Saurio nousi pystyyn vuonna 1904 paikkakunnan asukkaiden yhteisponnistuksena. Alkuaikoina se oli erityisesti iltamien pitopaikkana. Siellä toimi sisällissodan aikana punaisten komentokeskus ja myöhemmin valkoisten esikunta.
Kuntamme kunnanvaltuusto kokoontui Sauriossa ennen siirtymistään Räikälle. Siellä toimi kunnallinen lastenkoti sisällissodan jälkeen ja vielä viime aikoina työväenopisto.
Harvoina paikkakuntamme vanhempina rakennuksina sen huolto on jäänyt kaupungin omistuksella vähäiselle. Sitä on kohdannut vesivahinko ja sisäilmaongelmat.
Viime keskiviikkona 16. toukokuuta tekninen lautakunta teki tiukan äänestyksen jälkeen myyntipäätöksen, jonka mukaan Sauriosta ei enää keskusteltaisi paikallisten kanssa. Keskusteluja ei ole lainkaan käyty esimerkiksi yhdistysten kanssa, toisin kuin vaikkapa pohjoisemman kaupunginosien eräiden rakennusten suhteen.
Onneksi rakennuksen suojelu on voimassa ja kaikissa vaihtoehdoissa omistajan tulee pitää huolta rakennuksesta. Tuleva omistaja varmaankin tarvitsee kuntokartoituksen.
Saurion tulevaisuus tarvitsee lisähengähdyksen ja keskusteluja sen käytön mahdollisuuksista. Kaupungin tulisi antaa tälle aikaa ja huomioida jo osallisuuden näkökulmasta kuntalaiset.
Ylöjärvi-Seuran vuosikokouksessa sunnuntaina 20. toukokuuta päätettiin kutsua koolle eri yhdistysten väkeä juhannuksen jälkeisellä viikolla keskustelemaan Saurion tulevaisuudesta.
Toivomme kaupungilta mahdollisuutta saada tilaisuuteen mukaan asiantuntijoita. Parhaimmillaan kyse olisi itse Sauriossa toteutuvasta avoimesta yleisötilaisuudesta.
Minna Sorsa
puheenjohtaja, Ylöjärvi-Seura ry.