Ylöjärven ydinkeskustan kaupunkikuvaan on tullut tämän kesän aikana varsin näkyviä muutoksia. Kaksi suurta asuntorakennushanketta on täydessä käynnissä. Maisemallisesti komein konttori on varmasti torninosturinkuljettajalla. Kim Gustafsson saa ihailla järvimaisemia työn ohessa.
Rakennusyhtiö Peabin Länsi-Suomen aluejohtaja Matti Joensuu kertoo, että Räikäntiellä sijaitsevan asunto-osakeyhtiö Ylöjärven Vivacen rakentaminen sujuu aikataulun mukaan. Talo valmistuu syksyllä 2019.
– Kevät ja kesä ovat olleet hyvää aikaa rakentaa. Autohalli ja pohjakerrokset ovat valmiit. Seiniä pystytetään. Loppukesän ja syksyn aikana saadaan loput kerrokset tehtyä. Sitten asennetaan vesikatto ja jatketaan sisätöillä.
Tässä vaiheessa jo noin 70 prosenttia kohteen asunnoista on myyty.
– Sijainti ja näkymät ovat hyvät. Paikka on rauhallinen. Kohde on tässä tapauksessa myynyt itse itseään.
Suurin osa ostajista on ylöjärveläisiä vanhempia pariskuntia sekä yksin eläviä ihmisiä. He hankkivat asunnon omaan käyttöönsä, kertoo Joensuu.
Vastaava mestari Arto Välimaa kertoo, että työmaa on aiheuttanut muutoksia muun muassa lähialueen liikennejärjestelyihin. Esimerkiksi parkkipaikkoja on hävinnyt rakennusurakan alta. Häiriötä muille yritetään kuitenkin välttää.
Korkean tason työpaikka
Peabin työmaan torninosturinkuljettajalla, hervantalaisella Kim Gustafssonilla on varmasti työmaan parhaimmat maisemat. Aamuisin hän kipuaa torniin, jonka nostokorkeus on 42 metriä. Työpäivän kaava on sinällään simppeli.
– Nostelen tavaroita. Se vaihtelee mitä koukun päässä on.
Päivällä Gustafsson palaa maan pinnalle ruokatunnille. Työpäivän loppu sujuu taas maisemakonttorin puolella.
Gustafssonin työnkuvaan kuuluu lisäksi nosturin viikkohuolto ja -tarkastus. Hän tarkistaa päivittäin, että nosturi on ehjä ja suorassa, ja että esimerkiksi jarrut toimivat.
Gustafsson ei ole laskenut montako askelmaa hän työpaikalleen kiipeää, mutta niitä on kymmeniä.
Askelmat ovat kapeat. Välitasanteilla voi hieman huokaista. Tampereen Torni-hotellin työmaa on korkein kohde, missä Gustafsson on työskennellyt.
– Sieltä näki koko kaupungin.
Tuolloin nosturin hytti oli 104 metrin korkeudessa. Sinne ei tarvinnut kiivetä koko matkaa, puoleen väliin asti pääsi hissillä.
Mies on viihtynyt Ylöjärven työmaalla.
– Täällä näkee vähän tällaista maalaismaisemaa.
Välillä hän ehtii seurata Räikän kentällä harjoittelevia urheilijoita sekä uimareita Keijärvessä.
Itsenäistä työskentelyä
Aiemmin Gustafsson on työskennellyt muurarina ja rapparina sekä tehdastöissä. Mies kouluttautui
torninosturinkuljettajaksi viimeisimmän laman jälkeen ja on toiminut alalla vuodesta 2009. On helppo huomata, että mies viihtyy työssään.
Gustafsson kertoo, että nosturinkuljettajalta vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia. Syvyysnäkö pitää olla hyvä, kun taas korkeanpaikan kammo ei ole toivottava ominaisuus.
– Eihän se työntekoa estäisi, mutta voisi se olla aika ilkeää tässä ammatissa, mies toteaa.
Korkealla työskentely onkin yksi asia mikä miestä alassa viehättää. Lisäksi työ on itsenäistä.
Työ vaatii tarkkuutta, jotta koukun päässä olevat tarvikkeet saadaan laskettua oikealle kohdalle.
– Miehet alhaalla näyttävät minne lastin haluavat ja minä vien sen siihen. Koukun kohdalla oleva kamera auttaa seuraamaan missä lasti menee.
Kova tuuli keinuttaa nosturia
Rakennuksilla ollaan välillä säiden armoilla. Kova tuuli ja kova sumu haittaavat nosturilla työskentelyä.
– Sivutuuli on pahin. Kova tuuli tuntuu nosturissa siltä kuin olisi meren aalloilla.
Sade ei haittaa, vaan Gustafsson voi katsella yläilmoista kun muut kastuvat työmaalla.
Jos maisemat ovatkin loistavat, niin nosturinkuljettajan työhuone on pieni. Valoisaan hyttiin mahtuu tuoli, ohjaimet ja kuvaruutu, josta Gustafsson seuraa mitä työmaalla tapahtuu. Rakennukselle nosturinkuljettaja pitää yhteyttä radiopuhelimen avulla. Hytissä on ilmastointi, mutta nyt kesähelteillä se on temppuillut.
– Sitten avataan vaan kaikki räppänät. Täällä yläilmoissa käy aina pieni tuulenvire.