1900-luvun alussa reilut sata vuotta sitten siirtolaisuus Suomesta Amerikkaan oli voimakkaimmillaan. Ylöjärveltä 37 nuorta miestä haki muutaman vuoden aikana virallisen passin Amerikan matkaa varten.
Amerikkaan lähtijöiden määrä on mahdollisesti hakijoiden määrää korkeampi, koska osa lähtijöistä saattoi hakea passin muulla keinolla ilman nimismiehen esteettömyystodistusta. Vanhimmissa passeissa ei ollut valokuvaa, joten naapurinkin passilla saattoi matkustaa. Pohjanmaalta lähti melkein joka talosta joku. Nuorten miesten kohdalla pelko joutua Venäjän armeijaan oli eräs syy, mutta ei ainoa. Toinen syy – varsinkin Pohjanmaalla – oli työpaikkojen puute.
Bingham Canyon, Utah
Isoäidilläni Vöyrillä oli kuusi sisarusta. Heidän pienviljelijä-isällään oli vain pari hehtaaria maata. Tulevaisuuden näkymät olivat siis heikot.
Näistä seitsemästä lapsesta viisi lähti Amerikkaan, kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Pojat jäivät sille tielleen, mutta tytöt palasivat aikanaan.Jokainen tytöistä löysi Utahista pohjalaisen miehen.
Isoäitini Anna oli vuonna 1909 kuusitoistavuotias ja juuri rippikoulun käynyt. Osaamatta sanaakaan englantia, hän päätti lähteä suureen länteen. Hänen isänsä oli lainannut kylän miehiltä rahaa matkalippua varten.
Atlantin ylitys kesti viikon. Siirtolaiset matkustivat kolmannessa luokassa kannen alla halvimmalla mahdollisella lipulla. Myrsky pauhasi ja ”siinä oksensimme toistemme päälle”, kertoi isoäitini myöhemmin.
Perillä Bostonissa odotti ankara terveystarkastus. Kun se oli läpäisty, piti löytää juna kohti länttä. Junamatka kesti neljästä viiteen päivää. Annan isoveli otti hänet vastaan Salt Lake Cityn eteläpuolella pienessä kaivoskylässä nimeltään Bingham Canyon.
Bingham Canyon oli täynnä pohjalaisia. Kylä sijaitsi kapeassa, monen kilometrin pituisessa kurussa, jonka eri osissa asui eri kansallisuuksia.
Keskellä kurua kulki yksi katu, jonka nimi oli Main Street. Eri kaivosyhtiöt olivat hankkineet valtausoikeudet kadun kummaltakin puolelta. Nuoret miehet olivat kaivoksissa töissä. Tytöt työskentelivät puolestaan boarding houseissa eli majataloissa keittämässä ruokaa ja pesemässä pyykkiä.
Isoäitini oppi englannin kielen nopeasti ja onnistui pääsemään hammaslääkäriperheeseen kotitaloustöihin. Tämä ura loppui kuusi vuotta myöhemmin, kun isoäitini meni naimisiin samasta Vöyrin pitäjästä kotoisin olevan Erikin kanssa. Isovanhempani vihittiin Binghamin luterilaisessa kirkossa.
Isoisä Erik oli tullut Utahiin vuonna 1913. Vuonna 1920, kun isoäitini oli ollut 11 vuotta Utahissa, perhe palasi kotimaahan. Isoisä sai vaihtaa raskaan kaivostyön terveellisempiin peltomiehen tehtäviin.
Muuttokuormassa oli kaksi tytärtä, joista toinen oli äitini. Kaksi muuta lasta oli pitänyt haudata Bingham Canyonin multaan.
Oquirrh Mountain, missä Bingham Canyon sijatsi, oli niin täynnä mineraaleja, että pikkuhiljaa koko kurua ympäröivä vuori kaivettiin pois. Se on tänä päivänä valtavan laaja ja syvä avolouhos, maailman suurin reikä. Syvyyttä sillä on 960 metriä, läpimittaa neljä kilometriä ja pinta-alaa 770 hehtaaria. Kaivostoiminta jatkuu edelleen. Esimerkiksi vuonna 2004 se tuotti 17 miljoonaa tonnia kuparia, 715 tonnia kultaa, 5 900 tonnia hopeaa.
Butte ja Anaconda, Montana
Nykyisen Butten kaupungin kohdalla oli Kalliovuorten tasangolla erikoisen muotoinen kukkula, jonka kullankaivajat löysivät 1860-luvulla. Metallisuonet ylettyivät kukkulan pintaan asti.
Ensimmäiset paikalle saapuneet valkoiset olivat kullankaivajia. Kullan sijasta he löysivät hopeaa ja muita mineraaleja, joita oli vaikea hyödyntää keskellä Kalliovuorten erämaata.
Kun rautatie sitten pari vuosikymmentä myöhemmin ylettyi Butteen asti, kaivostoiminta pääsi kunnolla alkuun. Rautatietä jatkettiin Butesta noin 30 kilometriä länteen Anacondaan, johon rakennettiin sulattamo.
Alueelle virtasi tuhansittain eurooppalaisia ja kiinalaisia työn perässä. Sinne meni myös paljon suomalaisia. Buten asukasluku kasvoi vuosittain 180 prosenttia. Suomalaisia oli enimmillään seitemän prosenttia väestöstä.
Amerikassa kaikki on tunnetusti suurta. Jotta sulattamon haitalliset kaasut eivät olisi liikaa rasittaneet ympäristöä, rakennettiin valtava savupiippu johtamaan myrkyllisiä kaasuja korkealle ilmaan. Savupiippu on maailman korkein muuraamalla tehty rakennelma. Piippu on 178 metriä korkea, läpimitta 23 metriä, seinämän paksuus juurella kaksi metriä ja huipulla melkein metrin. Sulattamo suljettiin vuonna 1981, mutta piippu seisoo yhä muistuttamassa Butten ja Anacondan kaivostoiminnan suurista päivistä.
Yksi Montanaan muuttaneista nuorista miehistä oli isoisäni Johan Nikus. Hänen samanniminen serkkunsa raatoi veljensä kanssa Butten kaivoksissa maan alla. Isoisäni oli vuodet 1902–1907 Anacondassa, eli osittain samoihin aikoihin kun ylöjärveläinen tohtori Johannes Mäkkylä toimi Buttessa.
On jopa mahdollista, että isoisäni veli Erik on ollut Johannes Mäkkylän potilaana. Erik tuli samana vuonna Montanaan kuin tohtori Mäkkylä, mutta rippikoulun juuri käynyt nuori mies ei kestänyt ohutta ilmaa korkealla vuoristossa, vaan kuoli aika pian saapumisensa jälkeen.
Buttessa kävi samoin kuin Bingham Canyonissa. Kaivoskuilujen yhteenlaskettu syvyys oli 7,8 kilometriä ja tunnelien pituus satoja kilometejä. Mineraaleja oli kukkulassa niin paljon, että päätettiin kaivaa avolouhos. Butten lempinimi oli ”The richest Hill on Earth” eli maailman rikkain kukkula.
1980-luvulle asti toiminta kannatti, mutta sitten kaikki pysähtyi. Avolouhos alkoi täyttyä vedellä ja tällä hetkellä se on äyriään myöten täynnä myrkyllistä vettä oleva järvi. Jokunen vuosi sitten siihen laskeutui lauma muuttolintuja. Kaikki 342 hanhea kuolivat juotuansa myrkkyjärven vettä.
Suomalaiset mainarit olivat keskimäärin ahkeria ja tunnollisia työntekijöitä ja jo kotimaassa kovaan työhön tottuneita. Jostakin syystä juuri Butteen syntyi ryhmä (Red Finns), joka usein lakkoili – ainakin osittain varmaankin syystä. Palkasta oli usein erimielisyyksiä.
Suomeen palanneet siirtolaiset toivat tullessaan paitsi kovalla työllä ansaittuja taalereita, myös uusia ideoita. Heidän ansiostansa Pohjanmaalle syntyivät minkki- ja kettutarhaus sekä kasvihuoneviljelyt.
En tullut nuorena ajatelleeksi kuinka paljon puheessa vilisi Amerikasta tuotuja sanoja. Vöyrillä ei ole kirkonkylää, vaan se on City. Parru, joka sinänsä on jo englantia (spar) oli isoisän kielessä tuubaifoor.
Isäni, joka oli putkimies, ei puhunut työkalupakista vaan se oli isältänsä opittu tuls (tools).
Englanti toimi myös salakielenä. Jos lasten ei ollut tarkoitus tietää kenestä puhuttiin, henkilö oli sambadielss (somebody else). Vieläkin puhutaan Suomess auton takaronkista (trunk) tai jerrikannusta (Jerry can).
TORBJÖRN NIKUS
