Jouluhuone, syyrialaista kokkausta ja Bollywoodia

22.08.2018 08:00

Nyt on taas se aika vuodesta, kun kannattaa aloittaa uusia harrastuksia tai jatkaa vanhoja. Tampereen seudun työväenopisto järjestää tänä syksynä Ylöjärvellä jopa 274 kurssia.
Päivi Varjosalo, työväenopisto, kuva: Iiria Lehtinen
Kotitalouksiin on jaettu työväenopiston esite, jollaisia Tampereen seudun työväenopiston apulaisrehtori Päivi Varjosalo pitää käsissään. Ilmoittautua voi puhelimitse tai netissä.

Saisiko olla lattareita, muistiharjoituksia tai äijäjoogaa?

Työväenopisto järjestää syksyllä niin monenlaisia kursseja, että kuun vaihteessa koteihin jaettua esitettä selatessa tulee lähes ähky. Kiinnostavia ja myös täysin uusia kursseja on paljon.

Tänä syksynä pääsee harrastamaan ensimmäistä kertaa muun muassa laulua nuorten omassa ryhmässä, senioriteatteria, tekemään jouluhuoneen tai ompelemaan roolivaatteita lapsille.

Ensimmäistä kertaa pääsee myös esimerkiksi kokkaamaan argentiinalaista ruokaa, tanssimaan Bollywoodia 6–9-vuotiaiden ryhmässä ja tekemään omaa Pirkanmaan pukua.

Netti-ilmoittautua kursseille on voinut jo elokuun alusta. Puhelinilmoittautuminen puolestaan alkoi tiistaina 21. elokuuta.

Kursseja voi myös toivoa

Ylöjärvellä, Kurussa ja Viljakkalassa alkaa tänä syksynä yhteensä 274 eri kurssia.

Tampereen seudun työväenopiston apulaisrehtori Päivi Varjosalon mukaan opisto järjestää kursseja tasaisesti kaikkialla Ylöjärvellä, myös kylillä ja syrjäseuduilla.

Esimerkiksi Itä-Aureessa ollaan niin aktiivisia, että sinne pyydetään usein kursseja ja niille myös osallistutaan kiitettävästi.

– Toivomme ihmisiltä enemmänkin toiveita. Toiveet voivat olla myös tutuista aiheista poikkeavia.

Varjosalon mukaan opistolla aletaan suunnitella ensi kevään kursseja syys–lokakuussa. Nyt on siis oikea aika alkaa toivoa itseä kiinnostavia asioita.

Opisto pystyy järjestämään toiveesta etenkin lyhytkursseja, mutta myös pidempiä kursseja.

Lammasvällykurssi on hitti

Erityisen suosittuja kursseja työväenopistolla ovat esimerkiksi osa kielistä, kuten espanja. Pilates ja jooga ovat niin ikään edelleen suosittuja.

Myös esimerkiksi yksilösoittotunnit ja -laulutunnit ovat usein täysiä. Paritanssin perusteet on täynnä, mutta keskitasolla on hyvin tilaa. Ja lammasvällykurssista on tullut hitti.

– Ja muotoilubetonikurssihan meillä on jo täynnä.