Restaurantapäivät saapuu toista kertaa Teivoon

05.07.2018 07:30

Vanhan tavaran restaurantapäivät tavoittelee 8 000 kävijää. Teivon raviradalle odotetaan perjantaina ja lauantaina noin 350 myyjää ja satoja vanhoja autoja.
restauranta, restaurantapäivät, Martti Piltz, kuva: Iiria Lehtinen
Restaurantapäiville tullaan paitsi ostamaan tavaraa myös katsomaan autoja. Tässä näkyy Martti Piltzillä Mobiliasta lainassa oleva amerikkalainen Dodge Dart vuosimallia -65.

Restauranta-tapahtuma tuli Ylöjärvelle jäädäkseen.

Tapahtumaa alettiin järjestää Kangasalla vuonna 1975, ja nyt se pidetään toistamiseen Ylöjärvellä Teivon ravikeskuksessa. Järjestäjät ovat varanneet raviradan myös ensi vuodeksi.

– Tykkäsimme paikasta viime vuonna todella paljon. Kävijöitäkin oli ihan hyvin, noin 6 100, mutta tähtäämme tänä vuonna korkeampaan määrään, sanoo Tampereen Seudun Mobilistien puheenjohtaja Martti Piltz.

Korkeimmillaan Restaurantapäivillä on ollut yli 10 000 kävijää, mutta tänä vuonna tähdätään noin 8 000 kävijään.

Erittäin hyvä tapahtumapaikka

Piltz tiesi, että Teivo on hyvä tapahtumapaikka, mutta silti hän yllättyi siitä, kuinka hyvä.

Parkkipaikat riittivät loistavasti, harrasteautot ja -pyörät oli hyvä parkkeerata kaviouralle ja myyjät olivat hyvin tyytyväisiä omiin tilaviin myyntiruutuihinsa koko radan keskellä.

– Vanhoja autoja ja moottoripyöriä oli nähtävillä viime vuonna yli 500, mutta rata vetäisi vaikka tuhat autoa. Uskon että autoja ja pyöriä tulee tänä vuonna paljon enemmän.

Myyjät puolestaan varasivat käyttöönsä viime vuonna vajaat 300 myyntiruutua. Nyt myyjiä odotetaan tulevan enemmän. Piltz odottaa myyjiä olevan noin 350 ja ruutuja noin 500.

Auto-, kävijä- ja myyjämääriä rajoitti viime vuonna hieman se, että Restaurantapäivät pidettiin pari viikkoa myöhemmin kuin tavallisesti, mutta nyt tapahtuma on jälleen omalla tutulla paikallaan.

– Viime vuonna samalle viikonlopulle osui kilpaileva tapahtuma Pieksamäellä, mutta tälle viikonlopulle meille ei löydy kilpailijaa.

Hortoilua ja kaikenlaista tavaraa

Restaurantapäivillä on myyty perinteisesti esimerkiksi vanhojen ajoneuvojen osia, mutta myynti on laajentunut sittemmin koskemaan kaikkea vanhaa, kuten Arabian astioita ja Iittalan lasia.

Ostaa voi esimerkiksi taidelasia, vanhoja kirjoja, kodintavaraa, keräilytavaraa, moottorisahoja ja vaatteita, kuten vintagevaatteita.

Varsinaista ohjelmaa ei niin ole, vaan pääosassa on ostaminen ja autojen katselu sekä tietenkin tuttujen tapaaminen.

– Täällä on käytävät täynnä ihmisiä, ja ihmismassoissa hortoilu onkin se tapahtuman sisältö, kehuu Piltz.

Restaurantapäivät järjestetään Teivon ravikeskuksessa pe 6.7. kello 10–20 ja la 7.7. kello 7–15.