Helena Wall päätyi vanhanpiian veron maksajasta suurperheen äidiksi ja palkituksi kasvattajaksi

Metsäkyläläisellä Helena Wallilla sunnuntainen äitienpäivä ei kulunut aivan samaan tapaan kuin aiempina vuosina.  Wall on yksi 30 naisesta, jotka tasavallan presidentti Sauli Niinistö palkitsi kunniamerkillä ansiokkaan kasvatustyön johdosta Helsingissä järjestetyssä valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa.

20. huhtikuuta Helena Wall sai Mannerheimin Lastensuojeluliitolta suuren kirjeen, jonka sisällön hän ajatteli liittyvät varainkeruuseen tai muuhun sellaiseen.

Mutta kuinka ollakaan. Kuoren sisältä paljastuikin virallinen kirje, jonka Wall luki sattumalta ääneen poikansa seurassa. Kirje kertoi, että Wall on yksi 30 äidistä, jonka tasavallan presidentti palkitsee kunniamerkillä äitienpäivänä.

– Paperia lukiessani ääneni alkoi väristä ja alkoi oikein itkettämään. Sydänkin tuntui vaihtavan asentoa. Ihmettelin, että miten tämä voi olla mahdollista, 61-vuotias Wall kertaa tuntemuksiaan kahvipöydän äärellä edelleen silmät kostuen.

Samalla hetkellä Wallille selvisi, ettei kunniamerkin saaminen tullut kenellekään muulle yllätyksenä. Asiasta olivat tienneet jo etukäteen perhe, ystävät ja työtoverit.

Naimisiin 25-vuotiaana

Viime sunnuntaina Wall vastaanotti ansiokkaasta kasvatustyöstä myönnetyn kunniamerkin Säätytalolla Helsingissä järjestetyssä valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa.

Ei ihan heti uskoisi, toteaa Wall miettiessään omia lähtökohtiaan.

Hän nimittäin syntyi vaatimattomissa oloissa Perhon maalaiskunnassa, jossa ei ollut varaa edes sähköön. Niukkuudesta huolimatta Wall eli onnellisen lapsuuden ja pääsi myöhemmin opiskelemaan puusepän ammattiin.

Luokan ainoana tyttönä hän muistaa ajatelleensa, ettei tule varmaankaan koskaan saamaan poikaystävää. Luokan pojat kun haikailivat vaaleatukkaisten ja sinisilmäisten tyttöjen perään, eivätkä huomioineet tummatukkaista nappisilmää laisinkaan.

– Olin jo vanha, 25-vuotias kun pääsin vihdoin naimisiin vuonna 1981. Tuota ennen kerkesin maksamaan vanhanpiian veroakin, Wall muistelee nauraen.

Lämpöä, läheisyyttä ja luottamusta

Puusepän työt vaihtuivat pian äitiyteen, kun Helena ja Dag Wallin esikoinen syntyi  vuonna 1982.

Seuraavan 17 vuoden aikana syntyi yhteensä 13 lasta, joita Wall jäi hoitamaan kotiin miehensä ollessa työelämässä.

– Melkein parikymmentä vuotta hoidin lapsia kotona. Sieltä olen ammentanut lämpöä, läheisyyttä ja luottamusta myös nykyiseen työhöni, hoiva-avustajana Nummikodissa työskentelevä Wall sanoo.

Hänen mukaansa elämä suurperheen äitinä on ollut ennen kaikkea opettavaista. Myös lapset ovat oppineet paljon toisiltaan.

–Perheessämme isommat sisarukset pitivät aina huolen pienemmistä. Lapsistamme on tullut sitkeitä ja he ovat kaikki kantaneet vastuun elämässään, Wall kertoo ylpeänä.

Hän sanoo ymmärtäneensä vasta myöhemmin, että suurperheen kaitsemiseenkin tarvitaan lahjakkuutta. Tämän toteamiseen tarvittiin työvoimatoimiston virkailijan apua.

– Työtä hakiessani sanoin ääneen, että mahtaako minulla olla mitään osaamista. Virkailija tokaisi, että kyllä sinä osaat, jos olet selvinnyt 13 lapsen vanhempana. Niinpä sain töitä keittiöltä, Wall kertaa.

Nummikodin Muumimamma

Tiuravuoren keittiöltä Wall eteni lopulta ihmisten pariin. Työurallaan hän on ehtinyt työskennellä niin henkilökohtaisena avustajana kuin Sininauhaliitossa opastaen päihde- ja mielenterveyskuntoutujia.

Nykyistä työtään kehitysvammaisten parissa Wall luonnehtii sellaiseksi, jossa hän pääsee hyödyntämään omaa elämänkokemustaan ja luontaisia ominaisuuksiaan.

– Koen, että minulla on sellaista tietynlaista tunneälyä, joka auttaa eritoten tässä työssä. Osaan nähdä ja aistia ihmisestä, jos jokin on hätänä. Ison perheen äitinä olen myös tottunut huomaamaan, jos jollakin on esimerkiksi kuumetta.

Nummikodin asukkaiden kesken Wall on saanut lisänimen Muumimamma. Eikä turhaan. Työpaikallaan hänet nähdään usein keittiössä leivontahommissa. Wallin mukaan  asukkaiden hymyilevät suut saavat hänet tuntemaan, että hän on oikealla alalla.

Ja vaikka Wall onkin totuttu näkemään muiden auttajana, on hän osannut pyytää apua myös itse. Hän muistelee kiitollisena aikoja, jolloin kunnan tarjoama kodinhoitoapu tuli tarpeeseen suurperheen arkea pyörittäessä.

Nainen myöntää, että positiivinen elämänasenne ja pienistä asioista iloitseminen ovat olleet pohjimmiltaan tärkeimmässä asemassa vaikeitakin asioita kohdatessa.

– Huumori ja vanhoillislestadiolaisuuden tuoma vahva luotto yläkertaan ovat avainasemassa elämässäni.