Kurussa valittiin uusi Urhea Matti: Peruskurulainen, motoristi ja koiraihminen

25.07.2018 13:05

Kurun markkinoilla nimettiin uusi Kurun Urhea Matti. Tittelin sai Kurun kiinteistöjä hoitava Pekka Kuisma.
Pekka Kuismalla on tallissaan kaksi moottoripyörää. Moottoriurheilun lisäksi hän harrastaa liikuntaa monipuolisesti.

Anne Tantun tapaan myös Pekka Kuisma on palvellut kurulaisia jo pitkään.

Paljasjalkainen kurulainen oli liki 30 vuotta seppänä Näsin Kiviteollisuudella, josta hän siirty Ylöjärven kaupungin palvelukseen kymmenen vuotta sitten.

Kuru-neuvosto kertoo, että Kuisman nimitys Urheaksi Matiksi johtuu ennen kaikkea siitä, että hän on ollut aina palvelualtis ja ystävällinen kiinteistönhoitajan työssään.

Kuisma itse toteaa, että kiinteistönhoitajan virka on pitkälti palveluammatti.

– Minusta tämä on antoisa ammatti, sillä jokainen päivä on erilainen. Tykkään myös kovasti siitä, että saan käydä työni puitteissa päiväkodeissa ja kouluissa, lapsista pitävä  Kuisma  sanoo.

Myös kasvatusta

Välillä kiinteistönhoitajan ammatissa on joutunut myös kasvattajan hommiin.

Kuisma muistaa ajat, jolloin esimerkiksi ilkivallantekijät joutuivat siivoamaan omat sotkunsa.

Tuolloin Kuisman perjantai-iltapäivät kuluivat usein ysiluokkalaisten poikien työnjohtajana.

– Sama porukka keräsi tupakannatsoja aina ennen viikonloppua. Oppivat vähän vastuullisuutta siinä samalla, toisin kuin jossakin jälki-istunnossa. Tuo oli hyvä systeemi, hän sanoo.

Innokas motoristi

Kuisma käy kouluissa myös vapaa-ajallaan. Moottoripyöräilyharrastuksensa puitteissa hän vetää välillä päälleen Motoristit koulukiusaamista vastaan ry:n paidan ja kertoo koululaisille koulukiusaamisen vaikutuksista.

– Noissa tilanteissa pääsee  hyvään vuorovaikutukseen lasten ja nuorten kanssa. Ja he kyllä kuuntelevat, kun me  olemme tällaisia vähän karskin näköisiä äijiä, hän toteaa.

Mutta kyllä hän hyppää moottoripyörän selkään ihan muutenkin. Joka tiistai hän käy Tampereella Mustassalahdessa moottoripyöräilijöiden kokoontumisessa. Mies haaveilee myös ajoreissusta Norjaan.

Varamies monessa

Kuisma on kurulaiseen tapaan huolissaan kotikylänsä palvelujen heikentymisestä.

Eritoten häntä huolettavat yhä heikkenevät vanhusten palvelut ja joukkoliikenneyhteyksien karsiminen.

– Saa nähdä, kannattaako täällä enää tulevaisuudessa asua.

Oman kotikylän asioiden lisäksi Kuisma on ollut kiinnostunut yhteiskunnallisesta toiminnasta muutoinkin.

Kunnallispolitiikassa hän on ollut mukana reilut kymmenen vuotta. Hän on varapuheenjohtajana sekä Kurun demareissa että Kurun vesiosuuskunnassa.

– Olen ollut kaikenlaisena varamiehenä elämäni varrella, mies kuittaa.

Myös koirien kasvatustoiminta ja rotuyhdistyksessä toimiminen on ollut lähellä hänen sydäntään.