Jenna Hakari ponnisti SM-tasolle

Ylöjärven Uplakersin taitoluistelija Jenna Hakari on edennyt taitoluistelun SM-noviisisarjaan. 13-vuotias Hakari on ylöjärveläisseuran ensimmäinen SM-edustaja.
Hakari on aloittanut taitoluistelun aikoinaan Uplakersin luistelukoulussa.

Viisivuotiaasta asti taitoluistelua harrastanut Jenna Hakari luistelee ensimmäiset SM-noviisikilpailunsa viikon päästä sunnuntaina Kuopiossa.

Hakari kertoo, että hän ei ole asettanut itselleen vielä sen kummempia tavoitteita, sillä noviiseissa kisaaminen on itsessään jo iso saavutus. SM-noviiseissa luisteleekin Suomen tuleva kärki.

– Kuopiossa tulee olemaan kovia vastuksia, jotka ovat kisanneet jo viime kaudella. Pyrin siis tekemään parhaan oman suoritukseni ja hilaamaan tuloksia pikkuhiljaa ylöspäin, seiskaluokkalainen sanoo.

Uplakersin Kisaryhmä A:ssa luisteleva Hakari kertoo, että etenkin korkeat hypyt kuuluvat hänen vahvuusalueisiinsa. Uplakersin taitoluistelujaoston valmennuspäällikkö  Maija  Seppänen puolestaan kehuu Hakaria urheilulliseksi luistelijaksi, joka osaa asettaa itselleen realistisia tavoitteita.

– Jenna suhtautuu nöyrästi tekemiseensä ja edustaa hienosti seuraamme.

Hakari ja muut ryhmäläiset luistelevat kahdeksan tuntia viikossa. Tämän lisäksi harjoitteluun kuuluu viisi tuntia omatoimista harjoittelua.

Iso ylpeyden aihe

Ensimmäisen oman taitoluistelijan ponnistus SM-sarjaan onkin paikallisseuralle suuri ylpeyden aihe. Seppäsen mukaan SM-mittelöihin mukaan pääseminen tarkoittaa, että seura tehnyt asiat hyvin ja oikein alusta asti.

– Seuramme aloittaessa resurssit eivät olleet niin mittavat kuin suuremmilla seuroilla. Olemmekin tästä huolimatta päässeet melko nopeasti siihen pisteeseen, että omat kasvattimme kilpailevat korkealla tasolla. Se on vaatinut paljon työtä, hän sanoo.

Hakarin lisäksi kansallisella tasolla ja SM-sarjoihin tähtäävissä sarjoissa kilpailee muitakin uplakerslaisia.

Seppänen sanoo, että Hakarin pääsy SM-tasolle avaa ovet myös muille seuran harrastajille.

– Aina kun ensimmäinen harrastaja ylittää tietyn etapin, tulevat muut perässä.

Taitoluistelijoiden oheisharjoitteluun kuuluu esimerkiksi lihaskuntoharjoittelua, balettia ja
voimistelua.
Uplakersin taitoluistelijoiden Kisaryhmä A:ssa on myös muita 10–13-vuotiaita, jotka luistelevat kansallisella tasolla ja SM-tasolle tähtäävissä sarjoissa.