Investointeja ja uusia yrityksiä

15.08.2018 15:40

Ylöjärvellä investoidaan taas kerran. Nyt vuorossa on Ylöjärven Puu, joka alkaa rakentaa Soppeenmäen teollisuusalueelle 2000 neliön hallia.

Kyseessä on hanke, jota Ylöjärven Puun omistajat ovat pyöritelleet mielessään jo noin seitsemän vuoden ajan. Koska olisi oikea aika?

Se on nyt, sillä puualalla menee taas vähintäänkin kohtalaisen hyvin. Puuala kasvoi viime vuonna, ja tulevaisuuskin näyttää hyvältä. Valtakunnankin mittakaavassa valtavasti rakentava Tampere on vieressä, ja lämpimät kelit ovat herättäneet myös kotinikkarit.

 

Kaikessa rakentamisessa ei käytetä suinkaan puuta, mutta kannattaisiko puun käyttöä kuitenkin laajentaa? Olisiko puun käytön lisäämisestä apua esimerkiksi todelliseen vitsaukseen, homekouluihin?

Puuinfo Oy:n toimitusjohtaja Mikko Viljakainen kertoo, että Kanadassa on alettu rakentaa puusta sairaaloita. Puulla on muun muassa seuraavanlaisia etuja puolellaan: ihmisen stressitaso laskee puupitoisessa ympäristössä, ja puu on myös hengittävä ja ekologinen materiaali.

 

Ylöjärven Puu ei ole suinkaan ainoa investoija Ylöjärvellä. Soppeenmäen ja Elovainion alueella on muitakin laajennusinvestoijia, kuten Dynaset ja Avant Tecno.

ABC-huoltoaseman ja palolaitoksen naapurissa taas raivataan parhaillaan tonttia SIMin toimitiloille.

Ylöjärvellä on kova tahti päällä. Viime vuonna kaupunkiin perustettiin jopa 222 uutta yritystä, ja luovutettiin 16 uutta yritystonttia. Tänä vuonna suunnilleen samanlainen tahti näyttää jatkuvan.

Tällä hetkellä Ylöjärvellä on yli 2 000 toimivaa yritystä. Se on paljon se.