Elsi Karhumaa palasi reilut kolme vuotta sitten synnyinjuurilleen Pinsiöön. Nyt hän asuttaa lapsuudenkotiaan ja työskentelee pihapiirinsä navetassa huonekaluverhoilijana.
Omenapuun alta kuuluu haukuntaa. Sieltä pihavahti Armi ilmoittaa, että tiluksille on tullut vieraita. Innokkaan koiran emäntä kertoo, että Armi on hyvä vahti mutta kuitenkin lempeä. Emännän toppuuttelusta huolimatta 30-kiloinen haukku pyrkiikin kieli edellä vieraan suuhun. Tervetuloa Karhumaan tilalle!
Täällä vanhassa ja vehreässä pihapiirissä Armi elelee yhdessä emäntänsä Elsi Karhumaan, 45, ja muiden eläintovereittensa kanssa. Pihapiirissä temmeltää niin kissoja, kanoja ja kukkoja. Päärakennuksen takana asustavat kanit, joita Karhumaa kasvattaa itselleen ravinnoksi.
– Näistä kaneista turvassa on ainoastaan emot ja Jorma, joka hoitaa siitostehtävät, hän osoittaa häkin nurkassa loikoilevaa isäkania.
Ruokansa lisäksi Karhumaa tuottaa työnsäkin lähellä – muutaman kymmenen metrin päässä kotiovelta. Pihapiirin vanha, 1940-luvulla rakennettu navetta on tätä nykyä verstas, jossa sijaitsee Karhumaan huonekaluverhoomo Pikku Mööpeli.
Mutkien kautta navettaan
Verhoilijaksi Karhumaa päätyi 1990-luvun lopussa osallistuttuaan Tampereen seudun työttömien järjestämälle verhoilukurssille. Siellä käsitöistä innostunut nainen tajusi viimein, että unelma-ammatti on vihdoin löytynyt.
Mutkilta ei ole kuitenkaan vältytty tämänkään yritystarinan matkassa. Kuusi seitsemän vuotta sitten Karhumaa oli laittaa pillit pussiin koko verhoomon suhteen, kun hän menetti tulipalossa liki kaiken.
– Kerrostalon tulipalossa menetin koko kymmenvuotisen varastoni kangasnäytteineen ja työkaluineen. Asiakkaiden tavarat sain onneksi pelastettua. Käskin palomiehiä pelastamaan myös ompelukoneeni, Karhumaa muistelee.
Nyt kaikki on kuitenkin hyvin. Omassa, hiljattain remontoidussa verstaassa on tilaa säilyttää asiakastöitä – ja kaikkea muuta, mitä Karhumaalle syynätään.
– Jostain syystä minulle tuodaan tavaraa, joka olisi vaarassa joutua kaatopaikalle. Tämäkin pöydällä lepäävä tuoli oli menossa roskiin, mutta tuossa se nyt odottaa korjausta.
Vinous ei häiritse
Verhoilun tapaa myös remontointi kuuluu Karhumaan intohimoihin. Sitä tässä pihapiirissä saa harrastaakin mielin määrin, hän pohtii.
Karhumaa osti lapsuuden kotitilansa isältään reilut kolme vuotta sitten. Isä asustaa edelleen samassa pihapiirissä talossa, jossa on toiminut esimerkiksi vanha Pinsiön kyläposti, mutta päärakennus on Karhumaan valtakuntaa.
– Talon on rakennuttanut aikoinaan Rosenlew-yhtiö. Suvustamme täällä on asunut ensimmäisenä isäni vaari, joka työskenteli metsänvartijana.
Karhumaa päätyi Pinsiön synnyinsijoilleen muutaman mutkan kautta. Nykyinen lapsuudenkoti on neljäs vanha talo jossa hän asustaa. Viialasta hän osti aikoinaan purkukuntoisen tönön, jonka hän kunnosti itse uuteen hohtoon.
– Minä olen tällainen vanhojen talojen halaaja. Näissä on joku henki, vinous ei häiritse vaan pikemminkin himottaa.
Lapsuudenkodissa työläs puoli on lämmitys. Talven tullen puulämmitteiseen taloon tarvitsee kantaa klapeja niska vääränä.
– Ei täältä voi talvella mihinkään lähteä, kun pitää vain lämmittää ja lämmittää. Keväällä minusta tuntuu, että kädet ovat venyneet kymmenen senttiä, kun olen koko talven kantanut puita, hän nauraa.
Lähtöpassit 70-luvulle
Näin syksyn tullen Karhumaata puree aina remonttikärpänen. Hän on tehnyt talossaan jo mittavaa pintaremonttia, mutta tehtävää löytyy edelleen. Kahden oleskeluhuoneen välinen, aikoinaan beessiksi maalattu tila kaipaisi hänen mukaansa nopeita ratkaisuja.
– Väri ei miellytä eikä palvele minua. Mielestäni se on aika kammottava, hän manaa.
Karhumaa onkin hankkiutunut eroon jo kaikesta, mikä muistuttaa 1970-luvusta. Lähtöpassit ovat saaneet niin lastulevyt kuin muovimatot.
– Kaikki muovinen inhottaa minua. Nykyisin seiniä koristavat hengittävät perinnetapetit, joita myyn verhoomossani. Seinän sisällä taas käytän eristeenä ekovillaa.
Täytyy sanoa, että talo näyttääkin jo emännältään. Mielenkiintoisia yksityiskohtia löytyy kaikkialta. Esimerkiksi keittiön kaapit on päällystetty vanhoilla lehtileikkeillä, jotka jo hieman repsottavat tarkoituksen mukaisesti. Huoneissa loistavat eri väriset ja kuosiset perinnetapetit. Seinillä on erikoisia esineitä, jotka kiinnittävät huomion. Upeinta ovat ehdottomasti itse verhoillut huonekalut.
– Tämä talo on eri kuvioiden ja värien sekamelska. Asiakkaani usein harmittelevat, että on sääli, kun jotakin tiettyä kuviota ja väriä ei voi käyttää, kun se ei sovi kokonaisuuteen. Ihmiset kuuntelevat nykyisin vähän liikaa toisiaan ja katsovat sisustuslehdistä mallia. Tärkeintä olisi kuitenkin valita sellainen, josta itse tykkää.
Kuvia Karhumaan kodista:
