Heilauta taikasauvaa, simpsalapim?

Eräässä hevosyrittäjien ryhmässä oli keskustelua lasten ratsastustunneista ja siitä, miten äidit valittavat siitä, että heidän lastensa käsketään ”potkaista ponia”. Tämmöinen väkivaltaisesta terminologiasta huolehtiminenhan olisi ihanaa, ellei se olisi niin kamalaa.
Eräs ratsastuskoulun pitäjä kertoi, että on luopunut sanan ”raippa” käytöstä, ja heillä on ”taikasauva, jota heilautetaan”. Minulle tuli tästä keijupölymyrkytys.
Mikään ei ole hienompaa kuin se, että lajissa, jossa toimitaan eläinten kanssa, otetaan huomioon eläimen hyvinvointi, mutta raipan nimi on raippa. Se on ratsastuksessa käytettävä apuväline. Sillä ei ole tarkoitus hakata ja satuttaa eläintä. Tämä kerrotaan lapselle, ja raipan oikeaoppista käyttöä opetetaan ja valvotaan koko ajan. Raippa on raippa ihan niin kuin virveli on virveli. Piste.
”Potkaista ponia” on toki ollut ratsastuksenopettajalta huono sanavalinta. Hevonen tai poni lähtee liikkeelle, kun sitä puristaa pohkeilla kylkeen. Ongelma reilun metrin mittaisten ratsastajien kohdalla on se, etteivät heidän pohkeensa roiku hevosen kyljillä. Heidän jalkansa on joskus koko mitaltaan satulan siivekkeen päällä, eli ei käytännössä kosketa hevosta ollenkaan. On aivan perusteltua kopauttaa niitä pieniä koon 32 saappaita satulan siivekkeitä vasten, että hevonen herää kuuntelemaan, että tosiaan, siellä selässähän on joku. Hevoseen ei satu.
Tämä sanojen kauhistelu on kauheaa. Ponista tai hevosesta ei tunnu sen kummemmalta kosketettiin sitä raipalla tai heilautetaanko sen selässä taikasauvaa. Sille on myös ihan sama puristetaanko sitä pohkeilla vai potkaistaanko sitä, jos suoritettava liike on joka tapauksessa sama.
Yleisesti ottaen myös lapsille on ihan sama, mitä sanoja asioista käytetään. Heille uudet sanat ovat merkityksiltään tyhjiä. Raippa on heille vain sana. Neekeri on heille vain sana. Vammainen on heille vain sana. He tarvitsevat jonkun kertomaan mitä sana merkitsee, miten ja missä yhteydessä sitä käytetään.
Miksi meidän pitää kieltää sana toisensa jälkeen? Vaihdetaan raippa taikasauvaan ja vanha iäkkääseen. Eihän sana itsessään ole negatiivinen, vaan sen merkitys, jonka me olemme siihen liittäneet. Me olemme dramatisoineet ihan tavallisia sanoja kamaliksi. Asiat, joihin ne viittaavat, eivät ole muuttuneet ajan saatossa miksikään. Mikä meitä vaivaa?
Tärkeintä ei ole se, mitä nimitystä lapsi, tai aikuinen, käyttää jostain asiasta, vaan se, miten hän siihen asiaan todellisuudessa suhtautuu. Taikasauvalla voi satuttaa, ja yhtälailla raippaa voi käyttää ponia kunnioittavasti ja kauniisti. Suhtautumista asioihin olisi tärkeämpää tarvittaessa vaihtaa kuin niistä käytettyjä termejä.
Simpsalapim.