Mielipidekirjoituksessaan saatavuusharkinnasta (YU 21.6.) kansanedustaja Sami Savio esitti joitakin virheellisiä tai yksipuolisia väitteitä saatavuusharkinnan mahdollisista vaikutuksista.
Saatavuusharkinnalla tarkoitetaan menettelyä, jossa EU/ETA-alueen ulkopuolelta tuleva työntekijä voi saada työluvan vain, mikäli työnantaja pystyy osoittamaan, että kyseiseen tehtävään ei olisi saatavissa tekijää EU/ETA-maista.
Käytäntö on viime aikoina herättänyt paljon kritiikkiä, sillä ehto koskee myös Suomessa jo pitkään olleita ja jollakin muulla työntekoon oikeuttavalla oleskeluluvalla työskennelleitä ihmisiä (puolet saatavuusharkinnan kautta ensimmäisen luvan saaneista on jo Suomessa). Tutkijat ovat arvioineet järjestelmän mahdollistavan ihmiskauppaa ja työntävän ihmisiä pimeille työmarkkinoille. Työnantajia järjestelmässä harmittaa byrokratian lisäksi vakiintuneiden työntekijöiden menettäminen. Tavalliset kansalaiset taas kokevat vääränä ystäviensä ja perheenjäsentensä käännyttämiset.
Savio on aivan oikeassa siinä, että Ruotsi on ainoa EU-maa, joka on kokonaan luopunut saatavuusharkinnasta. Hän kuitenkin unohtaa, että Ruotsi on myös maa, jossa paperittomuuden ja ihmiskaupan määrä on muita maita alhaisempi ja työmarkkinoiden minimipalkat maailman korkeimpien joukossa. Saatavuusharkinnan poisto ei siis näytä toteuttaneen siellä niitä uhkakuvia, joita Savio maalailee. Liioin ei työntekijöitä ole ”virrannut” Ruotsiin kolmansista maista, vaan määrät ovat pysyneet vähäisinä ja kohdistuneet aloille, joissa Suomella ei ole saatavuusharkintaa nytkään.
Maita on vaikea verrata, mutta jos kehitys kulkisi meillä Ruotsin tavoin, toisi saatavuusharkinnan poisto vuosittain noin tuhat uutta työntekijää Suomen monimiljoonaisille työmarkkinoille. Kyse on siis enemmänkin ”pisaroinnista”.
Kun sisältöargumentit loppuvat, vetoaa Savio auktoriteetteihin. Hän muistuttaa, että saatavuusharkinnan poistoa kannatetaan porvaripuolueissa ja toisaalta vastustetaan ay-liikkeessä. Tämän pitäisi ilmeisesti osoittaa, että vasemmistoliittolaisen Kontulan ajattelussa on jotain pielessä.
Ei. Meillä vasemmistoliitossa ei kantaa muodosteta sen perusteella, mitä joku muu ajattelee. Asiat ratkaisevat, eivät niiden esittäjät. Asiaperusteiden kantaessa meillä on tuettu jopa perussuomalaisten esityksiä. Tunteiden ja viholliskuvien sijasta tosiseikoille perustuvan politiikan soisi yleistyvän laajemminkin.
Esimerkiksi lainatessaan rakennusliiton puheenjohtajan kantoja mielipiteensä tueksi olisi Savio voinut mainita, että rakennusalalla saatavuusharkinta on jo poistettu pääkaupunkiseudulta, missä rakentaminen on vilkkainta. Se ei ole ”syrjäyttänyt suomalaisia rakennustyömailta käytännössä kokonaan” – päinvastoin, kolmansista maista tulevien työvoimaosuus rakennusalalla on pysynyt kutakuinkin ennallaan.
Samaan aikaan esimerkiksi Palvelualojen ammattiliitto on ottanut hieman erilaisen kannan. Se kyllä kannattaa saatavuusharkinnan pitämistä voimassa toistaiseksi, mutta tunnistaa siihen liittyvät ongelmat ja vaatii niihin ratkaisuja. Pidän PAMin kantaa muuta ay-liikettä painavampana siksi, että suurin osa saatavuusharkinnan alaisista työluvista tehdään sen työpaikoille ja sillä on ilmiöön eri tavoin konkreettinen ote kuin saatavuusharkinnan poistoa kannattavalla STTK:lla tai sitä vastustavalla rakennusliitolla.
Siitä olen samaa mieltä Savion kanssa, että työn ehtojen viranomaisvalvonnassa on puutteita ja se kaipaisi lisäresursseja. Viime kädessä viranomainen on kuitenkin voimaton, elleivät työntekijät voi tai uskalla kertoa kokemistaan väärinkäytöksistä. Työväenliikkeen vuosisataisen historian opetus on, että kukaan muu ei voi puolustaa ja valvoa työn ehtoja kuten autonominen työläinen itse, yhdessä vertaistensa kanssa.
Minulle kysymys saatavuusharkinnasta on kysymys tästä autonomiasta.
Anna Kontula, kansanedustaja
