Nuoriso kutsuu Wauton kylään somen kautta

30.05.2018 12:27

Liikkuvaksi nuorisotilaksi kutsuttu Walkers-auto on ajellut Ylöjärvellä koko toukokuun ajan. Ylöjärven Uutiset hyppäsi Wauton kyytiin nähdäkseen, miten paikallisnuoriso tavoitetaan heidän omassa ympäristössään.
Kolmasluokkalainen Mikael on Wauton vakiasiakas Siivikkalassa.

Torstai-iltapäivänä Walkers-teipeillä varustettu matkailuauto kurvaa nuorisotila Olkan parkkipaikalle. Ennen illan kierrosta nuositotyönohjaajat Piritta Penttilä ja Maiju Lamminmäki keittävät vielä kaksi termoskannullista kahvia nuorille tarjottavaksi.

Koska Wautossa tulee olla työvuorossa aina useampia aikuisia, saavat nuorisotyöntekijät seurakseen kaksi vapaaehtoistyöntekijää, sosionomi Eveliina Toivosen ja seurakunnan nuoriso-ohjaaja Pauliina Laakson.

Sitten Wauton kyytiin ja kohti tuntematonta!

Iltapäivästä on hiljaista

Kuskimme Lamminmäki päättää suunnata Wauton nokan ensimmäiseksi Siivikkalaan, jossa katsastetaan koulun piha-alue.

– Ei ketään. Missä  ne nuoret on? Penttilä huokaa.

Koululta otamme suunnaksi Siivikkalan uimarannan, jossa ainakin pitäisi olla porukkaa. Wauton henkilökunta tosin huomauttaa, että yleensä iltapäivät ovat vielä hiljaisia, sillä  nuorisolla on tapana mönkiä koloistaan vasta illan tuntumassa.

– Kokemuksemme on osoittanut, että nuoriso viihtyy omassa taikka kaverin kotona.  Aina kun kysymme, että missä kaikki ovat, tulee vastaukseksi ”kotona”, Penttilä toteaa.

Niin myös tällä kertaa. Uimarannalla ei näy yhtäkään Wauton kohderyhmään kuuluvaa. Tehdään siis u-käännös.

Nuorten kanssa voi puuhailla mitä vaan. Torstaina tehtiin kukkaseppeleitä ja puhalleltiin saippuakuplia.

Homma toimii somen kautta

Ajellessamme takaisin koululle päin utelen samalla, mitä nuorten kanssa oikein puuhaamme, jos heihin törmäämme.

– Useimmiten houkuttelemme heitä Wauton lähettyville kahvilla. Osa jää juttelemaan ja pelailemaan vaikka mölkkyä, toiset taas lähtevät heti menemään kun kahvikuppi on kourassa, Lamminmäki sanoo.

– Ja kun muutama nuori eksyy Wautolle, pyytävät he kavereitaan mukaan, Penttilä lisää.

Wautoista innostunutta nuorisoa on löytynyt etenkin Siivikkalasta. Nuorisotyöntekijöiden mukaan nuoret lähestyvät heitä sosiaalisen median kautta ja kysyvät, milloin Wauto on tulossa Siivikkalaan päin.

Homma toimii myös toisin päin. Koululle ajellessamme auton etuosassa istuvat nuorisotyöntekijät bongaavat pyöräilevän tutun pojan, Mikaelin, ja laittavat tälle viestiä.

– Laita sille, että tulee moikkaan, Lamminmäki ohjeistaa Penttilää.

Nuoriso on ollut siivosti

Ja sieltä Mikael tuleekin. Kolmasluokkalaisen kanssa istuudutaan nurmikolle auringon paahteeseen. Vapaaehtoisena Wautossa mukana oleva Eveliina Toivonen poimii voikukkia ja ohjeistaa Mikaelia, miten kukkaseppelettä punotaan.

– Ei tästä tule mitään, poika huokaa hetken näperreltyään.

Mikael saa houkuteltua paikalle myös kaverinsa, joka kömpii Wauton sisään vastaamaan Aseman Lapset ry:n ja Ylöjärven nuorisopalveluiden kysymyslomakkeisiin. Palkinnoksi arvokkaista vastauksista saa karkkia ja muutaman leffalipun.

– Kysymyslomakkeiden varjolla nuorten kanssa päästään puhumaan esimerkiksi päihteistä. Kokemuksemme mukaan nuorten suhtautuminen päihteisiin ei ole kovin positiivinen, Lamminmäki kertoo.

Wauton henkilökunnasta kaikki sanovat, että ylöjärveläisnuoriso on heidän näkemänsä mukaan käyttäytynyt muutenkin melko siivosti. Ryyppäämistä ja päihteiden kanssa läträämistä ei ole juurikaan nähty.

– Kyllähän sitä kuulee joidenkin suusta, että lähdetään vetämään viinaa, mutta se on yleensä vain puhetta, nuoriso-ohjaaja Pauliina Laakso sanoo.

Wauto näyttää sisältä ihan perinteiseltä matkailuautolta. Toukokuussa nuorisoa ei ole huvittanut kököttää ajoneuvon sisällä, koska kelit ovat olleet mitä mainioimmat.

Loistava tapa kohdata nuoria

Aseman Lapset ry:n luotsaama Walkers-auto päättää Ylöjärven vierailunsa toukokuun lopussa ja jatkaa nuorten kohtaamista jälleen muilla paikkakunnilla.

Ylöjärven nuorisopalveluiden henkilökunta on sitä mieltä, että Wauto on ollut loistava tapa kohdata nuoria. Sen avulla on tavattu myös niitä nuoria, jotka eivät muuten käytä nuorten palveluita.

– Kaikki eivät edes tiedä, millaisia palveluita kaupungilla on tarjolla. Wauton avulla olemme voineet kertoa niistä, Lamminmäki selittää.

Myös nuorten suhtautuminen on ollut positiivista. Wautolla on reissattu esimerkiksi Kurussa, jossa nuoriso on ollut todella innoissaan siitä, että nuorisopalvelut tulevat varta vasten heitä vuokseen.

– Kurulaiset laittoivat meille somessa viestä, että tulkaa kirjastolle. Siellä meitä odottikin kunnon lössi, Lamminmäki kertoo.­­­

Wauton henkilökunta toivoo, että matkailuauto palaisi Ylöjärvelle vielä jossakin kohtaa.

– Usein tyhjällä nuorisotilalla tulee ajateltua, että olisipa Wauto nyt käytössä, niin pääsisi itse niiden nuorten lue, he sanovat.

 

Kommentointi on suljettu.