“Pitäisi olla jokin mummo” – Jaana Sarkola vastustelee vanhenemiselle asetettuja normeja

17.08.2018 08:12

52-vuotiaalle Jaana Sarkolalle ikä ei ole este eikä hidaste. Hän ajelee avoautolla ympäri vuoden, osallistuu ulkonäkökilpaan ja hakeutuu tosi-tv-ohjelmiin. Nuorekkuuden salaisuus on olla oma itsensä ja kokeilla uusia asioita.

 

Jaana Sarkola, kuva: Orna Ben Lulu
– Miksei vanhemmillekin voisi olla pääsyä vaikkapa Temptation Island -ohjelmaan, jossa nyt osallistujat ovat aina jotain teinejä? Hakisin heti siihen jos voisin. Vanhempia ihmisiä
aliarvioidaan mielestäni näissä asioissa, sanoo Jaana Sarkola.

Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevassa Teuvon kunnassa järjestettiin 12. kerran siirrettävien saunojen kokoontumisajot. Ylöjärveläinen Sarkola päätti ystäviensä kanssa lähteä karavaanilla helteiseen tapahtumaan, jonka ohessa järjestettiin Sauna-Neito-kilpailu.

– Minulle ehdotettiin, että osallistuisin ikärajattomaan ulkonäkökilpailuun, jossa kuitenkin kisailtiin rennolla otteella, kertoo Sarkola.

– Päivä oli työntäyteinen. Aamulla meidät opetettiin kävelemään ja poseeraamaan, jonka jälkeen aloitimme kävelyn lavalla.

  Lavakarismaa ja kuvauksellisuutta

Kyseessä ei ollut ihan normatiivinen missikisa. Iän ja perinteisten ulkonäkökriteerien sijaan kilpailijoita arviointiin lavakarisman ja kuvauksellisuuden perusteella. Kisassa nähtiin myös vihdan heittoa ja havainnoitiin, kuinka löylyä heitetään kiukaalle. Sarkola osallistui kilpaan ensimmäistä kertaa.

– Mielestäni kilpailu oli osuva ottaen huomioon helteet. Tapahtumasta ei jäänyt käteen muuta kuin mainetta, mutta oli todella kivaa.

– Vietimme ja hymyilimme koko päivän helteessä. Voin sanoa, ettei se ole ihan helppoa hommaa. Illalla ei tehnyt mieli mennä saunaan tai juhlia, koska oli niin kuuma, sanoo Sarkola.

Kilpailuun osallistuvista Sarkola oli vanhin, ikäeron ollessa muihin osallistujiin jopa 30 vuotta.

Sarkolan ikä yllätti kilpasiskot.

– Muut tytöt kuvittelevat minua kolmekymppiseksi. Sain kehujakin eräältä nuorelta

osallistujalta, että hän toivoo olevansa minun kaltaineni vanhempana, naurahtaa Sarkola.

 Kokemusta televisiosta

Jaana Sarkola, kuva: Orna Ben Lulu
– En tee mitään ihmeellistä pitääkseni itsestäni huolta. En edes harrasta mitään muuta kuin matkustelua ja television katselua, Sarkola kertoo.

Sauna-Neito-kilpailu ei ole ainut ulkonäköön liittyvä kilpa, johon Sarkola on osallistunut. Edellisestä kisasta on tosin vierähtänyt jo muutama vuosikymmen.

– Osallistuin 16-vuotiaana Miss Port -kilpailuun valokuvalla, jossa poseerasin pihamaalla. Kilpailun järjesti silloinen nuorisolehti.

– Pääsin jopa semifinaaliin, Sarkola muistelee.

Ylöjärvellä koko ikänsä asunut Sarkola meni nuorena naimisiin ja on työskennellyt koko ikänsä leipurina. Sittemmin elämään on avautunut uusia ulottuvuuksia.

– Kun lapset olivat nuoria, oltiin aina vaan töissä ja kotona. Nyt sitä on sitten vanhemmalla iällä alkanut etsimään omia juttuja.

 Esiintyminen ei ole kevyttä

Sarkola on sittemmin löytänyt hauskaa puuhaa median parista.

– Minusta on hauska osallistua ja hakeutua televisio-ohjelmiin. Olimme viime keväänä esimerkiksi kavereiden kanssa Versus-ohjelmassa, jossa kilpailimme tiiminä rahapalkinnosta.

– Olen myös aikoinaan hakenut Big Brotheriin ja muihin televisio-ohjelmiin. Hassut tosi-tv-ohjelmat ja kilpailut ovat harrastuksiani, joita katson myös mielelläni televisiosta.

Sarkola on hauskanpidon ohella todennut, että televisiossa esiintyvien työ ei olekaan niin kevyttä kuin ihmisillä on tapana olettaa.

– Esiintyminen kilpailuissa ja televisiossa on rankkaa hommaa, vaikka se voi vaikuttaa helpolta. Koko päivän kun hymyilee, niin kasvoihin koskee päivän lopuksi, Sarkola virnistää.

 Iän ei pitäisi olla este

Jaana Sarkola, kuva: Orna Ben Lulu
– Nuorekkuuteni on varmasti geneettistä, arvelee Sarkola.

– Tykkään aina elämässä kokeilla ja repäistä. Tuntuu siltä, ettei tämän ikäisenä enää saisi kokeilla tai tehdä uutta. Pitäisi olla jo jokin mummo. Vaikka olenhan minä jo kahden lapsen isoäiti, kommentoi Sarkola pohtiessaan mediaa.

Alun perin maalaistalon tyttö Viljakkalasta on kahden lapsen äiti ja kahden lapsenlapsen isoäiti. Virtaa riittää itselle ja muille.

– 77-vuotias äitini asuu vieläkin metsän keskellä, kasvimaataan kasvatellen. Käyn moikkaamassa häntä viikoittain. Vietän myös paljon aikaa lastenlasten kanssa, Sarkola kertoo elämästään.

 Tv kiinnostaa enemmän kuin sali

Sarkola näyttää ja vaikuttaa ikäistään nuoremmalta. Nuorekkuudelle ja energisyydelle ei

kuitenkaan ole mitään erityistä syytä.

– Nuorekkuuteni on varmasti geneettistä. En käy salilla ja lenkkeilemässä käyn aika laiskasti. Huumorintaju ja se, että pitää itsensä ajan tasalla ovat varmasti syitä nuorekkuuteen. Eikä myöskään pidä stressata.

– En tee mitään ihmeellistä pitääkseni itsestäni huolta. En edes harrasta mitään muuta kuin matkustelua ja television katselua, Sarkola kikattaa.

Sarkola hakisi mielellään useampaankin ohjelmaan, mutta formaatteihin usein haetaan vain nuoria osallistujia. Hän kritisoi televisio-ohjelmien harrastavan ikäsyrjintää.

– Miksei vanhemmillekin voisi olla pääsyä vaikkapa Temptation Island -ohjelmaan, jossa nyt osallistujat ovat aina jotain teinejä? Hakisin heti siihen jos voisin. Vanhempia ihmisiä aliarvioidaan mielestäni näissä asioissa.

– Ihmiset pitävät nykypäivänä itsestään huolta ja elävät vanhoiksi. Olisi syytä antaa myös mahdollisuus vanhemmille osallistua perinteisesti nuorille suunnattuihin juttuihin.