Aika Normaalia -näyttely läpivalaisee Eppujen uraa valokuvin 20 vuoden ajalta

31.10.2018 10:05

Tamperelaisvalokuvaaja Harri Hinkka on kulkenut Eppu Normaalin matkassa parin kymmenen vuoden ajan. Yhteistyö on tuottanut tuhansia ja taas tuhansia valokuvia, joista murto-osa on nyt esillä Aika Normaalia -valokuvanäyttelyssä.  Näyttely on nähtävissä kirjasto Leijassa 18. marraskuuta asti.
Valokuvaaja Hinkan henkilökohtainen suosikkikuva on vuodelta 2009, jolloin Eput lähti Klubiotteella-kiertueelle. (Kuva: Harri Hinkka)

Oli vuosi 1999, kun valokuvaaja Harri Hinkka päätyi kuvaamaan Eppu Normaalille promokuvia yhtyeen hiljaiselon jälkeen.

Kuvauspaikaksi valittiin Tampereen Jankassa sijainneen Leivon leipomon autotalli, jossa bändin jäsenet pääsivät kameran eteen työhaalareissa työkalut käsissä.

– Tauon jälkeen bändillä oli edessään kaksi keikkaa, joten päädyimme ottamaan kuvia vähän siihen tyyliin, että he palaavat takaisin sorvin ääreen. Autotallissa oli rasvamontut ja kaikki, Hinkka muistelee.

Haalarikuvaussession yhteydessä miehistä otettiin myös henkilökuvat, joita ei ole kuitenkaan koskaan käytetty missään.

Mutta ehkä 20 vuoden päästä, valokuvaaja tuumii.

Ilmeilyä ja paljasta pintaa

Hinkka on toiminnut Eppujen valokuvaajana kohta parin kymmenen vuoden ajan.

Nyt, kun Ylöjärvi sai oman Eppu-veistoksensa, kehkeytyi idea valokuvanäyttelystä. Niinpä Hinkka alkoi yhdessä Eppu-kitaristi Juha Torvisen kanssa koostaa reilun 40 kuvan näyttelyä, joissa on kuvia 20 vuoden ajalta. Joukossa on myös ennen julkaisematonta materiaalia.

– En tietenkään muista kaikkia ottamiani kuvia, mutta Juha on auttanut muistelemaan, mitä kaikkea on tullut kuvattua. Näyttelyn tuorein

Nahkakalenterin ryhmäkuvasta kohuttiin aikanaan myös iltapäivälehdissä. (Kuva: Harri Hinkka)

kuva on otettu puolitoista kuukautta sitten pääkallopaikalla Akun tehtaalla, Hinkka kertoo.

Näyttelyyn on päätynyt myös valokuvaajan henkilökohtainen lempiotos, jossa Martti Syrjä irvistää muu bändi taustallaan.

– Kuva on vuodelta 2009 ja se tiivistää hyvin kuvaussessiomme Eppujen kanssa. Koska olemme kavereita, on kuvaaminen ollut aina helppoa. Toiminta on aika letkeää ja huulta heitetään, hän kuvailee.

Näyttelykuvien joukossa on myös vuonna 2007 otettu nakukuva, josta kohuttiin tuolloin iltapäivälehtiä myöten.

Hinkka kuvasi Epuista nimittäin koonaisen alastonkalenterin, Nahkakalenterin.

Alunperin yhtyeestä piti kuvata kalenteri Työväenteatterin Vuonna 85 -musikaalin lavasteissa, mutta jutun juoni muuttui kesken kaiken.

–Päätettiin ottaa ryhmäkuva, jossa jätkät olisivat alasti ja verhoaisivat genitaalinsa jollakin. Sitten Martti ja Juha sanoivat, että jos tähän ryhdytään, niin tehdään sitten kunnolla. Siitä syntyi kokonainen alastonkalenteri.