, metsäkone-, ja maatalousyrittäjät, voimalaitokset, laivateollisuus ja muiden teollisuusalojen toimijat, leipomot ja yksityiset kuluttajat.

Asiat tehdään helpoksi

Asiakkaiden pitäminen tyytyväisenä tarkoittaa myös sitä, että niin yrittäjien kuin työntekijöiden on joskus joustettava omasta vapaa-ajastaan. Se kun ei katso aikaa eikä paikkaa, kun asiakkaan työkoneesta hajoaa jokin osa.

– Jos asiakkaalla hajoaa lauantaina vaikkapa hydrauliikkaletku, tulemme avaamaan ovet tunnin sisään. Yrittäjillä ja urakoitsijoilla on paljon muuta mietittävää, joten siksi haluamme tehdä asiat helpoksi, Välimäki kertoo.

Laineen mukaan asiakkaiden nopeaa palvelemista helpottavat isot varastotilat, jotka kasvavat entisestään uusiin tiloihin siirryttäessä.

– Nykyään trendinä on se, etteivät yritykset tahdo pitää suuria varastotiloja, vaan tuotteet pitää tilata. Me taas emme tahdo myydä ei oota. Ja jos sellainen tilanne tulee, metsästetään asiakkaan kaipaama tuote sitten vaikka ulkomailta.

Suomen Voiteluainekauppa työllistää 11 työntekijää, jotka työskentelevät yrityksessä erilaisissa tehtävissä myynnistä logistiikkaan.

Ikä ei katso ammattitaitoa

Suomen Voiteluainekauppa on omaleimainen yritys myös siinä mielessä, että sen työntekijöiden ikähaarukka ulottuu parikymppisistä seitsemänkymppisiin. Yrityksessä uskotaan, että ikä ei määritä ammattitaitoa.

– Meistä on äärimmäisen hyvä asia, että tiimissämme on monen ikäistä porukkaa. Se on itse asiassa rikkaus. Vanhemmilla työntekijöillä voi olla vuosikymmenten kokemus ja osaaminen alalta, mitä he sitten siirtävät eteenpäin nuoremmille työntekijöille, Laine toteaa.

Toisaalta tiedon siirto toimii myös päinvastoin. Välimäen mukaan nuoret työntekijät ovat hyvin perillä markkinoiden uusista tuotteita ja ottavat ne nopeasti haltuun.

– Tekniseen myyntiin ei voi suoraan kouluttautua mistään koulusta, minkä vuoksi jokainen työntekijämme koulutetaan täällä. Suuri osa alan opeista opitaan työn ohessa toinen toisiltamme.