Keijärven niittotalkoot auttavat ketokukkia

07.08.2018 18:16

niittotalkoot, kuva: Ylöjärven omakotiyhdistys
Talkoolaisia oli tällä kertaa mukana hyvä määrä.

Keijärven kedolla pidettiin lauantaina niittotalkoot.

Paikalla oli hyvin väkeä – 12 henkilöä –, joten työ saatiin tehtyä joutuisasti, eikä niittoa ollut tarpeen jatkaa seuraavana päivänä.

Niittoa on tehty paikalla jo yli kymmenen vuoden ajan, minkä tähden ELY-keskus nosti viime vuonna kedon maakunnallisesti arvokkaiden maisemakohteiden joukkoon.

Niittoa tehdään siksi, että ketokukilla olisi mahdollisimman suosiolliset kasvuolosuhteet, eikä alue kasvaisi umpeen. Keto on suosittu retkikohde myös läheisten koulujen oppilaille sekä päiväkotien lapsille.

Keväällä kedolla kukkii useita jopa harvinaisia ketokukkia, ja siellä voi nähdä runsaasti perhosia.

niittotalkoot, kuva: Ylöjärven omakotiyhdistys
Talkoot järjestää Ylöjärven omakotiyhdistys. Talkoissa tarvittavat välineet tulevat yhdistyksen puolesta hanskoja myöten eikä mukaan tarvitse ottaa mitään omia välineitä. Pirkanmaan ELY-keskus tukee niittotapahtumaa ja niitosta tehdään raportti Pirkanmaan ELY-keskukselle.

Kedolta niitettiin yhteensä 1,5 hehtaarin ala, ja niitossa meni neljä tuntia.

Haasteena oli alueen itäpää, jossa oli alkanut kasvaa vesakkoa. Vesakko oli jo niin isoa, että niittokone pystyi katkomaan sitä vain vaivoin.

Vesakon kasvu johtuu siitä, että itäpää jäi niittämättä vähäisen osallistujamäärän tähden vuonna 2016. Viime vuonna niittoa ei tehty lainkaan.

 

Niitto tapahtuu kahdella itse vetävällä niittokoneella sekä raivaussahalla. Niittojäte haravoidaan kasoihin, joista se vedetään koontipaikalle pressujen avulla. Kaupungin puistotoimi hakee niittokasat pois.

Niittokoneet ovat kovilla kivikkoisen maaston tähden, ja koneita pitää huoltaa heti niiton jälkeen.

 

Koska niittäminen tapahtui tänä vuonna niin ripeästi, niittoväki sai samalla torjuttua lupiineja.

– Nopean toiminnan takia pystyimme niittämään myös alueen pohjoispäässä olevan vieraslaji- eli lupiinialueen, johon tulevina vuosina pitää kiinnittää huomiota. Lupiinit pitää kitkeä juurineen niiden leviämisen estämiseksi, kertoo Ylöjärven omakotiyhdistys ry:n sihteeri Jyrki Ylihonkaluoma.

niittotalkoot, kuva: Ylöjärven omakotiyhdistys
Keto niiton jälkeen.